keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Joulu saapuu jokaiselle

Nyt alkaa olla se tunne, että joulu saapuu jokaiselle: joulukortit on laitettu lähtemään ja osa annetaan myös käteen pienen muistamisen kanssa ja jokaisessa lasten harrastuksessa, päiväkodissa ja koulussa sekä omalla työpaikalla on ollut oma joulujuhla, parhaimmillaan samana iltana on parikin joulujuhlaa, kuten tänään. Parasta on kuitenkin nähdä lasten tuotoksia, oli se sitten laulu- ja soittokonsertti kirkossa, balettitonttutanssi tai pienten poroleikki, joulukuvaelma, tanhuesitys tai lumihiutaleleikki tai sirkustrapetsitaiteilua. Kaikilla viimeisin kouluissa on jouluhartaus: oli se ulkona koulun pihalla illalla tai aamulla kirkossa tai seurakuntakeskuksessa, se on muistutuksena, että joulumieli täyttää sydämen.

Hyvää joulua kaikille!

tiistai 18. marraskuuta 2008

asukaspalveluneuvostot, vanhempainyhdistykset ja koulu

Opettajan suhde vanhempainyhdistykseen muuttuu heti, kun hänestä tulee vanhempi ja vanhempainyhdistyksen jäsen. Näin kävi minulle, kun liityin oman lapseni vanhempainyhdistyksen hallitukseen ja tulin valituksi Salkin varapuheenjohtajaksi. Näin siitä huolimatta, että olin istunut Hollolan valtuutettuna, sivistyslautakunnan jäsenenä ja Kankaan koulun johtokunnan jäsenenä neljä vuotta ja korostanut koko ajan vanhempainyhdistysten tarpeellisuutta.
Vanhempainyhdistyksen merkityksen ymmärtää vasta osallistuessaan itse yhdistyksen toimintaan. On hyvä fiilis, kun on onnistuneessa kirpputoritilaisuudessa kahvittajana ja näkee lasten innon heidän myydessään tai ostaessa tavaroita vanhempien kanssa. Eri näkökulmia syntyy kokouksessa, jossa käydäään läpi lasten varhaisella puuttumisen malleja. Voidaan pohtia yhdessä, minkälaisia iltapäiväkerhoja voidaan koululla järjestää ja mitä raha-anomuksia voidaan tämän edistämiseksi tehdä. Samoin saa tietoa eri lailla oppilaiden arjesta ja osallisuushankkeista, kuten Salkin Dynamon, perustamista ja toiminnasta.
Viime kokouksessa päätimme, että tuemme kouluisäntätoiminnan jatkamista Salpakankaalla projetimme päättymisen jälkeen ja haemme iltapäivätoimintaan lisärahoitusta.
Samoin työksemme oli annettu Salpakankaan koulupiirissä aluepalveluneuvoston sitoutumattomien jäsenten kokoaminen sen jälkeen kun alueen omakotiyhdistysten ja kyläyhteisöjen puheenjohtajista kukaan ei kiinnostunut tehtävästä. Kun olemme soitelleet yhdistyksiä, niin erityisen kiinnostuneita kyllä löytyy, mutta ei välttämättä asukasyhdistysten puheenjohtajista. Pidän asukasraateja tärkeinä, koska ne ovat ainoita elimiä, jotka voi antaa vähintään kaksi kertaa vuodessa palautetta kaikille kunnan osa-alueille, myös Oivaan, tekniseen lautakuntaan ja sivistystoimeen sekä hallitukselle. Niiden merkitystä ei vain nyt ole vielä ymmärretty. Lisäksi ne voi koota alueen ihmisiä järjestämällä tiedotustilaisuuksia ja muita tilaisuuksia niin usein kuin asukaspalveluneuvosto haluaa sen tehdä.

lauantai 25. lokakuuta 2008

syysloma, ja lapsuuden maisemat

Lapset leikkivät kolme tuntia tuulen tuiverruksessa ja pienessä tihkusateessa ulkona. Leikkialueiden liepeillä heitä viehätti eniten ne samat paikat, joista minäkin olin pitänyt siihen aikaan, Kartanon alue oli osin peltoa ja ryteikköä ja joka paikkaan sai ihan rauhassa tehdä oman sopen tai majan. Lapsista on yhä mukava puron varsilla uittaa laivaa ja tehdä patoja, pienessä metsäsaarekkeessa voi kertoa satuja mörrimöykystä ja mörripoluista tai kuvitella puun alle majoja, ja kun kerroin upeimmasta pulkkamäestä, niin lapset kierivät koko rinteen alas. 9-, 7-, ja 4-vuotiaat viihtyvät keskenään hyvin ulkona, eikä kovimmasskaan tuulessa halua kotiin.
Kotipihassa viimeiset sipulit tuli istutettua ja haravoitua, pihanlaittoa jää kyllä ensi vuodeksikin ihan tarpeeksi. Tytöt auttoivat talvikukkien laittamisessa ja varastoon laitettavien puutarhahuonekalujen pesemisessä.

perjantai 17. lokakuuta 2008

poniajelua ja maaseutuvihreys

Tänään järjestimme poniajelua. Tulimme paikalle vähän myöhemmin, kun kaikki Otto-ponin omat heppatytöt ja tilalle yrittäneet olivat menneet Helsinkiin isoon viikonlopun kestävään hevosnäyttelyyn, ja kuljetimme itse hevoskuljetusperäkärryillä ponin ja rattaat. Oikeastaan ponin valjastaminen ja ohjaus ei ollutkaan vaikeaa: Huhdan Pena, Mikkolan Raimo ja tietenkin Matti osasivat vanhasta muistista jo hevosten hallitsemisen ja minä opin nopeasti.

Lapsille hevonen tuo paljon iloa ja vähän isommatkin tulivat silittämään ponin lämmintä, hienoksi harjattua turkkia ja harjaa. Shetlanninponi oli pieni ja hyvin koulutettu, ja niille, jotka veikkasi hevosen ikää, tiedoksi, että ikää ponilla oli jo 20 hevosen vuotta.

Meitä muistutettiin vaalitorilla, että Suomi oli hevosajassa muutama vuosikymmen takaperin, jolloin maaseutua arvostettiin ja tuettiin eri tavalla kuin nykyään. Tiesin kyllä, että silloin pontimena oli omavarainen ruoantuotanto, ja niin ensimmäisen kuin toisenkin maailmansodan kokemukset, ja valtion tuki oli erilainen kuin nyt EU-aikaan.

Nykyään vihreistä löytyy hevosihmisiä ja eläinten ystäviä. Lisäksi paljon niitä, jotka ovat reilun kaupan lisäksi luomun ja lähiruoan ystäviä. Oikeastaan Suomessa tuotettu ja tai luonnosta kerätty ruoka on jo arvo sinänsä, vaikkei sitä marketin hyllyjen välissä vielä oikein huomaakaan: aika paljon luotamme siihen, että marketit valikoivat jo ostaessaan parhaat ruokatarvikkeet kauppaan varsinkin tuoretiskeille kuluttajan puolesta, ja niille, jotka haluavat muualla tuotettuja, on marketin halppismerkit erikseen. Luomu on erikoistuote, jonka voi löytää hyvistä kaupoista imagotuotteena. Sen sijaan lähiruoan merkitsemisessä voisi vielä petrata, olisi kiva tietää, mistä ruoka on lähtöisin. kaikilla ei myös luomu- tai reilun kaupan tuotteen imagomerkkeihin ole varaa, siksi muutkin vapaaehtoiset merkinnät voisi olla hyviä.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Pajulahdessa liikuntaa - tai ainakin liikuntaluento

Valtuustoseminaarissa ehtii ohjattuun taukojumppaan, omatoimiseen taukojumppaan - ja peilaamaan omia käsityksiä kunto- ja terveysliikunnasta. Samaan aikaan kun kädet nyrkkiin ja auki ja ylös ja alas, ehtii pohtimaan erilaisia keinoja kunnan alijäämäistä ensi vuoden bujdetin paikkaamista pitkällä aikavälillä (kunnanjohtajan mieliaihe jostain syystä, onneksi vaihtoehtoja saa keksiä ihan omasta päästä, ihan heti ensimmäisenä en koulujen tuntikehystä tai avointa ennaltaehkäisevää työtä avoimessa päivähoidossa ja seurojen avustuksista lähde karsimaan). Sen sijaan Oivaa pohdittaessa ei ehdottamaani kävelykokousta voitu pitää, ryhmän sihteerinä kun en ehtisi kirjoittaa pohdintapaperia. Paljon niitä kehittämisideoita löytyi.

Päätin tulla vielä Pajulahteen uudelleen - katselin kateellisena, kun nuoret melojaharjoittelijat harjoittelivat kajakeilla eskimokäännöstä. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, mutta omalla käytetyllä oranssinvärisellä ja tarroin koristellulla 70-luvun Ripatti-nimisellä nuorisokajakilla en ole uskaltanut vielä eskimokäännöstä kokeilla, vaikka aukkopeite onkin hyvä.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Koulutie ja elämäntie

Järjestin lasten kanssa papereita. Poikani kantoi eskarikansionsa, jota pitää aina katsoa uudelleen: siellähän on koko päivähoidon ajalta kuvia, piirustuksia, tehtäviä. Se on aivan yhtä rakas kuin KisuPikkukuun eskarikirja ja se itse aikuisten kanssa kirjoitettu ja piirretty jokapäiväinen reissuvihko. Kaverien kuvat ja muistot junareissusta Herralan Kesikseen tai uimareissuista tai kirjastoreissuista erikoisingeroidusta ryhmästä vielä muistui mieleen.
Yksi runo jäi mieleen niistä virallisista papereista, jotka eskarilaisten vanhemmille lähtee:
Elämä on seikkailu!
Aurinko on heleä,
tie kovin leveä,
ja juuri tästä kohtaa se alkaa.
ei tiedä kukaan,
mihin joutuu mukaan,
mutta loputon tie ei paina jalkaa.
Se kulkee pois,
ohi totuttujen tuumien;
se virtaa pois
kautta uudelnlaisten uomien.
Benjamin Hoff: Nasu ja Te,
osaaa aika hienosti aloittaa uuden. Oikeastaan tuolla eskarilaisen tiellä on jokainen kulkija, aikuinenkin. Täytyy vain osata löytää uusia uria ja näkökulmia.

Meillä Maria-isosisko leikittää Helena-pikkusiskoa: tänään on leikitty kuvataidekoulua ja pidetty muskaria. Nyt on iltapalan aika. Antti lähti isän kanssa kääntämään mummon ja papan luo maata muokkaamaan: Antti pitää saunamökistä ja mummolasta tosi paljon. Minä jäin tyttöjen kanssa kotiin: huomenna on Helenan ylimääräiset tanhuharkat, perheuinti ja Marian siirretyt balettiharkat. Ylihuomenna on Ylikartanossa liikuntaseikkailu pienille.

perjantai 26. syyskuuta 2008

lapsi ja nuori valtuutettu

Lapsi- ja nuori-valtuutetun huoneentaulu löytyy Allianssin sivuilta, ja sinne pääsee myös MLL:n sivustolta http://www.alli.fi%2Fhuoneentaulu olen kunnallisvaaliehdokkaana sitoutunut edistämään nuorten ja lasten hyvinvointia, kuten tähänkin asti olen tehnyt. Lapset ja luonto ovat edelleen lähellä sydäntäni, kuten on ollut valtuustokauden ajan sivistyslautakunnan jäsenenä ja valtuutettuna, ja haluan jatkaa tätä työtä.

lapsi ja nuorivaltuutettu

Erikoista, että olen vasta nyt lasten ja nuorten valtuutettu, kun käytännössä olen tehnyt tätä työtä opettajana, mll:n tukioppilasvetäjänä, valtuutettuna ja sivistyslautakunnan jäsenenä tosi kauan aikaa. Kommentoidaan lyhyesti:
Minä...
1. VARMISTAN, että lapset ja nuoret saavat osallistua ja vaikuttaa kotikuntansa asioihin ja että heidän
mielipiteitään kuunnellaan. Edistän lasten ja nuorten vaikuttajaryhmien perustamista kuntaan ja oppilaskuntien
perustamista kaikkiin kouluihin. Aivan,sen lisäksi että olen toiminut oppilaskunnan vetäjänä ja mll:n tukioppilastyössä, tein valtuustossa nuorisovaltuusto/foorumialoitteenkin, mutta Hollolassa nuorisotoimi panostaa enemmän nuorten omatoimiseen pienimuotoiseen vaikuttamiseen. Nuorten kuuleminen kyllä onnistuisi paremmin, jos heillä olisi oma foorumi.
2. SEURAAN aktiivisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin muutoksia kunnassani. Varmistan, että neuvolan
ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon palvelujen määrä ja laatu vastaavat kansallisia suosituksia ja että
perheet saavat ajoissa tukea. Aivan , olin vihreiden koulutuspoliittisessa työryhmässä varmistamassa juuri näitä asioita, samat meni hallitusohjelman pohjaksi. Puhumattakaan työstä sivistyslautakunnassa.
3. HUOLEHDIN, että kaavoituspolitiikassa mahdollistetaan lapsiperheille ja nuorille laadukas ja kohtuuhintainen
asuminen ja otetaan huomioon lähiliikunta- ja leikkipaikat. Varmistan, että lapset ja nuoret voivat
turvallisesti itse liikkua kouluun ja harrastuksiin. Edistän kevyen liikenteen väylien rakentamista. Aivan, olen kantanut huolta päiväkotien ja koulujen liikuntavälineiden turvallisuudesta ja aidoista. Aloitteella vihreät on parantaneet mm. Salpakankaan tien turvallisuutta. Leikkipuistojen vanhoja EU-standardin vastaisia laitteita on poistettu mm. Notkolantieltä, kun sivistyslautakunnassa lisäytin piha-alueisiin lisää rahaa.
4. HUOLEHDIN, että päiväkotien ja koulujen ryhmät ovat riittävän pieniä ja että aikuisilla on tarpeeksi
aikaa lapsille. Varmistan, että kuntani tarjoaa lasten kokopäivähoidon lisäksi riittävästi myös osapäiväistä
varhaiskasvatusta. Huolehdin, että päiväkotien ja koulujen pihat ja välineet mahdollistavat lasten
päivittäisen liikkumisen. Aivan, olen puolustanut avoimen leikkitoiminnan ja perhekahvilatoiminnan jatkumisen lisäksi osapäiväpaikkoja sekä kuntaan tehtiin maksimiluokkakoot, ettei ryhmät kasva liian isoksi.
5. VARMISTAN, että jokaisella lapsella on mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen. Edistän koulujen
kerho- ja iltapäivätoimintaa. Varmistan riittävät resurssit kuntani nuorisotyölle ja nostan lasten ja nuorten
liikunnan kunnan liikuntatoimen painopisteeksi. Olen kantanut huolta iltapäivätoiminnan lisäämisestä kouluille harrastusmuotoisena, että vanhemmille jää aikaa enemmän iltaisin lapsille, kun ei tarvitse kuskata koko ajan harrastuksiin (vaikka oikeastaan on ihan kiva olla mukana tukemassa lasta harrastuksessa).
6. HUOLEHDIN, että yläkouluissa, lukioissa ja ammattikouluissa on riittävästi resursseja opintoohjaukseen.
Tuen nuorten työpajoja ja sellaisia palveluja, joilla varmistetaan jokaisen nuoren pääsy
peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Hollola on osallistunut moneen syrjäytymisen ehkäisyprojektiin, jotka kattavat myös toisten asteen ja nivelvaiheen koulutuksen. Korostin myös hallituksen työryhmässä tuetun oppisopimuksen mahdollisuutta, mikä auttaa myös vajaakuntoista työllistymään.
7. HUOLEHDIN, että kouluruokailuun on varattu riittävästi määrärahoja ja ruokahetkeen koulussa
riittävästi aikaa. No tämä on asia, josta olen vanhempana huolissani. Taisi käydä Hollolassa jopa niin, että kun kouluruokaa ei koululaiset arvostaneet, niin siitä rehtorit vetivät johtopäätöksen, että ruoasta taidettiin viedä vastustuksestani huolimatta määrärahoja, kun keittäjien palkat ja vuokrat kuitenkin pitää maksaa, kun menot eivät saaneet kasvaa.
8. VARMISTAN lasten ja perheiden yhtäläisten oikeuksien toteutumisen. Lapsia ja nuoria ei saa syrjiä
heidän kielensä, etnisen taustansa, ihonvärinsä, uskontonsa, vammaisuutensa, seksuaalisen
suuntautuneisuutensa tai minkään muunkaan syyn takia. En ole kuullut valituksia tästä.
9. KOROSTAN koulun kehittämisessä lasten kokonaishyvinvointia ja sen tueksi tarvittavaa moniammatillista
yhteistyötä. Tuon nuorisotyötä osaksi koulun toimintaa ja edistän järjestöjen ja koulun välistä
yhteistyötä. Varoitan liiallisesta suorituspainotteisuudesta ja korostan leikin ja lapsuuden arvoa.
Muistutan sekä lasten että aikuisten mediakasvatuksen tarpeesta. No onneksi meillä on niitä urheilujärjestöjä, jotka antavat kaikkien harrastaa valikoimatta - ainakin pienempien lasten kohdalla. Erityislasten ryhmät tosin puuttuvat, ja nyt saatiin meidän aloitteesta yksi erikoisliikuntaryhmä Kankaan kouluun, mihin tuli läänistä 6.900 tukea.
10. HUOLEHDIN yksilö– ja perhekohtaisen lastensuojelun riittävästä henkilökunnasta ja osaamisen
vahvistamisesta. Edistän lasten sijaishuollon painopisteen siirtämistä laitoksista perhehoitoon. No jos se vain on mahdollista. Meidän huostaanotoista kaksi kolmesta on todella rajuja nuorten oireiluja, eikä siinä ihan kotihoito auta. Tuen tulevan lastentalo Lapasen eli arvioimispisteen perustamista, koska siellä lyhyen aikaa oleva lapsi tai nuori ja hänen perheensä voidaan kuntouttaa ja palauttaa takaisin kotiin ilman jatkosijoitusta tai sijoituspaikka voidaan pohtia paremmin. Samaan yhteyteen pitäisi saada nuorten asunnot. Parasta olisi ongelmien ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen, mutta kuten tämän vuoden kunnan bujdetista näkyy, huostaanottoihin varattu 0 euroa tulee ylittymään ainakin puolella millillä.
11. TOIMIN NIIN, että oma kuntani on esimerkillinen perheystävällinen työnantaja.
Kunnassani hyödynnetään monipuolisesti erilaisia joustomahdollisuuksia työajan suhteen. Teen itse aika minimityöaikaa, mikä opettajantyössä merkitsee yhtä ylituntia, ja työajat on sovittu. Se on siis pari tuntia vähemmän kuin normaalisti opettajilla.
12. VARMISTAN, että kotikuntani valtuusto hyväksyy säännöllisin väliajoin talousarvioon sidotun
lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisohjelman. Muistutan, että sen pohjaksi on selvitettävä lasten ja
nuorten mielipiteitä. Edistän päätösten lapsivaikutusten ennakointia ja arviointia. No kun ei kunnassa saatu tasa-arvovaikutusten arviointiakaan kuntoon, vaikka aloitteella yritettiin, ja se on sentään lakisääteinen, niin en ensimmäiseksi tätä aloitetta kirjoita. Uskon, että meidän sivistystoimen virkahenkilöstöllä on ihan tarpeeksi töitä. SEn sijaan "hyvä lapsuus Hollolassa"-hankkeen jatkon puolesta olen valmis liputtamaan.

Hollolassa 27.9.2008 Kristiina Vanhala-selin

Turvallisuus ja messut

Tänään 8.-luokkalaiset ja 9.-luokkalaiset lähtivät Lahden turvallisuusmessuille. Turvallisuus on tärkeä asia, mutta myös se työ, mitä kouluissa tehdään joka päivä, on tärkeää turvallisuuden tunteen saavuttamiseksi. Tärkeintä on se työ, mitä tehdään kotona: vanhemmat on läsnä arjessa. Havahdutti, kun pohdittiin, että tärkeintä on alle 3-vuotiaana koettu läheisyys ja turvallisuus. Sille paras paikka on koti. Yhteiskunnan ja kunnan pitäisi lähteä kodista ja perheestä liikkeelle, jotta turvallinen yhteiskunta voi toteutua. Hyvä lapsuus kantaa aikuisenakin.

torstai 25. syyskuuta 2008

Kurkiaurat ja kunnallisvaalit

Ämmälän peltojen yläpuolella oli kurkiaura vaihtamassa vetäjää. Kurjilla on pitkä matka eteenpäin, ja vetäjiä vaihtamalla matka taittuu joutuisasti ilman, että kukaan rasittuu liikaa.
Samalla tavoin on kunnallispolitiikassa on valta vaihtumassa, ja vetäjien lisäksi tarvitaan uusia voimia ja ideoita. Laitoin juuri ehdokasnumeroita, olen ehdokas 49. Toivotan menestystä kaikille, erityisesti vihreille voimille. Vihreys on rohkeutta ja vaatii koko ajan luovia uusia ratkaisuja perinteisiin ratkaisuihin perinteisten puolueiden keskellä. Onnea matkaan!

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Jokela ja Kauhajoki, jotain yhteistä

Ekan surman jäljet pelottavat, kenestä tehdään sankari nyky-yhteiskunnassa. Yläasteen oppilaat osaavat vain olla kauhuissaan. Jokelan jälkeen purettiin koulussa oppilaiden tunteita piirtämällä, hiljentymällä, suremalla. Pari oppilasta mietti, että entäs jos minäkin sekoan, pitäisikö tulla tappamaan kaikki. Seuraavalla viikolla ilmeistyi kouluun pelastussuunnitelmat. Koulun pihaan ei päästetty ulkopuolisia ja sähkölukko valvoo, ettei kukaan pääse taloon. Vetosin sivistyslautakunnassa etappiluokkien perustamisen puolesta.
Nyt tilanne selvisi jo helpommin, vaikka uhreja oli enemmän. Tilanne oli enemmän nuorten aikuisten juttu. Oli helpompi sanoa, että kaikesta huolimatta uskoa tulevaisuuteen ja turvalliseen maailmaan, vaikka tunnin aiheena olikin sijoittaminen ja pörssikurssien lasku.
Pahalta tuntui selittää asiaa kotona lapsille. Lapsi ymmärtää jotain, muttei saa aina kerrottua, mikä on. Ei kaikkea pysty salaamaan, mutta radio ja tv pysyi meillä sitten tilanteen ensikäsittelyn jälkeen kiinni. Tilanne on vähän sama kuin joskus silloin, kun wtc:n tornien sortuminen näytettiin parin minuutin välein kauhunäytelmänä TV:stä. En ymmärrä, miksi TV:ssä näytetään surmatapauksesta ampumiskotivideoita tavallisissa uutisissa tai keskusteluohjelmissa, kun tilaa pitäisi jättää vain surulle.

Salpakankaalta Kangaspuuhun eli Kankaalle

Poikani siirtyi tällä viikolla Kankaan kouluun. Kankaan koulu on kolmessa rakennuksessa, meidän poika on etappien kanssa uudessa puukoulussa, Kangaspuussa. Vanha sivukoulu on todella huonossa kunnossa, siellä haisee kosteusvaurioiden jäljet lattian korjauksen ja tuuletuksenkin jälkeen. Kankaan vanhan homekoulun puolella on pojan liikuntahalli, se kait on käyttökunnossa vielä ,vaikkei muuta rakennusta saa vaatimani kuntokartoituksen jälkeen enää käyttää. Iltapäivähoito on vanhassa terveydenhoitajan tilassa, sielläkin oli putkirikko viime keväänä. Tilojen kunto huolettaa minua vanhempana ja sivistysautakunnan jäsenenä sekä Kankaan koulun johtokunnan edustajana edelleen suuresti.

Kankaan koulussa on iltapäivätoiminnan lisäksi aamupäivähoito ja pihavalvonta, mikä tavallaan jatkaa päiväkodinomaista toimintaa ja huolenpitoa ja antaa aivan erilaiset resurssit eheälle koulupäivälle, jossa kuntoutetaan lasta.

torstai 18. syyskuuta 2008

Iso-Tiilijärvi

Kävellessä ympäristöviikolla Ison Tiijärven maisemissa tuli sääli sitä, että valtuuston enemmistö ei arvostanut Ison Tiilijärven pohjoisrantaa eikä maakuntakaavaa, vaan korkeimman oikeuden päätöksen vastaisesti halusivat yhä mökittää rannan ja muuttaa virkistysalueen maa- ja metsätalousalueeksi. Varsinainen ympäristöteko! Ei kannata kokoomuksen, osan kd:n ja keskustan edustajien paljon kunnallisvaaleissa kehua ympäristömyönteisyydellä tai pohjavesien suojelulla.

VihreänVerkon avaussanat

Vihreästi verkoton päiväkirja on hyödyllinen.
Tämä on helpommin hallittavissa kuin blogitus.netissä oleva vanha päiväkirjani, ja tähän ehkä saa oman kuvan ja muuta sälää lisättyä. Toki vanhaa blogiakin voi käydä lukemassa osoitteessa http://www.blogitus.net/kristiin/ .

Tällä hetkellä tietojani voi toki lueskella Face Bookista, jonne kirjauduin vasta viikko sitten tekemään sosiaalisen vaalikoneen kunnallisvaaliehdokkaille tai http://www.vihreatehdokkaat.fi/kristiina.vanhala-selin/ sivustoilta, jotka pysyvät auki ainakin neljä seuraavaa kuukautta.

Jos joku on kiinnostunut kunnallispoliittisista mielipiteistäni, voi käydä tekemässä ESS:n, MTV3:n tai YLE:n vaalikoneissa, joissa vastausten pitäisi näkyä viikon kuluttua. Näillä sivuilla on muutakin kuin kunnallispolitiikkaa.