Jokainen kuunteleva aikuinen on tärkeä. 1990-luvulla kouluavustajien ja nyt kouluisäntien tulo kouluihin kertoo, että ryhmäkoot kouluissa kasvoivat ja riittävää tukea ei löytynyt. Niittyviidan Riitan, Hollolan sivistystoimenjohtajan, mukaan kyse kouluavustajien kohdalla oli,koulujen ryhmäkokoja kasvatettiin liikaa laman jälkimainingeissa ja riittävä tuki vietiin pois samalla, kun lapset olisivat sitä eniten tarvinneet. Nyt näyttäisi, että kouluisäntien tulo voisi samalla tavalla johtua siitä, että kuraattori- ja psykologiaikaa on liian vähän kouluissa´, ja lapset silti oireilevat eri tavoin.
Rimpelän mukaan tarvittaisiin koko ajan lisää resursseja peruspalveluihin ja perusterveydenhuoltoon sekä koulujen ryhmäkokoihin ja psykologiresursseihin. Kaikenlaiset projektit vain kasvattavat työmäärää ja valtion tasolla tietyillä määrärahoilla kuvitellaan lakaistavaksi ongelmat maton alle. Kun rahaa laitetaan vain häiriöiden hoitamiseen, raha valuu osin hukkaan. Hyvää on toki se, että jälkihoito ongelmille on hyvää ja hoitoa saa, mutta perusongelmat jää ratkaisematta, mutta itse peruspalveluihin tarvitaan rahaa eli kansallinen missio.
Asiaa voi lähestyä myös toisella tavoin: nuoret ja lapset oireilevat, kun lapset ja nuoret haluvat aikuisen kuuntelevan heitä. He voivat käyttäytyä huonosti tai "pelata" ja vedättää, kunnes heidät huomataan, vaikka he esittävät täysin päinvastaista. Näin yleensä varsinkin murkkujen kanssa. Silloinkin aikuinen kuuntelija on hyvä olla olemassa.
Psykologi- ja kuraattoripalvelujen riittävyys on tällä hetkellä suosituksia kouluille, eikä määriä kaikki koulut pysty noudattamaan. Lisäksi pätevää henkilökuntaa on vaikea löytää. Silloin voi olla parempi, että edes joku aikuistoimija, kuten sosionomi on mukana lasten arjessa kuuntelemassa. Vielä parempi olisi, jos koulujen ryhmäkoot olisivat riittäviä, vanhemmat olisivat kiinnostuneita lasten arjesta ja ammattihenkilökuntaa olisi kouluissa riittävästi.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
torstai 25. helmikuuta 2010
Uusi kunta - uudet ongelmat?
Uusi kunta -kuntaäänestys järjestetään todennäköisesti elokuussa neuvoa-antavana. Siihen mennessä saattaa olla, että päättäjille, saati kuntalaisille, ei mitään selkeää faktaa lyödä pöytään, ainoastaan mielikuvia, joitain tuntoja yhteisistä kokouksista ja uhkakuvia. Kyse on todennäköisesti edelleen tahtotilasta.
Mitään porkkanoita ei liittyjille ole luvassa, kuten Kouvolan liitoksessa, koska Lahti ei ainakaan halua sitoa uuden kunnan valtuuston käsiä. Markkinoinnissa käytetään ainoastaan uhkakuvia: Soininvaaraa lainaten "jos Lahti heikkenee ja ei pärjää, Hollolakin kärsii". Kauniit sanat lähidemokratiasta karsii tarve olla lisäämättä yhtään ylimääräistä hallintotasoa.
Ikävä niin. Joko lähidemokratiatason lisääminen jonkinlaisella päätösvallalla ja rahasäkillä tai Kainuun mallin mukainen yhteisten palvelujen tuottava elin olisi saanut yksimielisen maakunnan hyväksynnän Paras-hankkeen edetessä, mutta Lahden näkövinkkelistä tämä on liian hallintorakenteen kasvattamista ja valtuuston käsien sitomista. Tämä voi myös johtaa siihen, että uuteen kuntaan ei hyvistä aikomuksista huolimatta liity ne, jotka siitä oikeasti hyötyisivät, ja sellaisetkin, jotka ovat aiemmin olleet myönteisiä, voivat pyörtää kantansa.
Hollolan tilanne on erikoinen. Hollolan pääpaino on hyvien palvelujen järjestäminen ja viihtyisän asuinympäristön tuottaminen asukkaille, jotka osittain käyvät Lahdessa tai lähikunnissa töissä. Pienet ja keskisuuret koulut ovat toistaiseksi säilyneet kylien tai taajamien vieressä, ja kuntalaisia on kuultu hyvin, oli he muuttajia tai asuneet pidempään Hollolassa. Meille Lahden vuoksi työpaikkaomavaraisuus ei ole niin tärkeä, vaikka yrittäjyyttä kyllä suositaan ja yritystontti kyllä aina järjestyy kysyjälle.
Uusi kunta ei tunnu aluksi suurelta peikolta, onhan Lahti imagoltaan parantunut sadantuhannen asukkaan kulttuuri- ja urheilukaupunki, vaikka työttömyys onkin 16,5% ja velkataakka tytäryhtiöissä kova. Kun siitä maalaa toisin päin uhkakuvia, niin se saattaa tarkoittaa pidempiä jonoja vanhustenhuollossa, homekoulujen remonttien odottelua pitkän aikaa Lahden mallin mukaisesti, rakennusohjelma-aikataulun hidastumista Hollolan investoinneissa, yhdistysavustusten katoamista ja palvelujen saatavuuden ja laadun heikkenemistä. Toisin päin ajateltuna Hollolan resurssit käytetään muun maakunnan hyväksi, kuten lääkärit, oppilashuolto- ja erikoisopettajat sekä muu henkilökunta. Lahti saa haluamansa maksajan yliopistolle, maakunnallisille kulttuuripalveluille ja urheiluhalleille, sekä kaavoitusmaata.
On aika erikoista, että valtio ei ole määrännyt vielä kuntia liittymään yhteen, koska kunnat ei kykene nykyisellä rahoituspohjalla järjestämään ihan kaikkia palveluja kuntalaisille velkaantumatta käyttämättä muita keinoja kuin verotulot ja valtionosuudet lakisääteisten palveluiden rahoituksen saamiseksi. Ainoa valtion antama velvoite on se, että maakunnallisesti on järjestettävä aiesopimukset, jossa yhdessä sovitaan alueiden maankäytöstä ja kehityssuunnista, maakunnan kehittämistarpeista eli EU:n ja valtion hankerahojen hakemisesta. Velvoite pitää huolen siitä, että kuntaliitoksesta huolimatta maakunnassa on vähintään yksi ylärakenne, maakunnan taso.
Kaiken kaikkiaan - mitä Hollola hyötyy: muutama hollolalainen pääsee polttamaan näppinsä yrittäessään puolustaa Lahdessa Hollolan puolen etuja. Näistäkin innokkaista ristiretkeläisistä päijäthämäläiset puolueosastot saattaa onnistua osan litistämään ja alistumaan kohtaloonsa.
Mitään porkkanoita ei liittyjille ole luvassa, kuten Kouvolan liitoksessa, koska Lahti ei ainakaan halua sitoa uuden kunnan valtuuston käsiä. Markkinoinnissa käytetään ainoastaan uhkakuvia: Soininvaaraa lainaten "jos Lahti heikkenee ja ei pärjää, Hollolakin kärsii". Kauniit sanat lähidemokratiasta karsii tarve olla lisäämättä yhtään ylimääräistä hallintotasoa.
Ikävä niin. Joko lähidemokratiatason lisääminen jonkinlaisella päätösvallalla ja rahasäkillä tai Kainuun mallin mukainen yhteisten palvelujen tuottava elin olisi saanut yksimielisen maakunnan hyväksynnän Paras-hankkeen edetessä, mutta Lahden näkövinkkelistä tämä on liian hallintorakenteen kasvattamista ja valtuuston käsien sitomista. Tämä voi myös johtaa siihen, että uuteen kuntaan ei hyvistä aikomuksista huolimatta liity ne, jotka siitä oikeasti hyötyisivät, ja sellaisetkin, jotka ovat aiemmin olleet myönteisiä, voivat pyörtää kantansa.
Hollolan tilanne on erikoinen. Hollolan pääpaino on hyvien palvelujen järjestäminen ja viihtyisän asuinympäristön tuottaminen asukkaille, jotka osittain käyvät Lahdessa tai lähikunnissa töissä. Pienet ja keskisuuret koulut ovat toistaiseksi säilyneet kylien tai taajamien vieressä, ja kuntalaisia on kuultu hyvin, oli he muuttajia tai asuneet pidempään Hollolassa. Meille Lahden vuoksi työpaikkaomavaraisuus ei ole niin tärkeä, vaikka yrittäjyyttä kyllä suositaan ja yritystontti kyllä aina järjestyy kysyjälle.
Uusi kunta ei tunnu aluksi suurelta peikolta, onhan Lahti imagoltaan parantunut sadantuhannen asukkaan kulttuuri- ja urheilukaupunki, vaikka työttömyys onkin 16,5% ja velkataakka tytäryhtiöissä kova. Kun siitä maalaa toisin päin uhkakuvia, niin se saattaa tarkoittaa pidempiä jonoja vanhustenhuollossa, homekoulujen remonttien odottelua pitkän aikaa Lahden mallin mukaisesti, rakennusohjelma-aikataulun hidastumista Hollolan investoinneissa, yhdistysavustusten katoamista ja palvelujen saatavuuden ja laadun heikkenemistä. Toisin päin ajateltuna Hollolan resurssit käytetään muun maakunnan hyväksi, kuten lääkärit, oppilashuolto- ja erikoisopettajat sekä muu henkilökunta. Lahti saa haluamansa maksajan yliopistolle, maakunnallisille kulttuuripalveluille ja urheiluhalleille, sekä kaavoitusmaata.
On aika erikoista, että valtio ei ole määrännyt vielä kuntia liittymään yhteen, koska kunnat ei kykene nykyisellä rahoituspohjalla järjestämään ihan kaikkia palveluja kuntalaisille velkaantumatta käyttämättä muita keinoja kuin verotulot ja valtionosuudet lakisääteisten palveluiden rahoituksen saamiseksi. Ainoa valtion antama velvoite on se, että maakunnallisesti on järjestettävä aiesopimukset, jossa yhdessä sovitaan alueiden maankäytöstä ja kehityssuunnista, maakunnan kehittämistarpeista eli EU:n ja valtion hankerahojen hakemisesta. Velvoite pitää huolen siitä, että kuntaliitoksesta huolimatta maakunnassa on vähintään yksi ylärakenne, maakunnan taso.
Kaiken kaikkiaan - mitä Hollola hyötyy: muutama hollolalainen pääsee polttamaan näppinsä yrittäessään puolustaa Lahdessa Hollolan puolen etuja. Näistäkin innokkaista ristiretkeläisistä päijäthämäläiset puolueosastot saattaa onnistua osan litistämään ja alistumaan kohtaloonsa.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
synttärit lähelle keski-ikää
No kun elämä ei ole sinkkua, vaan rauhallista perhe- ja työelämää, niin sehän on sitä parasta aikaa. On terve ja voi elää säännöllistä, hyvää elämää yhdessä perheen ja suvun ja ystävien kanssa. Tämän minä opin ystäviltäni syntymäpäivilläni viikonloppuna. Kiitos heille, vanheneneminen on oikeastaan elämistä päivä kerrallaan ja ja jokaisesta päivästä nauttimista.
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Lastenkirjallisuuden helmiä
Luin lapsille eilen Viisikkoa. Jouduin selittämään, miten lähes tyynellä ilmalla merellä voi olla "maininki", ja mikä on vuorovedessä "luode" ja miksi vuosimallia 1942 olevasta kirjasta voi löytyä niin erikoisia "aterioita" eksoottisista säilykkeistä, jotka oli sota-ajan kirjoissa selostettu hyvin yksityiskohtaisesti. Pidin silti Viisikkojen lukemisesta - ehkä siksi, että aikanaan Elli-täti eli hoitotäti hoitaessaan minua ja veljeäni luki niitä meille tuntitolkulla iltapäivisin kotona, kun emme enää nukkuneet päiväunia, ja sitten kavereiden kanssa leikimme viisikko-sarjaa, tosin se taisi olla vasta sitten, kun ne oli itse kaikki lukenut ja katsonut TV:stä...
Näissä nykypäivän kirjoissa, kuten Reuhurinne, Heinähattu ja Vilttitossu ja Ella-sarjat, vaikuttaa siltä, että lasten mielikuvitus pääsee ravaamaan ja opettajan roolikin on muuttunut hyvin paljon. Hauskoja ne ehkä on jonkin aikaa eka-tokaluokkalaisen maailmassa. Niitäkin on tullut luettua, viime kesänä veneellä tai mökillä ei nukahdettu, ennen kuin Reuhurinteestä oli luettu pari lukua.
Antti pitää edelleen Tatua ja Patua parhaana kuvakirjana, ja niin taitaa pitää äitikin, ainakin sitä, jossa Oudoista koneista löytyi siivousvälineet, joihin mahtui itse mukaan, ja siivousloru. Koko perheen suosikeista taitaa löytyä Mauri Kunnas, ja Herra Hakkarainen ainakin löytyy joka paikasta. Viikinkisaagoille nauraa parhaiten meidän Antti.
Parhaat runot lausuu meidän nuorin, Helena iltasella. Hän pyytää ensin lukemaan lorun esimerkiksi lasten runokokoelma Pegasoksesta ja lausuu oman runon perässä.Nykyään toki joskus ne pitää laulaakin, kun vanhin aina innostaa kaikkia keksimään oman rytmin ja äänen ja sanat erilaisiin rytmeihin.
Että kyllä se sanavarasto ja ilmaisu lapsilla karttuu kirjojen kautta. Mutta yhtä en ymmärrä, miten ihmeessä meidän Antti pystyy selostamaan sanasta sanaan eilisen TV:n luonto-ohjelman esittämän pingviininpoikasen elämänkaaren?
Näissä nykypäivän kirjoissa, kuten Reuhurinne, Heinähattu ja Vilttitossu ja Ella-sarjat, vaikuttaa siltä, että lasten mielikuvitus pääsee ravaamaan ja opettajan roolikin on muuttunut hyvin paljon. Hauskoja ne ehkä on jonkin aikaa eka-tokaluokkalaisen maailmassa. Niitäkin on tullut luettua, viime kesänä veneellä tai mökillä ei nukahdettu, ennen kuin Reuhurinteestä oli luettu pari lukua.
Antti pitää edelleen Tatua ja Patua parhaana kuvakirjana, ja niin taitaa pitää äitikin, ainakin sitä, jossa Oudoista koneista löytyi siivousvälineet, joihin mahtui itse mukaan, ja siivousloru. Koko perheen suosikeista taitaa löytyä Mauri Kunnas, ja Herra Hakkarainen ainakin löytyy joka paikasta. Viikinkisaagoille nauraa parhaiten meidän Antti.
Parhaat runot lausuu meidän nuorin, Helena iltasella. Hän pyytää ensin lukemaan lorun esimerkiksi lasten runokokoelma Pegasoksesta ja lausuu oman runon perässä.Nykyään toki joskus ne pitää laulaakin, kun vanhin aina innostaa kaikkia keksimään oman rytmin ja äänen ja sanat erilaisiin rytmeihin.
Että kyllä se sanavarasto ja ilmaisu lapsilla karttuu kirjojen kautta. Mutta yhtä en ymmärrä, miten ihmeessä meidän Antti pystyy selostamaan sanasta sanaan eilisen TV:n luonto-ohjelman esittämän pingviininpoikasen elämänkaaren?
maanantai 16. marraskuuta 2009
avoin päivähoito ja ennaltaehkäisevä sosiaalityö
Kuntien säästötoimet vei Hollolassa lapsen pesuveden mukana, eli säästettiin sieltä, mistä tulee eniten kustannuksia: pienistä lapsista. Vaikka kaikkea hyvää ei aina kirjata lakiin, niin kunnilla on mahdollisuus satsata "hyvään lapsuuteen Hollolassa", kuten hankekuvaus meni. Alle 3-vuotiaiden kotiäideille ja perheiden vanhimmille lapsille järjestettiin iloa ja voimaa arkeen, ja mahdollisuuksia tavata muita ja saada ohjattua, ammattimaista leikkitoimintaa. Sosiaalitoimen ja neuvolan kanssa yhteisprojektilla rakennettiin päiväkodin sisälle matalan tukitoiminnan vertaistukiryhmiä ja erityyppisiä tukiryhmiä. Nämä ryhmät häviävät kokonaan, koska päättäjät eivät oikeastaan tiedä, mistä päättävät.
Se, lisääntyykö päiväkotilasten määrä, jää nähtäväksi. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on kunnille ja myös useille vanhemmille kallis etuoikeus. Rehulan Juhakin puolusti subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kehui kuntien kehittämiä omia kevyempiä järjestelmiä - tosin vielä parempi olisi ollut, jos hän vielä voinut äänestääkin niiden puolesta, kun oli omasta kunnasta kysymys....
Olisi ollut vain parempi saada kotona pitkään olleita lapsia leikkitoimintaan edes kerran viikossa kolmeksi tunniksi, ja samalla heillä olisi ollut myös päivähoidon erikoislastentarhanopettajien palvelut käytössä. Tällä hetkellä kotona olevat lapset ovat "harmaalla alueella", ja heidän kuntoutustarpeita pitäisi arvioida muutenkin kuormitettu neuvola, ja perheiden kuntoutuksessa pitäisi olla muitakin keinoja kuin korjaavat menetelmät lastensuojelun kautta.
On yksi ainoa asia, jota Hämeenlinnan tilaaja-tuottajamallissa olen ihaillut: sektoriajattelun unohtavaa Lasten ja nuorten hyvinvointia tilaavaa yksikköä. Käytännössä se on kimurantti järjestely, jossa mitään avustuksia ei voi hakea kuin valtion joltain erikoismomenteilla, niin hankalaa sektoriajattelu on. Tällä hetkellä sektoriajattelua on murennettu sivistystoimen luopuessa oppilashuollosta, jolloin Oivan lastensuojelu sai paremmat resurssit käyttöönsä ja erityisnuorisotyön yhteisprojekteilla. Harmi, että tämä pienten lasten ja heidän perheidensä hyväksi aloitettu yhteistyö loppui alkumetreillä.
Se, lisääntyykö päiväkotilasten määrä, jää nähtäväksi. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on kunnille ja myös useille vanhemmille kallis etuoikeus. Rehulan Juhakin puolusti subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kehui kuntien kehittämiä omia kevyempiä järjestelmiä - tosin vielä parempi olisi ollut, jos hän vielä voinut äänestääkin niiden puolesta, kun oli omasta kunnasta kysymys....
Olisi ollut vain parempi saada kotona pitkään olleita lapsia leikkitoimintaan edes kerran viikossa kolmeksi tunniksi, ja samalla heillä olisi ollut myös päivähoidon erikoislastentarhanopettajien palvelut käytössä. Tällä hetkellä kotona olevat lapset ovat "harmaalla alueella", ja heidän kuntoutustarpeita pitäisi arvioida muutenkin kuormitettu neuvola, ja perheiden kuntoutuksessa pitäisi olla muitakin keinoja kuin korjaavat menetelmät lastensuojelun kautta.
On yksi ainoa asia, jota Hämeenlinnan tilaaja-tuottajamallissa olen ihaillut: sektoriajattelun unohtavaa Lasten ja nuorten hyvinvointia tilaavaa yksikköä. Käytännössä se on kimurantti järjestely, jossa mitään avustuksia ei voi hakea kuin valtion joltain erikoismomenteilla, niin hankalaa sektoriajattelu on. Tällä hetkellä sektoriajattelua on murennettu sivistystoimen luopuessa oppilashuollosta, jolloin Oivan lastensuojelu sai paremmat resurssit käyttöönsä ja erityisnuorisotyön yhteisprojekteilla. Harmi, että tämä pienten lasten ja heidän perheidensä hyväksi aloitettu yhteistyö loppui alkumetreillä.
perjantai 6. marraskuuta 2009
Yhtenäiskoulusta
Olen istunut Yhtenäisperuskouluinfon Hollolassa, ja oppinut istuessani Vantaalla jäähallin päällä syve-seminaarissa, että yhtenäisperuskoulussa OPPII KAIKKI. Siitä huolimatta kesti hetken tottua ajatukseen.
Muistan sen jännityksen siirtyessäni seiskalle 800 oppilaan ylästeelle joskus 80-luvun alussa, kuinka eri luokka-asteet erotti solun värin avulla, ja ehkä puolet omasta ikäluokasta oppi tunnistamaan ulkonäöltä. Silloin luokkia ei sekoitettu, vaan kaikki yli 30 oppilasta sai jatkaa tasoryhmissä tai puolitetuissa luokissa.
Kun tulin opiskelujen jälkeen Hollolaan opettajaksi 1990-luvun puolivälissä, tasokurssit olivat vielä käytössä, mutta uutena asiana oli jaksojärjestelmä ja erityyppinen valinaisaineiden kirjo sekä se, että erityistä tukea tarvitsevia oli hyvin paljon osana tavallista luokkaa.
Uusi vuosituhat toi yhtenäisperuskoulun ja sen perusajatuksen, että kaikki oppii peruskoulussa. Uusien asuinalueiden isot koulut ovat suoraan yhtenäisperuskouluja, ja vanhat jaot pitäisikin unohtaa. Ahtialassa on Lahden uusin yhteen rakennettu yhtenäisperuskoulu, jota tullaan katsomaan kaukaa. Onhan se totta, että aineenopettajilla on jotain opittavaa luokanopettajilta ja päinvastoin. Tunteja voi pitää myös ristiin, jos pätevyydet riittää ja tunteja jää. Aineenopettajat voivat nauttia 3.-luokkalaisten opettamisesta erityisesti taito- ja taideaineissa sekä kielissä ja uskonnossa ja luokanopettajat voivat kokeilla vaikka 7.-luokan taito- ja taideaineita, jos ovat erikoistuneet ko. aineeseen. Oppilas hyötyy yhteisistä säännöistä ja turvallisista aikuisista sekä pätevästä aineenopetuksesta.Tämän järjestäminen vaatii rehtorilta paljon, mutta vielä enemmän vaatii yhtenäisperuskoulun toimintakulttuurin luominen.
Hollolassa yhtenäisperuskoulua on perusteltu investointien vähenemisellä, mutta tämä ei ole säästökikka. Kyläkoulut ovat heränneet kapinaan, mutta tällä hetkellä niiden toimintaedellytykset paranivat : luotiin eskari ja ilttis omalle koululle ja turvallinen koulupolku taattiin vähintään 4.-luokalle, ja jos tilaa riittää ja oppilaita riittää, pidemmällekin. Omana mielipiteenä siirtäisin Paimelan mallin mukaan vielä pienempiäkin kyläkoululle, kuten toivottavasti Nostavalle saadaan päiväkoti 3-vuotiaasta eteenpäin ja mahdollisesti myös Pyhäniemi-Uskila-suunnalle. Sen sijaan keskustan koulupiirit menevät kyllä uusiksi uudistuksen myötä, ja Hälvälästä 5.-6.-luokkalaisten koulumatka kyllä pitenee, jotta pienemmät pääsevät lähelle kouluun.
Vielä enemmän aikaa vei tottua ajatukseen, että Ylikartanon korttelikoulu ja päiväkoti siirtyisi Salpakankaalle, mutta toki olen vahvasti koko ajan ollut sitä mieltä, että kun rakennus on päässyt elinkaaren päähän, niin sitä ei enää kannata remontoida. Ei se kolmen lapseni päiväkotiuraa ole haitannut, kun kalusteet ja nyt pihatkin on saatu aitoja myöten kuntoon, mutta itse rakennus on nähnyt parhaat päivänsä. Rakennuksen elinkaarimallin mukaan Salpakangas on remontoitava, viiden vuoden päästä Hälvälän 70-luvun tila ja kymmenen vuoden päästä ollaan suurrempan edessä, kun yläaste kokee uuden remontin.
Katsotaan...23.11. on Salpakankaan koululla alueen liikenneturvallisuusvanhempainilta, jossa pohditaan myös lukion ja kankaan koulun piha-alueita. Erittäin tervetullut vanhempien kuulemistilaisuus.
terv. Kristiina
.
Muistan sen jännityksen siirtyessäni seiskalle 800 oppilaan ylästeelle joskus 80-luvun alussa, kuinka eri luokka-asteet erotti solun värin avulla, ja ehkä puolet omasta ikäluokasta oppi tunnistamaan ulkonäöltä. Silloin luokkia ei sekoitettu, vaan kaikki yli 30 oppilasta sai jatkaa tasoryhmissä tai puolitetuissa luokissa.
Kun tulin opiskelujen jälkeen Hollolaan opettajaksi 1990-luvun puolivälissä, tasokurssit olivat vielä käytössä, mutta uutena asiana oli jaksojärjestelmä ja erityyppinen valinaisaineiden kirjo sekä se, että erityistä tukea tarvitsevia oli hyvin paljon osana tavallista luokkaa.
Uusi vuosituhat toi yhtenäisperuskoulun ja sen perusajatuksen, että kaikki oppii peruskoulussa. Uusien asuinalueiden isot koulut ovat suoraan yhtenäisperuskouluja, ja vanhat jaot pitäisikin unohtaa. Ahtialassa on Lahden uusin yhteen rakennettu yhtenäisperuskoulu, jota tullaan katsomaan kaukaa. Onhan se totta, että aineenopettajilla on jotain opittavaa luokanopettajilta ja päinvastoin. Tunteja voi pitää myös ristiin, jos pätevyydet riittää ja tunteja jää. Aineenopettajat voivat nauttia 3.-luokkalaisten opettamisesta erityisesti taito- ja taideaineissa sekä kielissä ja uskonnossa ja luokanopettajat voivat kokeilla vaikka 7.-luokan taito- ja taideaineita, jos ovat erikoistuneet ko. aineeseen. Oppilas hyötyy yhteisistä säännöistä ja turvallisista aikuisista sekä pätevästä aineenopetuksesta.Tämän järjestäminen vaatii rehtorilta paljon, mutta vielä enemmän vaatii yhtenäisperuskoulun toimintakulttuurin luominen.
Hollolassa yhtenäisperuskoulua on perusteltu investointien vähenemisellä, mutta tämä ei ole säästökikka. Kyläkoulut ovat heränneet kapinaan, mutta tällä hetkellä niiden toimintaedellytykset paranivat : luotiin eskari ja ilttis omalle koululle ja turvallinen koulupolku taattiin vähintään 4.-luokalle, ja jos tilaa riittää ja oppilaita riittää, pidemmällekin. Omana mielipiteenä siirtäisin Paimelan mallin mukaan vielä pienempiäkin kyläkoululle, kuten toivottavasti Nostavalle saadaan päiväkoti 3-vuotiaasta eteenpäin ja mahdollisesti myös Pyhäniemi-Uskila-suunnalle. Sen sijaan keskustan koulupiirit menevät kyllä uusiksi uudistuksen myötä, ja Hälvälästä 5.-6.-luokkalaisten koulumatka kyllä pitenee, jotta pienemmät pääsevät lähelle kouluun.
Vielä enemmän aikaa vei tottua ajatukseen, että Ylikartanon korttelikoulu ja päiväkoti siirtyisi Salpakankaalle, mutta toki olen vahvasti koko ajan ollut sitä mieltä, että kun rakennus on päässyt elinkaaren päähän, niin sitä ei enää kannata remontoida. Ei se kolmen lapseni päiväkotiuraa ole haitannut, kun kalusteet ja nyt pihatkin on saatu aitoja myöten kuntoon, mutta itse rakennus on nähnyt parhaat päivänsä. Rakennuksen elinkaarimallin mukaan Salpakangas on remontoitava, viiden vuoden päästä Hälvälän 70-luvun tila ja kymmenen vuoden päästä ollaan suurrempan edessä, kun yläaste kokee uuden remontin.
Katsotaan...23.11. on Salpakankaan koululla alueen liikenneturvallisuusvanhempainilta, jossa pohditaan myös lukion ja kankaan koulun piha-alueita. Erittäin tervetullut vanhempien kuulemistilaisuus.
terv. Kristiina
.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Kuntavisioita ja pieniä tekoja!
Kuntavisioinnissa vihreät korostivat kestävää kehitystä, vanhasta kuntastrategiasta jäi sana "luova". Kuntalaki lähtee jo siitä ajatuksesta, että kestävä kehitys ja ympäristö sekä kuntalaiset tulee ottaa huomioon. Samoin ekoyrityspuisto sopii hienosti vihertyvän kaupunkimiljöön viereen - Lahdessa ympäristöteknologiaan panostetaan ihan oikeasti, mutta Hollolassa sitä ei vielä ole huomattu. Myös kaavoituksella voi ohjata ilmastonmuutoksen ehkäisyä, samoin energiaa säästävillä rakentamisratkaisuilla.
Päädyimme itsenäisen kunnan kannalle, vaikka meidän riveissä saa toki olla eri mieltä, mutta yhteistyötä ei voi sulkea pois. Ihmistä kuullaan pienemmissä yksiköissä paremmin, silloin tulee huomioiduksi ja kokee itsensä tärkeäksi - välitetään toisista. Lähidemokratian ja eri vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä keskustelutilaisuuksia on hyvä lisätä.
Talouslamassakin pitää jaksaa kehittää omaa toimintaa, ennaltaehkäistä ongelmia ja varsinkin pitää normaaleista rutiineista (koulu, työ) kiinni. Lomautusten sijaan voi suunnitella pitkän aikavälin toimintaa, ja katsoa, onko eri toiminnoilla vaikuttavuutta. Talouskasvun hidastuminen lisää yleensä luovuutta, mutta hollolalaiseen tapaan hallintokunnat ovat jo olleet tähän asti varsin luovia...
Päädyimme itsenäisen kunnan kannalle, vaikka meidän riveissä saa toki olla eri mieltä, mutta yhteistyötä ei voi sulkea pois. Ihmistä kuullaan pienemmissä yksiköissä paremmin, silloin tulee huomioiduksi ja kokee itsensä tärkeäksi - välitetään toisista. Lähidemokratian ja eri vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä keskustelutilaisuuksia on hyvä lisätä.
Talouslamassakin pitää jaksaa kehittää omaa toimintaa, ennaltaehkäistä ongelmia ja varsinkin pitää normaaleista rutiineista (koulu, työ) kiinni. Lomautusten sijaan voi suunnitella pitkän aikavälin toimintaa, ja katsoa, onko eri toiminnoilla vaikuttavuutta. Talouskasvun hidastuminen lisää yleensä luovuutta, mutta hollolalaiseen tapaan hallintokunnat ovat jo olleet tähän asti varsin luovia...
Lisälainoitus on asia, jota pitää käyttää harkiten myös investoinneissa. Yksityinen päiväkoti, tilojen joustava käyttö voi auttaa, samoin uusien asukkaiden ohjaaminen palveluiden mukaan.
Näitä ajatuksia työstetään vielä ennen kesää - ajatuksia saa tuulettaa rauhassa.
torstai 26. helmikuuta 2009
kulutusjuhlasta selviäminen?
Helsingin Sanomat otsikoivat 22.2.2009 mielenkiintoisesti, että edessä on taantuman jälkeen "kivulloinen elpyminen". Otsikolla otettiin selkeästi kantaa lainarahalla tehtyyn elvytykseen ja veronkevennyksiin, kasvavaan valtion velkaan, kuntatalouteen sekä väestörakenteen aiheuttamiin ongelmiin.
Tämä on totta: julkinen sektori kärsii aina vielä pitkälle nousukaudella leikkauksista ja lainojen maksusta laman jälkeen. Mielestäni elvyttää voi myös monella tapaa. Se, miten lama-aikana kannattaisi elvyttää, on investoimalla tulevaisuuteen:rakennuspuolella energiansäästöön, yliopistoissa tutkimukseen ja ihmisen jaksamisen kannalta tärkeisiin ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten terveyden ylläpitämiseen, kansalaisopistojen toimintaan, lasten osalta neuvolatyöhön ja vertaistukiryhmiin sekä kuntoutukseen. Rakenteellisesti palveluita voi järjestää monella tapaa.
Hesari näkee myös laman eräänlaisena kulta-aikana: kulutus vähenee, käytetty tavara alkaa kiertää, arvot muuttuvat, kaupoissa on enemmän alennusmyyntejä, matkustus halpenee ja vastuunottaminen raha-asioissa lisääntyy, samoin oma luovuus.
Mitään kulta-aikaa tämä epävarmuuden aika ei ole, mutta epävarmuudessa on yleensä myös uudet mahdollisuudet ja luovuus. Tätä vain harvoin huomaa lama-aikana, ja kulutustottumuksetkaan ei aina muutu:
Rahan puute voi ehkä kirpaista kulutuksesta säästämisen sijaan laadusta:
: kestämättömät polkumyynnillä tehdyt halpatuotteet saattavat edelleenkin syrjäyttää
laadukkaat tuotteet, laatu saattaa kärsiä palveluissa, jos hinta on kokonaistaloudellisuutta tärkeämpi ja kulttuuripalveluista saatetaan säästää. Luomulle ja reilulle kaupalle löytyy kyllä ystävät, arvoja ei lama-aikakaan pysty muuttamaan.
Valtuutettuna tulee pohtineeksi, että kunnissa ei paljon ole löysiä, josta säästää, ja lainaa ei voi ylettömästi ottaa elvytyksen nimissä. Ehkä tärkeintä on pitää ydintoiminnot ja ennaltaehkäisevä toiminta sekä kuntalaisille näkyvå toiminta ennallaan, mitään suureellisia eleitä ei kuntalaiset yleensä verorahojen vastineeksi vaadi, enemmän pitävät sitä verorahojen tuhlauksena. Kun aloitin sivistyslautakunnassa, niin pohdin, kuinka vähän kulttuuritoimi kuluttaa rahaa verrattuna Lahteen.
Kuntalaisilta odotetaan samaan aikaan omavastuuta, kun kunnan odotetaan tukevan lomautusuhan alla olevia ja järjestävän palveluita yhä paremmin. Kunnissa noudatetaan samaan aikaan tehokkuusajattelua, kun työllisyys muutenkin heikkenee: irtisanomisia ei tehdä, mutta tehokkuudella yleensä on tarkoitettu säästöjä henkilöstökuluissa sekä tehtävien niputtamista yhtä suurempiin yksiköihin.
Kulutusjuhlasta aina selviää, kunhan ymmärtää, että taantuma on mahdollisuutta järjestää asioita uudella tavalla ja nähdä asioita uudella tavalla. Ehkä meidän lähipalvelualueneuvostot ja uusiutunut valtuusto auttaa löytämään hollolalaisen sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön suhteen kestävän ratkaisumallin laman hoitoon, ettei siitä tule hölmöläisen tilkkutäkin jatkamista, vaan kokonaistaloudellista ajattelua (hyödyllistä kuntayhteistyötä, ei ajattelua, että yhdistyminen poistaa kaikki ongelmat).
Tämä on totta: julkinen sektori kärsii aina vielä pitkälle nousukaudella leikkauksista ja lainojen maksusta laman jälkeen. Mielestäni elvyttää voi myös monella tapaa. Se, miten lama-aikana kannattaisi elvyttää, on investoimalla tulevaisuuteen:rakennuspuolella energiansäästöön, yliopistoissa tutkimukseen ja ihmisen jaksamisen kannalta tärkeisiin ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten terveyden ylläpitämiseen, kansalaisopistojen toimintaan, lasten osalta neuvolatyöhön ja vertaistukiryhmiin sekä kuntoutukseen. Rakenteellisesti palveluita voi järjestää monella tapaa.
Hesari näkee myös laman eräänlaisena kulta-aikana: kulutus vähenee, käytetty tavara alkaa kiertää, arvot muuttuvat, kaupoissa on enemmän alennusmyyntejä, matkustus halpenee ja vastuunottaminen raha-asioissa lisääntyy, samoin oma luovuus.
Mitään kulta-aikaa tämä epävarmuuden aika ei ole, mutta epävarmuudessa on yleensä myös uudet mahdollisuudet ja luovuus. Tätä vain harvoin huomaa lama-aikana, ja kulutustottumuksetkaan ei aina muutu:
Rahan puute voi ehkä kirpaista kulutuksesta säästämisen sijaan laadusta:
: kestämättömät polkumyynnillä tehdyt halpatuotteet saattavat edelleenkin syrjäyttää
laadukkaat tuotteet, laatu saattaa kärsiä palveluissa, jos hinta on kokonaistaloudellisuutta tärkeämpi ja kulttuuripalveluista saatetaan säästää. Luomulle ja reilulle kaupalle löytyy kyllä ystävät, arvoja ei lama-aikakaan pysty muuttamaan.
Valtuutettuna tulee pohtineeksi, että kunnissa ei paljon ole löysiä, josta säästää, ja lainaa ei voi ylettömästi ottaa elvytyksen nimissä. Ehkä tärkeintä on pitää ydintoiminnot ja ennaltaehkäisevä toiminta sekä kuntalaisille näkyvå toiminta ennallaan, mitään suureellisia eleitä ei kuntalaiset yleensä verorahojen vastineeksi vaadi, enemmän pitävät sitä verorahojen tuhlauksena. Kun aloitin sivistyslautakunnassa, niin pohdin, kuinka vähän kulttuuritoimi kuluttaa rahaa verrattuna Lahteen.
Kuntalaisilta odotetaan samaan aikaan omavastuuta, kun kunnan odotetaan tukevan lomautusuhan alla olevia ja järjestävän palveluita yhä paremmin. Kunnissa noudatetaan samaan aikaan tehokkuusajattelua, kun työllisyys muutenkin heikkenee: irtisanomisia ei tehdä, mutta tehokkuudella yleensä on tarkoitettu säästöjä henkilöstökuluissa sekä tehtävien niputtamista yhtä suurempiin yksiköihin.
Kulutusjuhlasta aina selviää, kunhan ymmärtää, että taantuma on mahdollisuutta järjestää asioita uudella tavalla ja nähdä asioita uudella tavalla. Ehkä meidän lähipalvelualueneuvostot ja uusiutunut valtuusto auttaa löytämään hollolalaisen sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön suhteen kestävän ratkaisumallin laman hoitoon, ettei siitä tule hölmöläisen tilkkutäkin jatkamista, vaan kokonaistaloudellista ajattelua (hyödyllistä kuntayhteistyötä, ei ajattelua, että yhdistyminen poistaa kaikki ongelmat).
perjantai 30. tammikuuta 2009
Lumenaurausta ja talvikelejä
On hienoa, kun luistelukentät on uuden vuoden jälkeen aurattu, luistimet terävät ja koko perhe pääsee luistelemaan. Antti luistelee Ollin vetäessä mailalla, Helena tepsuttaa ja harjoittelee potkua äidin kanssa ja Maria tietenkin on jo ison tytön lailla hippaleikkejä sekä auttaa nuorempia.
Lapset nauttivat lumitunnelien teosta, komeat lumikasat syntyvät lumitöissä.
Ekassa TELA:n kokouksessa opin, että paperit ja todellisuus on eri juttu, eli on olemassa isot linjapaperit ja paikallinen sopiminen. Esimerkiksi lumenaurauksessa Hollola ei noudatakaan 5 ja 10 sentin sääntöjä, kuten Lahdessa ja kuten valtuusto aikanaan asian määritteli hyväksyessään Kuntatekniikan liikelaitoksen, vaan hollolalaisen periaatteen mukaan aurataan kun ehditään -periaatetta( esim. soratiellä aurataan vuorokauden sisällä lumisateen päätyttyä).
Kun tarkemmin asiaa pohtii, niin taitaa olla niin, että meillä ei Lahden Kuntatekniikka oy:n ikävyydet näy, vaan tehdään niin kuin aiemminkin eli joustavasti hollolalaiseen malliin. Kun lahtelaisen koulun pihassa odotetaan, että 5 senttiä tulisi täyteen ja saadaan vasta sitten auraus, niin hollolalaisen koulun pihassa on jo aurattu piha vanhasta tottumuksesta.
Hollolassa on siis hyvä asua edelleenkin, ja vaikka uudet tuulet puhaltavat seutukuvioissa, niin paikallinen sopiminen vielä onnistuu, kun Hollola- niminen kunta ja omat varikon työntekijät tekevät työtä oman kunnan puolesta ja yhteistyö sujuu...
Lapset nauttivat lumitunnelien teosta, komeat lumikasat syntyvät lumitöissä.
Ekassa TELA:n kokouksessa opin, että paperit ja todellisuus on eri juttu, eli on olemassa isot linjapaperit ja paikallinen sopiminen. Esimerkiksi lumenaurauksessa Hollola ei noudatakaan 5 ja 10 sentin sääntöjä, kuten Lahdessa ja kuten valtuusto aikanaan asian määritteli hyväksyessään Kuntatekniikan liikelaitoksen, vaan hollolalaisen periaatteen mukaan aurataan kun ehditään -periaatetta( esim. soratiellä aurataan vuorokauden sisällä lumisateen päätyttyä).
Kun tarkemmin asiaa pohtii, niin taitaa olla niin, että meillä ei Lahden Kuntatekniikka oy:n ikävyydet näy, vaan tehdään niin kuin aiemminkin eli joustavasti hollolalaiseen malliin. Kun lahtelaisen koulun pihassa odotetaan, että 5 senttiä tulisi täyteen ja saadaan vasta sitten auraus, niin hollolalaisen koulun pihassa on jo aurattu piha vanhasta tottumuksesta.
Hollolassa on siis hyvä asua edelleenkin, ja vaikka uudet tuulet puhaltavat seutukuvioissa, niin paikallinen sopiminen vielä onnistuu, kun Hollola- niminen kunta ja omat varikon työntekijät tekevät työtä oman kunnan puolesta ja yhteistyö sujuu...
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Joulu saapuu jokaiselle
Nyt alkaa olla se tunne, että joulu saapuu jokaiselle: joulukortit on laitettu lähtemään ja osa annetaan myös käteen pienen muistamisen kanssa ja jokaisessa lasten harrastuksessa, päiväkodissa ja koulussa sekä omalla työpaikalla on ollut oma joulujuhla, parhaimmillaan samana iltana on parikin joulujuhlaa, kuten tänään. Parasta on kuitenkin nähdä lasten tuotoksia, oli se sitten laulu- ja soittokonsertti kirkossa, balettitonttutanssi tai pienten poroleikki, joulukuvaelma, tanhuesitys tai lumihiutaleleikki tai sirkustrapetsitaiteilua. Kaikilla viimeisin kouluissa on jouluhartaus: oli se ulkona koulun pihalla illalla tai aamulla kirkossa tai seurakuntakeskuksessa, se on muistutuksena, että joulumieli täyttää sydämen.
Hyvää joulua kaikille!
Hyvää joulua kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
