Luonnon merkitys ja Messilän kaavoitus

Messilä-Tiirismaan osayleiskaavaluonnos Lahden ja Hollolan virkistysmaastoissa herätti paljon keskustelua yleisötilaisuudessa. Alunperin Lahden ja Hollolan ostamille Natura-virkistysalueille sekä Salpausselän hiihtomaastoille tulee lisää käyttäjiä, kun Messilä laajentaa toimintoja. Jo tähän mennessä alue on ollut helsinkiläisten virkistyskäytössä, kun Salpausselän hiihtoladut houkuttelevat porukkaa. Samoin venäläiset ovat löytäneet Messilän rinteet ihan samalla tavalla kuin lähiseudun ja pääkaupunkiseudun asukkaat. Myös arvostettu karavaanarikohde, Hollolan laivasatama ja kunnan uimaranta huoltorakennuksineen on käytännössä Messilä-maailman mailla, eikä vuokrasopimuksia enää uusita: ne ovat yksityisessä omistuksessa maksavia asiakkaita varten, vaikka tällä hetkellä kunta maksaakin sataman ja uimarannan ylläpidon vuokrasopimuksen mukaan.

Asialla on kuitenkin aina kaksi puolta. Voidaanko kerrosneliöitä ja kylpyläpaikkoja lisätä niin paljon, että viheryhteydet Hollolan ja Lahden virkistysalueiden väliltä pitää kokonaan katkaista maakuntakaavan vastaisesti? Voiko laajentuvan golfkentän ja isojen rakennusoikeuksien maksaja olla tavallinen kuntalainen? Voidaanko rinteet ja laet merkitä luksusmökeille osin maakuntakaavan vastaisesti? Kuinka Messilän omaa vesihuoltoa voidaan valvoa, tai kuinka kunta pystyy alueen vesi- ja jätehuollon järjestämään? Miten arat Vesijärven rannat sekä kuntien virkistysalueet kestävät lisääntyvän kuormituksen? Kun alueella on nyt täydellinen kielto ajaa kaikenlaisilla moottoriajoneuvoilla, niin pystyykö Messilä tai kunnat valvomaan oletetun matkailijatulvan laittomia mopoja, mönkijöitä ja moottorikelkkoja virkistysalueilla?

Salpausselän alue on arvokasta kansallismaisemaa, ja Etelä-Suomen korkeinta kohtaa sekä osa geologisesti arvokasta kvartsimuinaisjäännettä. Yhteinen harjujensuojeluohjelma, pohjavesialuerajaukset kulkevat Salpausselän kautta. Alueen ympäristö on Natura-aluetta, jonka ehdoissa on tarkkaan määritelty, mitä alueella voi tehdä. Myös vapaaehtoista suojelua on koko ajan lisätty yhtenäisen virkistysalueen lisäämiseksi.

Yhteensovittamalla kaavassa luonnonmatkailun, merkitsemällä paremmin reitistöt ja ladut, rakentamalla pitkospuita ja laavuja voidaan saada Messilään houkutteleva keskus, johon seikkailu- ja luontomatkailu voi tukeutua. Silloin alueen luonto otetaan huomioon ja luontoa opitaan kunnioittamaan. Kylpylään tuleva ihminen ei kaipaa mönkijöitä, vaan aitoa luonnonrauhaa ja kunnon lenkkeily- ja veneilymaastoja. Päätään nostava terveysliikunta ei tarvitse meluavia koneita, vaan rauhaa. Tämä pitää myös kaavassa yhteensovittaa entistä paremmin, kuten kaavan tavoitteisiin on kirjattu. Nyt konsulttifirman visiot ovat suoraan otettu osayleiskaavan pohjaksi, ja niitä tulee kohtuullistaa.

Agression portaat - luento Ristinkirkossa

Kerrankin järkevä luento, jossa ei taatusti nukahtanut. Kirkko oli molemmilla kerroilla aivan täynnä, ja Kilponenkin hämmästeli, kuinka paljon ihmisiä oppilashuollon kehittämishankkeen projektiluento sai houkuteltua paikalle. Kuuntelin luennon kaksi kertaa, ensimmäisen LaSeVa:n kahvituksen lomassa järjestönäyttelytilassa ja toisen kerran salissa. Sanoma, jonka mukaan agressio on voimavara, ja osa lapsen luonnollista kehitystä, on helpottava. Se, että jokainen löytää oman tiensä ja käy omat ikätasoiset taistelunsa, pitää tiedostaa niin kasvattajan kuin vanhemmankin. Muuten ei kasva aikuiseksi.

Raisan Cacciatoren tapa kertoa on hauska: meillä on ensimmäisellä agression portaalla eli haastavimmalla kaksivuotiaan tunnetasolla tuttipulloista juovia hortoilevia aikuisia, jotka pelottaa lapsia eniten. Heiltä on jäänyt muutama kasvuvaihe väliin. Onneksi tämä ihmisen vaarallisin vaihe on silloin, kun ihminen on vasta vuoden-kaksi. Silloin hän oppii ensimmäiset rajat turvallisilta vanhemmilta. Samat rajat, huomio, huumori, tasapainoisuus ja turvallisuus tulee löytyä aikuiselta myös jokaisessa 17 portaassa. Siihen ei auta huuto eikä varsinkaan väkivalta, vaan pitää löytää muita turvallisia välineitä, turvallisia malleja. Ei, kehuminen, kiitos, ja sovittelu; perustelu vasta rauhoittumisen jälkeen. On tosin lapsia, joiden tempperamentti on haastavampi, jolloin keinoja harjoitellaan enemmän, ja heille suositeltiin Kiukkupussi-kirjojen lukemista.

Seuraava vaativa vaihe on murrosikä, ja 14-15 -vuotias haluaa rikkoa rajoja, ja tunteiden otsalohko kasvaa aivoissa kertaalleen todella rajusti yhtaikaa hormoniryöpyn kanssa. Silloin tunne voittaa järjen ja kapinavaihe viimeistään alkaa. Silloin on myös kaverien yllytysiässä. Silloin rauhoittumiselle pitää antaa aikaa, keskustella ja pukea tunteet sanoiksi ja katsoa, mitä siellä on takana. Poliisien kommentti tauolla oli, että riskinottokyky 14-vuotiaalla pojalla on niin kova juttu, että rikosoikeudellisen vastuun alaikärajaa voisi perustellusti laskea, jotta kunnon raja löytyisi yhteiskunnan antamana välittömästi. Samoin kun aivojen kehitys ja tunteiden kehitys jatkuu vielä 25-vuotiaaksi asti, niin poliisikouluunkin pitäisi hakea vasta 25-vuotiaana: nuoret on vastuuttomia.

Ehkä turvallinen aikuisen malli riittäisi. Agressio kuitenkin nähtiin voimavaraksi, se on välttämätön kehitykselle. Kehityskaaren huippu on, kun meidän luxusseitsemäntähden palvelukoti ei teiniä enää kiinnosta, vaan kaikki vanha on heitettävä pois. Silloin ollaan aikuistumisen portailla. Kun oppii sanomaan ei, pärjää, vaikka se on haastavaa vanhemmille. Aina nuoren ei tarvitse olla oikeassa, hänellä tulee olla vielä mahdollisuus palata kotiin turvalliseen kotiin harjoittelemaan, jos siivet ei kanna. Tämä on yleisintä syömishäiriöiden ja mielenterveyshäiriöiden aikaa, ennen kuin oikea aikuisuus alkaa. Silloin parisuhde saatetaan aloittaa liian aikaisin vain itsenäistymisen vuoksi, kun asuntoa minuuden ja itsenäisyyden harjoitteluun ei muuten löydy.

Lohdullista oli tietää, että nuorikaan ei ole vastuuton, jos hänelle antaa välineet. Seksuaalisuuden portaiden opettelu olisi nuorille tärkeää tunne-elämän taitojen harjoittelun lisäksi. Samoin terveystieto antaa tietopaketin, joka ohjaa nuorta tekemään oikeita valintoja elämässä. Kouluterveydenhuoltoon ja oppilashuoltoon satsaus on järkevää. Poikien väestöliiton puhelin täyttyy seurusteluvinkeistä: ja sieltä tulee aina sama vastaus kuin 6-8-vuotiaan portaalla: ole siisti, ole kohtelias, kunnioita toista, ole reilu, ole ystävällinen.

kirkko ei ole tuhatvuotinen linnake

Kirkko on yhtä kuin sen jäsenet. Kirkon sisällä saa olla erilaisia mielipiteitä, eikä kannata älähtää siitä, jos kaikki ei ajattele samalla tavalla. Meidät on luotu erilaisiksi, ja erityisryhmiä pitää myös huomioida.
Päämäärä kaikilla on kuitenkin yhteinen, se on lähimmäisenrakkauden korostaminen ja toisista välittäminen alkuseurakunnan esimerkin mukaisesti. Seurakunta ei ole syrjivä, vaan myös syrjittyjen puolella. Se ei ole lähes 2000 vuotta vanha, vaan jatkuvasti uudistuva. Se ei ole ahdas, vaan armahtava ja välittävä.
Hiljentyäkseen ei tarvitse erota seurakunnasta, vaan rauhan kiireiseen arkeen voi löytää myös kirkkoon kuulumalla. Ihmisen perustehtävä on viljellä ja varjella maata, ja luontoa ja sen monimuotoisuutta kunnioittamalla voi löytää luomistyön. Myös jokainen ihminen on Jumalan luoma, ja ihminenkin on osa luontoa - ihmisen tulee kuunnella itseään ja hiljentyä välillä kiireen keskellä vailla tehokkuusajattelua. Kirkko voi myös tukea pyrkimystä, ettei jatkuva talouskasvu ole mahdollista.

Himanen: tulevaisuuden mahdollisuudet vihertyöpaikoissa ja opetuksessa

Ympäristön arvo on huomattu - ainakin sen luomat vihertyöpaikat. Tänään alueuutisissa mainittiin, että Pohjanmaalle pitäisi tulla 1/3 Suomen tuulivoimaloista. Etelä-Pohjanmaalla Vaasassa työllistetään jo vihertyöpaikoilla, niin tuulivoimaloiden kuin sähköautojen kasaamisella. Myös Lahti profiloituu ympäristöosaamisellaan, puhtaan veden ja maaperän puhdistavia järjestelmiä lähes jonotetaan Kiinassa ja Lahden ympäristöekologian osaajat varmasti tulevat edustamaan uutta kaupunkisuunnittelun sukupolvea, jotka osaavat ottaa huomioon muutakin kuin kaavoituksen.

Himanen juhlajulkaisussaan kertoo, kuinka maailmalla on huomattu luonnon ja ympäristön arvo, ja ihmisen toiminnan yhteensovittaminen luonnon kanssa. Hän kirjoittaa myös uudenlaisesta oppimisen vallankumouksesta, jossa koulutuksestakin voidaan tehdä vientituote. Totta kai meidän ammattiosaamista voi viedä, mutta myös peruskoulumallia halutaan pisa-tutkimusten jälkeen kopioda maailmalla. Kyse on kuitenkin mielestäni laajemmasta asiasta:

Opettajana tuntuu siltä, että peruskoulumalli on ollut jo pitkään tasa-arvoinen, sen arvo on vain erilaisten kansainvälisten vertailujen vuoksi huomattu. Eräs saksalainen erasmus-vaihdon opettaja sanoi osuvasti, että "teillä on varaa pelastaa jokainen", johon taisin vastata, että "meillä ei ole varaa menettää yhtäkään". Saksassa se oli uusi ajatus, eli asioita ei ole ajateltu samalla tavalla, eikä otettu tavoitteeksi. Ehkä ajatusmaailman muuttaminen voisi olla se vientituote, jota Suomi voisi viedä muille.

Himanen lähtee siitä, tärkeintä on arvostaa ihmistä ja arvostaa luontoa. Ihmisen arvokkuus ja toisen huomioiminen on kaiken lähtökohta. Olen samaa mieltä, itsensä ja toisen arvostamiselle on helppo rakentaa uuden oppimista, luovuutta ja tulevaisuutta. Samoin luonnossa Himanen vertaa hybristä ihmisen ahneuteen, joka kostautuu myöhemmin ihmiselle: luonto kärsii ja ihminen myös. Siksi luonnon kunnioittaminen kuuluu myös ihmisen perushyveisiin.

Kohtuutalous

Serge Latouche oli 2007 julkaissut panfletin Jäähyväiset kasvulle. Kasvun palvonnasta ja kasvuriippuvuudesta voi vielä vapautua. Onneksi Kasvu murroksessa -seminaarissa oli myös käytännön esimerkkejä siitä, kuinka eturivin taloustieteilijä Peter Victor oli palkattu laatimaan Kanadaan ohjelmaa, jolla kasvua voi rajoittaa:talousmalleissa on uskallettu jopa ennustaa ongelmia, kuten työttömyyttä ja köyhyyttä, jotka tulee olemaan jatkuvan kasvun negatiiviset puolet, ja joihin valtio joutuu puuttumaan joka tapauksessa. Koska ihmisen jalanjälkeä voi oikeasti pienentää teollisuusmaissa, niin kasvulle on laitettava piste, jotta kaikki 9 miljardia ei seuraa kulutuskasvua lännen perässä.
Kuinka tämä oikeasti tehdään?
USA:n ja Irlannin esimerkin pelottamana pitäisi lopettaa halpa lainotus kulutusta varten, ja elää varojen mukaisesti. Lähituotannollekin saataisiin oma arvo, jos verotettaisiin halpatuontimaista tuotujen tuotteiden "oikea" saaste- ja kuljetusmaksu, ja lähellä asuvien ihmisten sosiaalisuudelle ja auttamisellekin laskettaisiin oikea arvo. Luonnosta otettavia "ilmaisia" hyödykkeitä pitäisi verottaa.

Mikään jatkuvan kasvun malli tai kasvun rajoittamisen malli ei lupaa täystyöllisyyttä, mutta työtä jakamalla ja kulutusta vähentämällä voidaan saada aikaan kansantalouden malli, jossa myös "ei-kaupallinen" arvokas työ, kuten kotityö tai toisten auttaminen olisi arvostettua. Keskustelussa oli kyllä kommentteja downsiftaamisen olevan täysin kannattamatonta, kun valtio ei saisi enää tuloveroa hyvätuloisten ihmisten jakaessa työnsä.
Jäin pohtimaan, että olisihan se ajatuksena hienoa, että vähitellen progressio tekisi tässä mallissa itsensä turhaksi, sillä kenenkään ei tarvitse tehdä työtä niin paljon, että palkasta menisi esimerkiksi 51% veroa. Työn jakamiseen on siis oikeasti olemassa jo on kannuste hyvä- ja keskituloisilla duunareilla, mutta miten se toimii pienempipalkkaisella tai sillä elämäntapaihmisellä, joka ei ole töissä ollenkaan, ja jonka työpanos olisi todella arvokas esimerkiksi hoiva-alalla?

Teitä on yhtä monta kuin toteuttajaakin. Suomessa on helppo luoda mainonnalle rajoituksia, kehittää investointeja ympäristöystävälliseen suuntaan, suojella harvinaisia lajeja ja puhdasta luontoa sekä pyrkiä lähiruoan tuotantoon, kun pinta-alaa on paljon ja ihmisiä vähemmän. Samoin verotuksen uudistaminen on vasta aluillaan. Suomessa voidaan ehkäistä köyhyyttä, kouluttaa ihmisiä ajattelemaan ympäristöystävällisesti ja luoda tasa-arvoa.

Mutta rajoja ei voi sulkea täysin, vaikka kanadalainen Victor oli sitä mieltä, että väestön stabiliteetti helpottaa kansantalouden suunnittelua. Myöskään pääoman liikkeitä ja osakeyhtiölakia ei Suomi yksin voi muuttaa, vaan siihen tarvitaan EU:n ja kansainvälisiä ohjauskeinot ja rajoitukset. Myös ajattelu, että tämä ei ole meidän ongelma, ei onnistu, koska ihmiset liikkuvat: siksi kasvun rajoittaminen, lähiruoan tukeminen sekä ilmaston ja luonnon eteen tehtävä työ on parasta rauhanajattelua ja turvallisuuspolitiikkaa, jotta ihminen pysyisi kotiseudullaan.

6+6+6 on uusi, tasa-arvoinen tapa viettää vanhempainvapaa

Vihreä ajatus perhevapaista on myötätuulessa myös Akavassa. Akavan esittämän mallin mukaan kuuden kuukauden äitiysvapaan jälkeen isät voi jäädä kuuden kuukauden vapaille ja viimeinen kuusi kuukautta voisi olla tasa-arvoisemmin jaettavissa. Tämä on tärkeää, jotta isätkin voisivat osallistua pienen lapsen arkeen ja katkaista 40 vuoden työputken aidosti mielekkäällä tavalla puoleksi vuodeksi tai pidemmäksi ajaksi ilman, että tarvitsee keksiä maailmanympäryspurjehduslomia heti alkuun. Nykyinen isyyskuukausi on aikansa elänyt järjestelmä, koska järjestelmä pakottaa irrottautumaan töistä vain kuukaudeksi, mitä on todella vaikea järjestää työpaikoilla, ja lapsen kanssa ei ehdi olla kovin pitkää aikaa.

Äidistä, joka on ollut myös hoitovapailla, tämä kuullostaa ensin epäreilulta: miksi äidin pitäisi luopua imetyksestä jo viisikuukautisena ja isä saisi nähdä vauvan ekat pinsettiotteet, ryömimiset, konttaukset ja ehkä jopa ensiaskeleet? Samoin muiden sisarusten riemu ja käynnit lasten perhekerhoissa suloisen vauvan kanssa (tai sitten parkuvan) jää isän iloksi, samoin kurahaalarivertailut, hiekkalaatikkoelämä tai liukurikausi. Äitiyskautta pitäisi kyllä pidentää, ja sen jälkeen isälle voisi antaa pidemmän ajan.

Lapsille, isälle ja koko perheelle juttu voi olla aidosti kokeilemisen arvoinen: isä voisi välillä jäädä kotiin, ja äiti kävisi puoli vuotta töissä, ja sitten olisi harkinnan paikka, kuka jatkaisi hoitovapaalla. Töistä tullessa lapsen kanssa jaksaa olla eri tavalla, ja lapsi nukkuu vielä paljon päiväunia, ja silloin arvostaa kotitöitä ihan eri tavalla, kun välillä on itse samassa roolissa.

Perhevapaiden jakamisen taustalla saattaa olla tämänpäiväinen OECD:n tutkimus, jonka mukaan naisen kouluttaminen on kannattamampaa kuin miehen. Vertailussa koulutetun naisen työura ja tienestit ovat perhevapaiden ja pidemmän koulutusuran vuoksi lyhempiä. Silti työuria ei voi verrata, sillä kotona tehdylle työlle ei lasketa bruttokansantuotteena mitattavaa arvoa. Samoin hoivatyölle ja opetustyölle ei ole keksitty kunnon mittaria - palkalla kun ei voi kaikkea mitata.

Perhevapaiden jakaminen on silti tasa-arvoinen juttu, ja saattaa pelastaa monta avioliittoa: kotitöiden jakaminen ja muuttuneet roolit sekä arjen erilaiset kokemukset pienten lasten taloudessa voivat muuttua, jos naiset antavat miehille mahdollisuuden jäädä joskus kotiin hoitamaan lasta ja lajittelemaan lapsen vaatteet pyykin jälkeen vaatekaappiin sekä kokeilemaan, koska miten oikeaoppisesti valmistetaan lapsen sose.

syksyn aloitusta...

Lasten pitkien entero- ja adenovirusten jälkeen pääsee nauttimaan syksystä. Metsästä mökiltä, saaresta ja lähimetsästä löytyy tuttujen kanttarellien ja torvisienten lisäksi herkkutatteja, ja nyt on kokeiltu sienikuivuria.
Eilinen ilta kuunneltiin tytön haitaribussi-nokkahuilua, kun ope oli antanut sen soittokoeläksyksi, tosin mielummin tyttö olisi sen soittanut okariinalla (keskiaikaisella unkarilaisella savisoittimella, jota tyttö harjoitteli keskiaikapäivillä). Tyttöjen piano ja kannelkin on alkanut taas näkyä.
Odotan, koska pojan musiikkiterapiasta tulee ilmoitus, että nyt olisi aika hankkia kunnon rummut: vaihtoehtoina oli piano ja kitara vanhempien toivomuksesta, mutta rummut kiinnostaa enemmän.
Syksy on saapunut taas perheen aikatauluineen, läksyineen, harrastuksineen ja tuonut mukanaan oppimisen iloa. Jokaisesta päivästä ei ihan löydy kultareunusta, mutta ei sitä arjen harmauttakaan, sillä joka päivä on erilainen ja arvokas.

Folkjami

Kansantanssi vetää yhä aikuisiälläkin: kansanmusiikin tahdissa voi vanhoilla tutuilla rytmeillä löytää liikkumisen iloa ja kohottaa tai ylläpitää kuntoa. Kun bailatinossa viime vuonna sai koko ajan olla tarkkana muuttuvan rytmin kanssa, niin kansantanssi luonnistui helpommin, ainakin kun on koululaisena tanhuissa käynyt. Aikuisiän tanhuiksi Folkjamia ei voi kutsua, kun paria ei tarvita, ehkä sitten "suomalaista zumbaa". Rytmitkin on uudistuneet, haikeaa tai tulista löytyi, aivan kuten nykypäivän kansantansseista.

Jotain uutta siis on hollolalaisilla Mateilla ja Maijoilla vielä maailmalle tarjottavana, kun ensimmäisen kerran yleisölle tarjotaan folkjamitunteja! Ei tarvitse vain kuskata lapsia tanhuihin, vaan voi itsekin käydä nauttimassa rytmistä.

Mietteitä paria päivää ennen kuntaliitosäänestystä...

Kun Hollolassa 48 prosenttia on käyttänyt äänioikeutensa, ja äänestyspäivä alkaa häämöttää, niin Soininvaara vihjaa jo maakäytävistä. Aivan kuin hän olisi ennustaja, joka tietää, että kuntalaisetkin tulevat äänestämään kuntaliitosta vastaan. Silti Hämeen hitaat ei pysy Soininvaaran perässä, kun yhdistymissopimuksen jälkeen alkaa tulla vihjeitä siitä, mitä oikeasti yhdentymishallituksessa tullaan keskustelemaan. Kun on luvattu kehittää vanhankin radan vartta Kärkölään, niin Soininvaara taitaa pelätä, että Hollola ei sitä yksin tee. Väärin, kyllä Hollolan intresseissä on kehittää Nostavaa ja sen yhteyksiä ja myös Herralan kylää.

Tiesimme kyllä Hollolassa, että valtion selvitysmies voi määrätä kuntaliitoskansanäänestyksen ja sen tuloksena ehdottaa Hollolalle, että kunnan pitäisi liittyä Uusikunta-hankkeeseen, jos joku sen takana oleva kunta ei pääse muuten liittymään lahteen. Kansanäänestys on vieläkin käynnissä, ja se ei ole kuntaliitosselvittäjän ansiota, vaan se on syntynyt kuntalaisten omasta aloitteesta. Sen sijaan maakaistaiden luovutuksesta ei ole puhuttu viitaten siihen, että yhdentymislaki on muuttumassa. Esiselvitysvaiheessa piirreltiin lähinnä vitsinä vesireittejä Padasjoelta Lahteen Etelä-Suomen Sanomien karttojen visioimina, ja keskustelu on jäänyt siihen. Onhan Hollolallakin Vesikansa, joka on saanut kehittyä omana "kultahammasrannikkona", kuten joskus leikkisästi Taarasti asiasta mainitsi, eikä Vesikansalla ole ollut minkäänlaista maayhteyttä "maakansaan", vaikka kuuluukin Hollolaan. Silti vesikansalaiset ovat olleet tyytyväisiä palveluihinsa, ja lähidemokratiaa on kehitetty ensimmäisenä juuri Vesikansassa, ennen kuin muuallakin Hollolassa herättiin ja luotiin oma alueneuvostojärjestelmä.

Sen sijaan Miekkiö-Herrala-Nostava-suuntaisen maakaistaleen luovutus, jossa on raskas infra (Helsingin vanha ja uusi rata ja moottoritie) ja suuret kehitysnäkymät, on aivan eri asia. Jos Kouvolan liitoksessa laskettiin hintaa yhdistyvissä kunnissa infrallekin, jotta saatiin negatiiviset talousluvut näyttämään positiiviselta, niin lasku tästä maakaistaleen luovutuksesta on niin suuri, että Hollola ruokkii sillä kuntalaisensa hyvin pitkän aikaa. Koska tällaisia rahoja ei ole velkaisilla kunnilla, edes Lahdella, niin asia voidaan unohtaa: ellei tietenkin Lahti luovuta valmista infraa ja anna Pirttiharjusta, Riihelästä ja Okeroisista maa-alueita ja asukkaita läheltä meidän kuntakeskuksta, jotta Hollolan kuntakeskus voisi aidosti laajentua kohti Lahtea kehityskäytävää pitkin, kuten Soininvaaralta olemme oppineet.

Yhtä ihmettelen. Silloin kun puhuttiin aidosti kuntaliitosneuvotteluista, niin luvattiin kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista asiaa, mutta kun Hollolassa uhkaa puntit - tosin niukasti - käydä kuntaliitosta vastaan, niin kaivetaan kovat otteet esille. Lahden kaupunginjohtaja Myllyvirtakin tekee linjakkaampaa politiikkaa, kun lupasi tehdä esityksen lähidemokratian parantamiseksi Lahdessa - ensimmäinen asia, jonka olen kuullut oikeasti Uusikunta-hankkeen tuomaksi uudistukseksi Lahdessa ja sellaisia asioita olisin toivonut Lahdesta viestittävän jo aiemmin. Toinen, joka olisi kannatettava asia uusikunta-hankkeen selvittelyissä, on käyttäjädemokratian lisäys: tällä hetkellä ainoa asiakkaita mittaava muoto terveydenhuollossa on "valituksen määrän vähentäminen", mikä ei ole vielä käyttäjädemokratiaa.

Yhdistymissopimuksen sitovuustaso päättyy käytännössä vuoteen 2015, eli kaksi vuotta yhdistymisen jälkeen, jolloin lähidemokratia saatettaisiin karsia. Palvelujen tehostamista on varmaan tehty jo ennen sitä, koska veroprosentti ei anna mitään kasvunvaraa, vaan vaatii 0,5 % tuottavuutta ja palkat pitää samaan aikaan hilata ylöspäin keskiarvopalkkoihin. Pessimistisimpinä näkemyksinä näemme Hollolassa, että kun luvataan yhdistymissopimuksessa säilyttää vain yksi peruskoulu vuoteen 2015 asti, niin meidän kymmenestä varhaiskasvatuksen yksiköstä osa todetaan turhiksi, ja kuskataan päivähoidon tarvitsijat ja oppilaat sekä erityisoppilaat suoraan Lahteen, jossa korjattavissa kouluissa on vielä tilaa tilaa. Kunnantalon myynnistäkin tulee vähän rahoja, kun sijoitetaan meidän henkilöstö johonkin edullisempaan paikkaan. Eli alhaisella veroprosentillakin on oma hintansa, kun ei se itsestään alene.

Kuten Soininvaara on sanonut, Hollolalle ei ole mitään pakkoa liittyä. Tällä hetkellä meillä on vain yhdensorttinen päätösesitys, mutta aidosti Hollolalla on mahdollisuus funtsia, että mikä on parasta: kuntaliitos pienemmällä porukalla jonkun naapureista kanssa, Uusikunta vai säilyä itsenäisenä. Erilaisia yhteistyökuvioita voidaan viritellä myös ilman kuntaliitosta. Eri kuntien kanssa yhteiset lautakunnat, osakeyhtiöt, kuntayhtymät ja liikelaitokset kielivät siitä, että Hollola hoitaa perustehtävänsä taloudellisesti ja tehokkaasti ja hyvin yhteistyökykyisesti muiden kuntien kanssa pyrkien säilyttämään silti osan päätösvallasta kuntalaisten ja kunnan käsissä.
Kuntassa on aiemmin lähdetty virittelemään strategiaksi maakunnan kokoista yhtä kuntaa (mielestäni maakuntavaltuustokuntaa, jossa osa päätösvallasta kuuluisi peruskunnalle, ja yhteisistä isoista asioista päätetään lakisääteisessä maakuntavaltuustossa), mutta nykyinen strategia lähtee perusajatuksesta : Hollola on. Katsotaan, pitääkö kunnan valtuustoseminaarin linjaus loppuun asti.

Ympäristövero ydinjätteelle!

Ydinvoima mielletään edulliseksi, mutta se ole sitä: rakentaminen maksaa sekä energiayhtiöille että yhteiskunnalle ja tavallisille ihmisille. Ydinvoima on radioaktiivista, ja yksikin inhimillinen erehdys aiheuttaa peruuttamattoman onnettomuuden. Ydinvoiman vuoksi joudutaan pilaamaan ympäristöä ja louhimaan uusiutumatonta energiaa, uraania. Ydinjätteen loppusijoitus ei ole ongelmatonta. Opiskeluaikanani kansainvälisen politiikan luennoilla parikymmentä vuotta sitten pohdittiin, kuinka kehittyneet länsimaat vei ydinjätteen esimerkiksi kommunistisiin maihin, esimerkiksi Itä-Eurooppaan tai kehitysmaihin, koska valtiot tarvitsivat rahaa. Nyt Suomi vapaaehtoisesti ottaa peruskallioonsa huomattavan määrän ydinjätettä. Koska Suomi todennäköisesti tuottaa energiaa enemmän kuin kuluttaa, siitä tulee myös ydinenergian halpavientimaa. Hyötyä tulevasta sähköviennistä ei saa Suomen valtio, vaan energiayhtiöt.

Jotta harhakuva halvasta ydinvoimasta korjaantuisi, niin tulen ehdottamaan tuntuvaa haittaveroa ydinjätteelle, jotta Suomen valtio voisi saada edes jonkinverran korvausta ympäristön pilaantumisesta ja turvallisuusriskeistä! Vertailun vuoksi Lahti energian maksaa ympäristöveroja puolet kivihiilen hinnasta, mutta ydinvoiman käytöstä ei peritä ympäristöveroa - vielä.

Risupaketti lähtee oikeasta perusajatuksesta, mutta puun käyttö vain energiantuotannossa on tuhlausta. On myös turha kuvitella, että ydinvoimaan liittyvä risupaketti olisi puhtaasti "kokoomuksen lahja keskustalle lehmänkaupoista": "risupaketti" on myös EU:n velvoittama. Uusiutuvia energialähteitä on suosittava. Jatkossa EU:n tulee tukea jatkossa enemmän uusiutuvaa energiaa ja sen tutkimusta, ja ehdotan, että maataloustukien lisäksi voisi maksaa ympäristötukea esimerkiksi biolantaenergialaitosten kehittämiseksi maaseudulle ruoantuontannon lisäksi ja tukea ympäristötutkimusta, puhtaamman ruoan tuotantoa ja tuotekehittelyä.

omenapuiden istutusta ja läksiäisiä

Omenapuiden istutuspuuhiin päästiin, kun mieheni vaihtaa rehtorin virkaa Lammilta Orimattilaan: kylien lahjat ovat pysyviä. Kukkaloistoa, kirjoja, tauluja, käyttölahjoja ja koriste-esineitä sekä lahjakortteja toki löytyi, samoin amppeleita, onhan 13 vuotta yläkoulun rehtorina pitkä työrupeama maalaiskunnassa. Olo tuntui hieman tyhjältä, paljon yhteisiä muistoja, juhlia ja retkiä lammilaisten opettajien ja hämeenlinnalaisten virkamiesten kanssa on tullut vietettyä.

Kesälomalla päästiin kääntämään Ollin kanssa maata: se, mikä näyttää nurmikolta, on itse asiassa kaikkea muuta : kukkapenkin viereinen nurmikko osoittautui pensaikon kotipaikaksi, ja kaivamme innolla juurakkoa ylös. Toinen omenapuu löysi paikan keskeltä vuorenkilpiä, jotka olisi pitänyt joka tapauksessa siirtää, ja kirsikkapuu pääsi helpoimpaan paikkaan eli entisen kompostin paikalle pehmeään multaan.

Parasta puiden istutusinnossa on se, että meidän ensimmäiset tontin rajoille jättämät vaahteran ja koivunalut ovat reilussa kymmenessä vuodessa kasvaneet niin vahvoiksi, että niihin sai ensimmäistä kertaa lapsille laitettua riippumaton. Kolmesta kuusesta ei ole enää jäljellä kuin yksi iso, joka on kaikkien lasten paras kiipeilyteline. Pienestä taimesta istutetut tammet ovat nyt jo komeita, ja odotamme, ja sireenitkin tuntuu pieniltä niiden rinnalla.

puoluekokoustunnelmista

Puoluekokouksessa pääsi jälleen tuulettamaan ajatuksia, kun käytiin läpi muutosesityksiä puolueohjelmasta. Se ohjelma, joka nyt tehtiin, on yhdistelmä uutta ja vanhaa, historiaa ja tulevaisuutta, mitä muuta voi odottaa Relanderin vetämältä tiimiltä.. puheissa kaivattiin yhä meille rakkaita sloganeita, kuten aikaa ja onnellisuutta. Pahimmat väännöt käytiin vihreille tärkeistä asioista, kuten geenimanipulaatiosta, ja onko luonto on superarvo.

Vaikka äänestyksiä tehtiin Annin mukaan kahden sekunnin varoitusajalla, niin peruslinja on pysyi samana ohjelmassa. Vihreät palaavat sekä juurilleen ja samalla pystyvät olemaan soininvaaralaisittain sanottuna edellä.

Erikoisinta oli se, että jouduimme pohtimaan sääntöuudistuksen yhteydessä, mahdummeko enää muualle kuin jäähalleihin: joudumme rajoittamaan kokousedustajien määrää vähän yli 400 edustajaan. Vihreät on jatkuvasti kasvava puolue, jotka kykenee tekemään yhteistyötä Ville Niinistön mukaan monen puolueen kanssa.

ulkoistamisesta

Väitetään, että kunnan leipä on pitkä ja kapea, ja että kunnan leipä tulee vähemmällä työteholla kuin yksityisellä. Tämä ei pidä paikkaansa kunnan tukipalveluissa. Löysät on jo kuristettu viime laman aikana, jolloin Hollola irtisanoi 1/4 työntekijöistään. Työteho kuntasektorilla on kova, kun sairauslomille ei palkata sijaisia ja eläköityvien sijaan ei etsitä lisää työvoimaa, vaikka nyt rekrytointi olisi helppoa laman vuoksi. Suoritteita lasketaan ja sisäiset tilaaja-tuottajamallit on käytössä yleisesti. Tästä huolimatta henkilöstöstä ja sen koulutuksesta on pidetty huolta, motivointia on kehitetty. Henkilöstön joustokykyä on lisätty lisäämällä sen eläkkeelle jääneen kaverinkin tehtäviä ja työnkuvia tarkastellaan. Hollolassa on myös luvattu, että irtisanomisia ja lomautuksia ei tule ja vapaaehtoisesti on kannustettu "ilmaisiin lomapäiviin".

Ulkoistamispuheissa työntekijöiden kannusteeksi ei kelpaa työehtojen heikennys. Mietin joskus, mistä nämä yksityisen puolen halvemmat työntekijät esimerkiksi siivousalalle oikein tulee? Opiskelijoista tai kitkatyöttömistä kenties, jotka ei lue kovin tarkkaan työsopimuksen ehtoja? Työharjoittelijoista ja oppisopimusharjoittelijoista? Ulkomaisista siivousketjuista? Eläkeläisistä, jotka tulee tienaamaan pieneläkkeeseen lisärahoja osa-aikaisena työvoimana, eikä vaadi enää ikälisiä, kun eläke on jo tienattu? Pätkätyöläisistä? Työnvuokrausfirmoista?

Kaikki tuttuja sanoja nykypäivän työelämästä, mutta uusia ajatuksia kuntatyössä. Kunnassa kun ollaan ylpeitä siitä, että kuinka vähän on sairauspoissaoloja, kuinka paljon on vakinaista, motivoitunutta ja koulutettua henkilökuntaa. Kouluissa, päiväkodeissa, terveyskeskuksissa, virastoissa, vanhainkodeissa ja palveluasunnoissa tukihenkilöstö on sitoutettu myös talon päämääriin ja työvoima joustaa tarvittaessa, toimii aikuistoimijoina lasten keskellä ja luo turvallisuutta, johon on oikeus.

Kun kunnan muotisana on ulkoistus ja tuottavuus sekä tilaaja-tuottajamalli, niin nyt on todettu, että kunnissa kaikki kuntaomisteiset liikelaitokset tai osakeyhtiöt eivät joidenkin arvioiden mukaan pystyneet riittävästi tehostamaan tuotantoaan verrattuna yksityisiin kilpailijoihin. Näitä kovimmat yksityistäjät haukkuvat himmeliyhtiöiksi, koska he eivät kykene yhtä nopeasti samaan työehtojen heikennyksiin kuin "oikeat yksityiset", koska siellä olevat kunnan työntekijät tekevät vanhasta tottumuksesta muitakin töitä, eikä vain sitä mitä oikeasti on tilattu, ja kehittävät omaa toimintaansa laadukkaammaksi. Suoritteita ei myöskään ole laskettu oikein, vaan niihin on vyörytetty hintoja, mikä tekee suoritteiden vertailun vaikeaksi.

Välttääkseen yhtä välivaihetta yksityistämisen tiellä Hollolan tela on ollut valmis yksityistämään kumppanuusmallilla esim. ISS:n kanssa. Hollola siis antaa pois kaikki kunnan tukipalvelujen 140 siivoojaa, vahtimestaria ja ruokahuollon ihmistä yksityiselle kansainväliselle työnantajalle ja ostaa samalta firmalta sen, minkä kunta tarvitsee, mutta työntekijät ei välttämättä ole enää samoja. Tämän jälkeen voi olla aika vaikeaa tietää, paljonko tilattu tuote oikeasti voisi maksaa, koska kilpailutetulla alalla saattaa olla yhden firman monopoli. Kunta tietenkin säästää henkilöstöhallinnassa, kun ei tarvitse kantaa huolta henkilöstöstä ja sen rekrytoinnista, mutta vastineeksi kunta ei tiedä, kuka työn tekee, ja miten se oikeasti tehdään, eli kunta joutuu valvomaan jokaisen työpanoksen laatua erikseen.

Vastustin telassa ajatusta, koska arvostan kunnan työntekijöitä ja sitä työtä, mitä he tekevät, ja ei ole kunnan edun mukaista luopua noin vain koulutetusta motivoidusta työvoimasta, joka on arvokas pääoma. Sen merkityksen tietää vasta kun sen menettää.

Koska mallin sopimuspohjia ei ole olemassakaan Suomessa, niin 140 työntekijän kanssa ei kannata hypätä tuntemattomaan, ja odottaa, että joku ulkopuolinen tuottaisi meidän tai vierastyövoimalla sen jälkeen halvemmalla ja tehokkaammin meidän jo nyt hyvinhoidetut palvelut. Joku raja pitää ulkoistamisessakin olla, eikä tehdä ulkoistusta hinnalla millä hyvänsä.

Nyt on aika tarkastaa öljysäiliöiden kunto!

Etelä-Suomen Sanomien otsikoissa välähtelee jatkuvasti öljyvuotoja pintavesiin aikana. Pienikin öljykalvo Vesijärvellä aiheuttaa linnuille ongelmia ja vaikuttaa ekosysteemiin. Pohjavesiin valuu myös öljyä, jolloin juomavesi on vaarassa. Säiliöiden ja putkistojen omistajille öljyvahingot aiheuttavat kovia korvausvelvollisuuksia.

Osa öljyvuodoista on helposti ennaltaehkäistävissä. Säiliöt pitää tarkastuttaa vähintään joka 10. vuosi ja maanalaisista säiliöt pitää poistaa pohjavesialueilta ja laittaa ne sisätiloihin. Lakisääteinen ylitäyttösuoja varjelee täyttövaiheessa, ettei täyttövaiheessa tapahdu onnettomuuksia. Pohjavesialueella öljysäiliöiden lisäksi vanhat putkistot pitää poistaa ja puhdistuttaa, ettei käy niin kuin Nastolassa, jossa öljynjakeluauto oli täyttänyt epähuomiossa vanhat putket, joista säiliö oli jo poistettu.

Kiinteistön omistajalle öljysäiliön tarkastuttaminen ja tarkastuspöytäkirjan tekeminen on halvempi ratkaisu kuin maksaa jälkikäteen sattuneista vahingoista ja niiden korjaamisesta. Hollolan ympäristönsuojelumääräyksien mukaisesti kunnan pitää muistuttaa tämän vuoden aikana kaikkia yli 10 vuotta vanhempien öljysäiliöiden tarkastuttamisesta pohjavesialueilla sekä maanalaisten säiliöiden omistajia myös muilla alueilla. Kunnan muistutuskirjettä ei kannata odotella, vaan hoitaa velvollisuudet heti, ihan ilman kehoitusta.

Aikuistoimija, kouluavustaja vai vain riittävät resurssit kouluille?

Jokainen kuunteleva aikuinen on tärkeä. 1990-luvulla kouluavustajien ja nyt kouluisäntien tulo kouluihin kertoo, että ryhmäkoot kouluissa kasvoivat ja riittävää tukea ei löytynyt. Niittyviidan Riitan, Hollolan sivistystoimenjohtajan, mukaan kyse kouluavustajien kohdalla oli,koulujen ryhmäkokoja kasvatettiin liikaa laman jälkimainingeissa ja riittävä tuki vietiin pois samalla, kun lapset olisivat sitä eniten tarvinneet. Nyt näyttäisi, että kouluisäntien tulo voisi samalla tavalla johtua siitä, että kuraattori- ja psykologiaikaa on liian vähän kouluissa´, ja lapset silti oireilevat eri tavoin.

Rimpelän mukaan tarvittaisiin koko ajan lisää resursseja peruspalveluihin ja perusterveydenhuoltoon sekä koulujen ryhmäkokoihin ja psykologiresursseihin. Kaikenlaiset projektit vain kasvattavat työmäärää ja valtion tasolla tietyillä määrärahoilla kuvitellaan lakaistavaksi ongelmat maton alle. Kun rahaa laitetaan vain häiriöiden hoitamiseen, raha valuu osin hukkaan. Hyvää on toki se, että jälkihoito ongelmille on hyvää ja hoitoa saa, mutta perusongelmat jää ratkaisematta, mutta itse peruspalveluihin tarvitaan rahaa eli kansallinen missio.

Asiaa voi lähestyä myös toisella tavoin: nuoret ja lapset oireilevat, kun lapset ja nuoret haluvat aikuisen kuuntelevan heitä. He voivat käyttäytyä huonosti tai "pelata" ja vedättää, kunnes heidät huomataan, vaikka he esittävät täysin päinvastaista. Näin yleensä varsinkin murkkujen kanssa. Silloinkin aikuinen kuuntelija on hyvä olla olemassa.

Psykologi- ja kuraattoripalvelujen riittävyys on tällä hetkellä suosituksia kouluille, eikä määriä kaikki koulut pysty noudattamaan. Lisäksi pätevää henkilökuntaa on vaikea löytää. Silloin voi olla parempi, että edes joku aikuistoimija, kuten sosionomi on mukana lasten arjessa kuuntelemassa. Vielä parempi olisi, jos koulujen ryhmäkoot olisivat riittäviä, vanhemmat olisivat kiinnostuneita lasten arjesta ja ammattihenkilökuntaa olisi kouluissa riittävästi.

Uusi kunta - uudet ongelmat?

Uusi kunta -kuntaäänestys järjestetään todennäköisesti elokuussa neuvoa-antavana. Siihen mennessä saattaa olla, että päättäjille, saati kuntalaisille, ei mitään selkeää faktaa lyödä pöytään, ainoastaan mielikuvia, joitain tuntoja yhteisistä kokouksista ja uhkakuvia. Kyse on todennäköisesti edelleen tahtotilasta.

Mitään porkkanoita ei liittyjille ole luvassa, kuten Kouvolan liitoksessa, koska Lahti ei ainakaan halua sitoa uuden kunnan valtuuston käsiä. Markkinoinnissa käytetään ainoastaan uhkakuvia: Soininvaaraa lainaten "jos Lahti heikkenee ja ei pärjää, Hollolakin kärsii". Kauniit sanat lähidemokratiasta karsii tarve olla lisäämättä yhtään ylimääräistä hallintotasoa.

Ikävä niin. Joko lähidemokratiatason lisääminen jonkinlaisella päätösvallalla ja rahasäkillä tai Kainuun mallin mukainen yhteisten palvelujen tuottava elin olisi saanut yksimielisen maakunnan hyväksynnän Paras-hankkeen edetessä, mutta Lahden näkövinkkelistä tämä on liian hallintorakenteen kasvattamista ja valtuuston käsien sitomista. Tämä voi myös johtaa siihen, että uuteen kuntaan ei hyvistä aikomuksista huolimatta liity ne, jotka siitä oikeasti hyötyisivät, ja sellaisetkin, jotka ovat aiemmin olleet myönteisiä, voivat pyörtää kantansa.

Hollolan tilanne on erikoinen. Hollolan pääpaino on hyvien palvelujen järjestäminen ja viihtyisän asuinympäristön tuottaminen asukkaille, jotka osittain käyvät Lahdessa tai lähikunnissa töissä. Pienet ja keskisuuret koulut ovat toistaiseksi säilyneet kylien tai taajamien vieressä, ja kuntalaisia on kuultu hyvin, oli he muuttajia tai asuneet pidempään Hollolassa. Meille Lahden vuoksi työpaikkaomavaraisuus ei ole niin tärkeä, vaikka yrittäjyyttä kyllä suositaan ja yritystontti kyllä aina järjestyy kysyjälle.

Uusi kunta ei tunnu aluksi suurelta peikolta, onhan Lahti imagoltaan parantunut sadantuhannen asukkaan kulttuuri- ja urheilukaupunki, vaikka työttömyys onkin 16,5% ja velkataakka tytäryhtiöissä kova. Kun siitä maalaa toisin päin uhkakuvia, niin se saattaa tarkoittaa pidempiä jonoja vanhustenhuollossa, homekoulujen remonttien odottelua pitkän aikaa Lahden mallin mukaisesti, rakennusohjelma-aikataulun hidastumista Hollolan investoinneissa, yhdistysavustusten katoamista ja palvelujen saatavuuden ja laadun heikkenemistä. Toisin päin ajateltuna Hollolan resurssit käytetään muun maakunnan hyväksi, kuten lääkärit, oppilashuolto- ja erikoisopettajat sekä muu henkilökunta. Lahti saa haluamansa maksajan yliopistolle, maakunnallisille kulttuuripalveluille ja urheiluhalleille, sekä kaavoitusmaata.

On aika erikoista, että valtio ei ole määrännyt vielä kuntia liittymään yhteen, koska kunnat ei kykene nykyisellä rahoituspohjalla järjestämään ihan kaikkia palveluja kuntalaisille velkaantumatta käyttämättä muita keinoja kuin verotulot ja valtionosuudet lakisääteisten palveluiden rahoituksen saamiseksi. Ainoa valtion antama velvoite on se, että maakunnallisesti on järjestettävä aiesopimukset, jossa yhdessä sovitaan alueiden maankäytöstä ja kehityssuunnista, maakunnan kehittämistarpeista eli EU:n ja valtion hankerahojen hakemisesta. Velvoite pitää huolen siitä, että kuntaliitoksesta huolimatta maakunnassa on vähintään yksi ylärakenne, maakunnan taso.

Kaiken kaikkiaan - mitä Hollola hyötyy: muutama hollolalainen pääsee polttamaan näppinsä yrittäessään puolustaa Lahdessa Hollolan puolen etuja. Näistäkin innokkaista ristiretkeläisistä päijäthämäläiset puolueosastot saattaa onnistua osan litistämään ja alistumaan kohtaloonsa.

synttärit lähelle keski-ikää

No kun elämä ei ole sinkkua, vaan rauhallista perhe- ja työelämää, niin sehän on sitä parasta aikaa. On terve ja voi elää säännöllistä, hyvää elämää yhdessä perheen ja suvun ja ystävien kanssa. Tämän minä opin ystäviltäni syntymäpäivilläni viikonloppuna. Kiitos heille, vanheneneminen on oikeastaan elämistä päivä kerrallaan ja ja jokaisesta päivästä nauttimista.

Lastenkirjallisuuden helmiä

Luin lapsille eilen Viisikkoa. Jouduin selittämään, miten lähes tyynellä ilmalla merellä voi olla "maininki", ja mikä on vuorovedessä "luode" ja miksi vuosimallia 1942 olevasta kirjasta voi löytyä niin erikoisia "aterioita" eksoottisista säilykkeistä, jotka oli sota-ajan kirjoissa selostettu hyvin yksityiskohtaisesti. Pidin silti Viisikkojen lukemisesta - ehkä siksi, että aikanaan Elli-täti eli hoitotäti hoitaessaan minua ja veljeäni luki niitä meille tuntitolkulla iltapäivisin kotona, kun emme enää nukkuneet päiväunia, ja sitten kavereiden kanssa leikimme viisikko-sarjaa, tosin se taisi olla vasta sitten, kun ne oli itse kaikki lukenut ja katsonut TV:stä...
Näissä nykypäivän kirjoissa, kuten Reuhurinne, Heinähattu ja Vilttitossu ja Ella-sarjat, vaikuttaa siltä, että lasten mielikuvitus pääsee ravaamaan ja opettajan roolikin on muuttunut hyvin paljon. Hauskoja ne ehkä on jonkin aikaa eka-tokaluokkalaisen maailmassa. Niitäkin on tullut luettua, viime kesänä veneellä tai mökillä ei nukahdettu, ennen kuin Reuhurinteestä oli luettu pari lukua.
Antti pitää edelleen Tatua ja Patua parhaana kuvakirjana, ja niin taitaa pitää äitikin, ainakin sitä, jossa Oudoista koneista löytyi siivousvälineet, joihin mahtui itse mukaan, ja siivousloru. Koko perheen suosikeista taitaa löytyä Mauri Kunnas, ja Herra Hakkarainen ainakin löytyy joka paikasta. Viikinkisaagoille nauraa parhaiten meidän Antti.
Parhaat runot lausuu meidän nuorin, Helena iltasella. Hän pyytää ensin lukemaan lorun esimerkiksi lasten runokokoelma Pegasoksesta ja lausuu oman runon perässä.Nykyään toki joskus ne pitää laulaakin, kun vanhin aina innostaa kaikkia keksimään oman rytmin ja äänen ja sanat erilaisiin rytmeihin.
Että kyllä se sanavarasto ja ilmaisu lapsilla karttuu kirjojen kautta. Mutta yhtä en ymmärrä, miten ihmeessä meidän Antti pystyy selostamaan sanasta sanaan eilisen TV:n luonto-ohjelman esittämän pingviininpoikasen elämänkaaren?