tiistai 31. maaliskuuta 2009

Kuntavisioita ja pieniä tekoja!

Kuntavisioinnissa vihreät korostivat kestävää kehitystä, vanhasta kuntastrategiasta jäi sana "luova". Kuntalaki lähtee jo siitä ajatuksesta, että kestävä kehitys ja ympäristö sekä kuntalaiset tulee ottaa huomioon. Samoin ekoyrityspuisto sopii hienosti vihertyvän kaupunkimiljöön viereen - Lahdessa ympäristöteknologiaan panostetaan ihan oikeasti, mutta Hollolassa sitä ei vielä ole huomattu. Myös kaavoituksella voi ohjata ilmastonmuutoksen ehkäisyä, samoin energiaa säästävillä rakentamisratkaisuilla.

Päädyimme itsenäisen kunnan kannalle, vaikka meidän riveissä saa toki olla eri mieltä, mutta yhteistyötä ei voi sulkea pois. Ihmistä kuullaan pienemmissä yksiköissä paremmin, silloin tulee huomioiduksi ja kokee itsensä tärkeäksi - välitetään toisista. Lähidemokratian ja eri vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä keskustelutilaisuuksia on hyvä lisätä.

Talouslamassakin pitää jaksaa kehittää omaa toimintaa, ennaltaehkäistä ongelmia ja varsinkin pitää normaaleista rutiineista (koulu, työ) kiinni. Lomautusten sijaan voi suunnitella pitkän aikavälin toimintaa, ja katsoa, onko eri toiminnoilla vaikuttavuutta. Talouskasvun hidastuminen lisää yleensä luovuutta, mutta hollolalaiseen tapaan hallintokunnat ovat jo olleet tähän asti varsin luovia...

Lisälainoitus on asia, jota pitää käyttää harkiten myös investoinneissa. Yksityinen päiväkoti, tilojen joustava käyttö voi auttaa, samoin uusien asukkaiden ohjaaminen palveluiden mukaan.

Näitä ajatuksia työstetään vielä ennen kesää - ajatuksia saa tuulettaa rauhassa.