Kuntien säästötoimet vei Hollolassa lapsen pesuveden mukana, eli säästettiin sieltä, mistä tulee eniten kustannuksia: pienistä lapsista. Vaikka kaikkea hyvää ei aina kirjata lakiin, niin kunnilla on mahdollisuus satsata "hyvään lapsuuteen Hollolassa", kuten hankekuvaus meni. Alle 3-vuotiaiden kotiäideille ja perheiden vanhimmille lapsille järjestettiin iloa ja voimaa arkeen, ja mahdollisuuksia tavata muita ja saada ohjattua, ammattimaista leikkitoimintaa. Sosiaalitoimen ja neuvolan kanssa yhteisprojektilla rakennettiin päiväkodin sisälle matalan tukitoiminnan vertaistukiryhmiä ja erityyppisiä tukiryhmiä. Nämä ryhmät häviävät kokonaan, koska päättäjät eivät oikeastaan tiedä, mistä päättävät.
Se, lisääntyykö päiväkotilasten määrä, jää nähtäväksi. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on kunnille ja myös useille vanhemmille kallis etuoikeus. Rehulan Juhakin puolusti subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kehui kuntien kehittämiä omia kevyempiä järjestelmiä - tosin vielä parempi olisi ollut, jos hän vielä voinut äänestääkin niiden puolesta, kun oli omasta kunnasta kysymys....
Olisi ollut vain parempi saada kotona pitkään olleita lapsia leikkitoimintaan edes kerran viikossa kolmeksi tunniksi, ja samalla heillä olisi ollut myös päivähoidon erikoislastentarhanopettajien palvelut käytössä. Tällä hetkellä kotona olevat lapset ovat "harmaalla alueella", ja heidän kuntoutustarpeita pitäisi arvioida muutenkin kuormitettu neuvola, ja perheiden kuntoutuksessa pitäisi olla muitakin keinoja kuin korjaavat menetelmät lastensuojelun kautta.
On yksi ainoa asia, jota Hämeenlinnan tilaaja-tuottajamallissa olen ihaillut: sektoriajattelun unohtavaa Lasten ja nuorten hyvinvointia tilaavaa yksikköä. Käytännössä se on kimurantti järjestely, jossa mitään avustuksia ei voi hakea kuin valtion joltain erikoismomenteilla, niin hankalaa sektoriajattelu on. Tällä hetkellä sektoriajattelua on murennettu sivistystoimen luopuessa oppilashuollosta, jolloin Oivan lastensuojelu sai paremmat resurssit käyttöönsä ja erityisnuorisotyön yhteisprojekteilla. Harmi, että tämä pienten lasten ja heidän perheidensä hyväksi aloitettu yhteistyö loppui alkumetreillä.
maanantai 16. marraskuuta 2009
perjantai 6. marraskuuta 2009
Yhtenäiskoulusta
Olen istunut Yhtenäisperuskouluinfon Hollolassa, ja oppinut istuessani Vantaalla jäähallin päällä syve-seminaarissa, että yhtenäisperuskoulussa OPPII KAIKKI. Siitä huolimatta kesti hetken tottua ajatukseen.
Muistan sen jännityksen siirtyessäni seiskalle 800 oppilaan ylästeelle joskus 80-luvun alussa, kuinka eri luokka-asteet erotti solun värin avulla, ja ehkä puolet omasta ikäluokasta oppi tunnistamaan ulkonäöltä. Silloin luokkia ei sekoitettu, vaan kaikki yli 30 oppilasta sai jatkaa tasoryhmissä tai puolitetuissa luokissa.
Kun tulin opiskelujen jälkeen Hollolaan opettajaksi 1990-luvun puolivälissä, tasokurssit olivat vielä käytössä, mutta uutena asiana oli jaksojärjestelmä ja erityyppinen valinaisaineiden kirjo sekä se, että erityistä tukea tarvitsevia oli hyvin paljon osana tavallista luokkaa.
Uusi vuosituhat toi yhtenäisperuskoulun ja sen perusajatuksen, että kaikki oppii peruskoulussa. Uusien asuinalueiden isot koulut ovat suoraan yhtenäisperuskouluja, ja vanhat jaot pitäisikin unohtaa. Ahtialassa on Lahden uusin yhteen rakennettu yhtenäisperuskoulu, jota tullaan katsomaan kaukaa. Onhan se totta, että aineenopettajilla on jotain opittavaa luokanopettajilta ja päinvastoin. Tunteja voi pitää myös ristiin, jos pätevyydet riittää ja tunteja jää. Aineenopettajat voivat nauttia 3.-luokkalaisten opettamisesta erityisesti taito- ja taideaineissa sekä kielissä ja uskonnossa ja luokanopettajat voivat kokeilla vaikka 7.-luokan taito- ja taideaineita, jos ovat erikoistuneet ko. aineeseen. Oppilas hyötyy yhteisistä säännöistä ja turvallisista aikuisista sekä pätevästä aineenopetuksesta.Tämän järjestäminen vaatii rehtorilta paljon, mutta vielä enemmän vaatii yhtenäisperuskoulun toimintakulttuurin luominen.
Hollolassa yhtenäisperuskoulua on perusteltu investointien vähenemisellä, mutta tämä ei ole säästökikka. Kyläkoulut ovat heränneet kapinaan, mutta tällä hetkellä niiden toimintaedellytykset paranivat : luotiin eskari ja ilttis omalle koululle ja turvallinen koulupolku taattiin vähintään 4.-luokalle, ja jos tilaa riittää ja oppilaita riittää, pidemmällekin. Omana mielipiteenä siirtäisin Paimelan mallin mukaan vielä pienempiäkin kyläkoululle, kuten toivottavasti Nostavalle saadaan päiväkoti 3-vuotiaasta eteenpäin ja mahdollisesti myös Pyhäniemi-Uskila-suunnalle. Sen sijaan keskustan koulupiirit menevät kyllä uusiksi uudistuksen myötä, ja Hälvälästä 5.-6.-luokkalaisten koulumatka kyllä pitenee, jotta pienemmät pääsevät lähelle kouluun.
Vielä enemmän aikaa vei tottua ajatukseen, että Ylikartanon korttelikoulu ja päiväkoti siirtyisi Salpakankaalle, mutta toki olen vahvasti koko ajan ollut sitä mieltä, että kun rakennus on päässyt elinkaaren päähän, niin sitä ei enää kannata remontoida. Ei se kolmen lapseni päiväkotiuraa ole haitannut, kun kalusteet ja nyt pihatkin on saatu aitoja myöten kuntoon, mutta itse rakennus on nähnyt parhaat päivänsä. Rakennuksen elinkaarimallin mukaan Salpakangas on remontoitava, viiden vuoden päästä Hälvälän 70-luvun tila ja kymmenen vuoden päästä ollaan suurrempan edessä, kun yläaste kokee uuden remontin.
Katsotaan...23.11. on Salpakankaan koululla alueen liikenneturvallisuusvanhempainilta, jossa pohditaan myös lukion ja kankaan koulun piha-alueita. Erittäin tervetullut vanhempien kuulemistilaisuus.
terv. Kristiina
.
Muistan sen jännityksen siirtyessäni seiskalle 800 oppilaan ylästeelle joskus 80-luvun alussa, kuinka eri luokka-asteet erotti solun värin avulla, ja ehkä puolet omasta ikäluokasta oppi tunnistamaan ulkonäöltä. Silloin luokkia ei sekoitettu, vaan kaikki yli 30 oppilasta sai jatkaa tasoryhmissä tai puolitetuissa luokissa.
Kun tulin opiskelujen jälkeen Hollolaan opettajaksi 1990-luvun puolivälissä, tasokurssit olivat vielä käytössä, mutta uutena asiana oli jaksojärjestelmä ja erityyppinen valinaisaineiden kirjo sekä se, että erityistä tukea tarvitsevia oli hyvin paljon osana tavallista luokkaa.
Uusi vuosituhat toi yhtenäisperuskoulun ja sen perusajatuksen, että kaikki oppii peruskoulussa. Uusien asuinalueiden isot koulut ovat suoraan yhtenäisperuskouluja, ja vanhat jaot pitäisikin unohtaa. Ahtialassa on Lahden uusin yhteen rakennettu yhtenäisperuskoulu, jota tullaan katsomaan kaukaa. Onhan se totta, että aineenopettajilla on jotain opittavaa luokanopettajilta ja päinvastoin. Tunteja voi pitää myös ristiin, jos pätevyydet riittää ja tunteja jää. Aineenopettajat voivat nauttia 3.-luokkalaisten opettamisesta erityisesti taito- ja taideaineissa sekä kielissä ja uskonnossa ja luokanopettajat voivat kokeilla vaikka 7.-luokan taito- ja taideaineita, jos ovat erikoistuneet ko. aineeseen. Oppilas hyötyy yhteisistä säännöistä ja turvallisista aikuisista sekä pätevästä aineenopetuksesta.Tämän järjestäminen vaatii rehtorilta paljon, mutta vielä enemmän vaatii yhtenäisperuskoulun toimintakulttuurin luominen.
Hollolassa yhtenäisperuskoulua on perusteltu investointien vähenemisellä, mutta tämä ei ole säästökikka. Kyläkoulut ovat heränneet kapinaan, mutta tällä hetkellä niiden toimintaedellytykset paranivat : luotiin eskari ja ilttis omalle koululle ja turvallinen koulupolku taattiin vähintään 4.-luokalle, ja jos tilaa riittää ja oppilaita riittää, pidemmällekin. Omana mielipiteenä siirtäisin Paimelan mallin mukaan vielä pienempiäkin kyläkoululle, kuten toivottavasti Nostavalle saadaan päiväkoti 3-vuotiaasta eteenpäin ja mahdollisesti myös Pyhäniemi-Uskila-suunnalle. Sen sijaan keskustan koulupiirit menevät kyllä uusiksi uudistuksen myötä, ja Hälvälästä 5.-6.-luokkalaisten koulumatka kyllä pitenee, jotta pienemmät pääsevät lähelle kouluun.
Vielä enemmän aikaa vei tottua ajatukseen, että Ylikartanon korttelikoulu ja päiväkoti siirtyisi Salpakankaalle, mutta toki olen vahvasti koko ajan ollut sitä mieltä, että kun rakennus on päässyt elinkaaren päähän, niin sitä ei enää kannata remontoida. Ei se kolmen lapseni päiväkotiuraa ole haitannut, kun kalusteet ja nyt pihatkin on saatu aitoja myöten kuntoon, mutta itse rakennus on nähnyt parhaat päivänsä. Rakennuksen elinkaarimallin mukaan Salpakangas on remontoitava, viiden vuoden päästä Hälvälän 70-luvun tila ja kymmenen vuoden päästä ollaan suurrempan edessä, kun yläaste kokee uuden remontin.
Katsotaan...23.11. on Salpakankaan koululla alueen liikenneturvallisuusvanhempainilta, jossa pohditaan myös lukion ja kankaan koulun piha-alueita. Erittäin tervetullut vanhempien kuulemistilaisuus.
terv. Kristiina
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
