syysloma, ja lapsuuden maisemat

Lapset leikkivät kolme tuntia tuulen tuiverruksessa ja pienessä tihkusateessa ulkona. Leikkialueiden liepeillä heitä viehätti eniten ne samat paikat, joista minäkin olin pitänyt siihen aikaan, Kartanon alue oli osin peltoa ja ryteikköä ja joka paikkaan sai ihan rauhassa tehdä oman sopen tai majan. Lapsista on yhä mukava puron varsilla uittaa laivaa ja tehdä patoja, pienessä metsäsaarekkeessa voi kertoa satuja mörrimöykystä ja mörripoluista tai kuvitella puun alle majoja, ja kun kerroin upeimmasta pulkkamäestä, niin lapset kierivät koko rinteen alas. 9-, 7-, ja 4-vuotiaat viihtyvät keskenään hyvin ulkona, eikä kovimmasskaan tuulessa halua kotiin.
Kotipihassa viimeiset sipulit tuli istutettua ja haravoitua, pihanlaittoa jää kyllä ensi vuodeksikin ihan tarpeeksi. Tytöt auttoivat talvikukkien laittamisessa ja varastoon laitettavien puutarhahuonekalujen pesemisessä.

poniajelua ja maaseutuvihreys

Tänään järjestimme poniajelua. Tulimme paikalle vähän myöhemmin, kun kaikki Otto-ponin omat heppatytöt ja tilalle yrittäneet olivat menneet Helsinkiin isoon viikonlopun kestävään hevosnäyttelyyn, ja kuljetimme itse hevoskuljetusperäkärryillä ponin ja rattaat. Oikeastaan ponin valjastaminen ja ohjaus ei ollutkaan vaikeaa: Huhdan Pena, Mikkolan Raimo ja tietenkin Matti osasivat vanhasta muistista jo hevosten hallitsemisen ja minä opin nopeasti.

Lapsille hevonen tuo paljon iloa ja vähän isommatkin tulivat silittämään ponin lämmintä, hienoksi harjattua turkkia ja harjaa. Shetlanninponi oli pieni ja hyvin koulutettu, ja niille, jotka veikkasi hevosen ikää, tiedoksi, että ikää ponilla oli jo 20 hevosen vuotta.

Meitä muistutettiin vaalitorilla, että Suomi oli hevosajassa muutama vuosikymmen takaperin, jolloin maaseutua arvostettiin ja tuettiin eri tavalla kuin nykyään. Tiesin kyllä, että silloin pontimena oli omavarainen ruoantuotanto, ja niin ensimmäisen kuin toisenkin maailmansodan kokemukset, ja valtion tuki oli erilainen kuin nyt EU-aikaan.

Nykyään vihreistä löytyy hevosihmisiä ja eläinten ystäviä. Lisäksi paljon niitä, jotka ovat reilun kaupan lisäksi luomun ja lähiruoan ystäviä. Oikeastaan Suomessa tuotettu ja tai luonnosta kerätty ruoka on jo arvo sinänsä, vaikkei sitä marketin hyllyjen välissä vielä oikein huomaakaan: aika paljon luotamme siihen, että marketit valikoivat jo ostaessaan parhaat ruokatarvikkeet kauppaan varsinkin tuoretiskeille kuluttajan puolesta, ja niille, jotka haluavat muualla tuotettuja, on marketin halppismerkit erikseen. Luomu on erikoistuote, jonka voi löytää hyvistä kaupoista imagotuotteena. Sen sijaan lähiruoan merkitsemisessä voisi vielä petrata, olisi kiva tietää, mistä ruoka on lähtöisin. kaikilla ei myös luomu- tai reilun kaupan tuotteen imagomerkkeihin ole varaa, siksi muutkin vapaaehtoiset merkinnät voisi olla hyviä.

Pajulahdessa liikuntaa - tai ainakin liikuntaluento

Valtuustoseminaarissa ehtii ohjattuun taukojumppaan, omatoimiseen taukojumppaan - ja peilaamaan omia käsityksiä kunto- ja terveysliikunnasta. Samaan aikaan kun kädet nyrkkiin ja auki ja ylös ja alas, ehtii pohtimaan erilaisia keinoja kunnan alijäämäistä ensi vuoden bujdetin paikkaamista pitkällä aikavälillä (kunnanjohtajan mieliaihe jostain syystä, onneksi vaihtoehtoja saa keksiä ihan omasta päästä, ihan heti ensimmäisenä en koulujen tuntikehystä tai avointa ennaltaehkäisevää työtä avoimessa päivähoidossa ja seurojen avustuksista lähde karsimaan). Sen sijaan Oivaa pohdittaessa ei ehdottamaani kävelykokousta voitu pitää, ryhmän sihteerinä kun en ehtisi kirjoittaa pohdintapaperia. Paljon niitä kehittämisideoita löytyi.

Päätin tulla vielä Pajulahteen uudelleen - katselin kateellisena, kun nuoret melojaharjoittelijat harjoittelivat kajakeilla eskimokäännöstä. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, mutta omalla käytetyllä oranssinvärisellä ja tarroin koristellulla 70-luvun Ripatti-nimisellä nuorisokajakilla en ole uskaltanut vielä eskimokäännöstä kokeilla, vaikka aukkopeite onkin hyvä.

Koulutie ja elämäntie

Järjestin lasten kanssa papereita. Poikani kantoi eskarikansionsa, jota pitää aina katsoa uudelleen: siellähän on koko päivähoidon ajalta kuvia, piirustuksia, tehtäviä. Se on aivan yhtä rakas kuin KisuPikkukuun eskarikirja ja se itse aikuisten kanssa kirjoitettu ja piirretty jokapäiväinen reissuvihko. Kaverien kuvat ja muistot junareissusta Herralan Kesikseen tai uimareissuista tai kirjastoreissuista erikoisingeroidusta ryhmästä vielä muistui mieleen.
Yksi runo jäi mieleen niistä virallisista papereista, jotka eskarilaisten vanhemmille lähtee:
Elämä on seikkailu!
Aurinko on heleä,
tie kovin leveä,
ja juuri tästä kohtaa se alkaa.
ei tiedä kukaan,
mihin joutuu mukaan,
mutta loputon tie ei paina jalkaa.
Se kulkee pois,
ohi totuttujen tuumien;
se virtaa pois
kautta uudelnlaisten uomien.
Benjamin Hoff: Nasu ja Te,
osaaa aika hienosti aloittaa uuden. Oikeastaan tuolla eskarilaisen tiellä on jokainen kulkija, aikuinenkin. Täytyy vain osata löytää uusia uria ja näkökulmia.

Meillä Maria-isosisko leikittää Helena-pikkusiskoa: tänään on leikitty kuvataidekoulua ja pidetty muskaria. Nyt on iltapalan aika. Antti lähti isän kanssa kääntämään mummon ja papan luo maata muokkaamaan: Antti pitää saunamökistä ja mummolasta tosi paljon. Minä jäin tyttöjen kanssa kotiin: huomenna on Helenan ylimääräiset tanhuharkat, perheuinti ja Marian siirretyt balettiharkat. Ylihuomenna on Ylikartanossa liikuntaseikkailu pienille.