kulutusjuhlasta selviäminen?

Helsingin Sanomat otsikoivat 22.2.2009 mielenkiintoisesti, että edessä on taantuman jälkeen "kivulloinen elpyminen". Otsikolla otettiin selkeästi kantaa lainarahalla tehtyyn elvytykseen ja veronkevennyksiin, kasvavaan valtion velkaan, kuntatalouteen sekä väestörakenteen aiheuttamiin ongelmiin.

Tämä on totta: julkinen sektori kärsii aina vielä pitkälle nousukaudella leikkauksista ja lainojen maksusta laman jälkeen. Mielestäni elvyttää voi myös monella tapaa. Se, miten lama-aikana kannattaisi elvyttää, on investoimalla tulevaisuuteen:rakennuspuolella energiansäästöön, yliopistoissa tutkimukseen ja ihmisen jaksamisen kannalta tärkeisiin ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten terveyden ylläpitämiseen, kansalaisopistojen toimintaan, lasten osalta neuvolatyöhön ja vertaistukiryhmiin sekä kuntoutukseen. Rakenteellisesti palveluita voi järjestää monella tapaa.

Hesari näkee myös laman eräänlaisena kulta-aikana: kulutus vähenee, käytetty tavara alkaa kiertää, arvot muuttuvat, kaupoissa on enemmän alennusmyyntejä, matkustus halpenee ja vastuunottaminen raha-asioissa lisääntyy, samoin oma luovuus.
Mitään kulta-aikaa tämä epävarmuuden aika ei ole, mutta epävarmuudessa on yleensä myös uudet mahdollisuudet ja luovuus. Tätä vain harvoin huomaa lama-aikana, ja kulutustottumuksetkaan ei aina muutu:
Rahan puute voi ehkä kirpaista kulutuksesta säästämisen sijaan laadusta:
: kestämättömät polkumyynnillä tehdyt halpatuotteet saattavat edelleenkin syrjäyttää
laadukkaat tuotteet, laatu saattaa kärsiä palveluissa, jos hinta on kokonaistaloudellisuutta tärkeämpi ja kulttuuripalveluista saatetaan säästää. Luomulle ja reilulle kaupalle löytyy kyllä ystävät, arvoja ei lama-aikakaan pysty muuttamaan.

Valtuutettuna tulee pohtineeksi, että kunnissa ei paljon ole löysiä, josta säästää, ja lainaa ei voi ylettömästi ottaa elvytyksen nimissä. Ehkä tärkeintä on pitää ydintoiminnot ja ennaltaehkäisevä toiminta sekä kuntalaisille näkyvå toiminta ennallaan, mitään suureellisia eleitä ei kuntalaiset yleensä verorahojen vastineeksi vaadi, enemmän pitävät sitä verorahojen tuhlauksena. Kun aloitin sivistyslautakunnassa, niin pohdin, kuinka vähän kulttuuritoimi kuluttaa rahaa verrattuna Lahteen.
Kuntalaisilta odotetaan samaan aikaan omavastuuta, kun kunnan odotetaan tukevan lomautusuhan alla olevia ja järjestävän palveluita yhä paremmin. Kunnissa noudatetaan samaan aikaan tehokkuusajattelua, kun työllisyys muutenkin heikkenee: irtisanomisia ei tehdä, mutta tehokkuudella yleensä on tarkoitettu säästöjä henkilöstökuluissa sekä tehtävien niputtamista yhtä suurempiin yksiköihin.
Kulutusjuhlasta aina selviää, kunhan ymmärtää, että taantuma on mahdollisuutta järjestää asioita uudella tavalla ja nähdä asioita uudella tavalla. Ehkä meidän lähipalvelualueneuvostot ja uusiutunut valtuusto auttaa löytämään hollolalaisen sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön suhteen kestävän ratkaisumallin laman hoitoon, ettei siitä tule hölmöläisen tilkkutäkin jatkamista, vaan kokonaistaloudellista ajattelua (hyödyllistä kuntayhteistyötä, ei ajattelua, että yhdistyminen poistaa kaikki ongelmat).