Kuntien säästötoimet vei Hollolassa lapsen pesuveden mukana, eli säästettiin sieltä, mistä tulee eniten kustannuksia: pienistä lapsista. Vaikka kaikkea hyvää ei aina kirjata lakiin, niin kunnilla on mahdollisuus satsata "hyvään lapsuuteen Hollolassa", kuten hankekuvaus meni. Alle 3-vuotiaiden kotiäideille ja perheiden vanhimmille lapsille järjestettiin iloa ja voimaa arkeen, ja mahdollisuuksia tavata muita ja saada ohjattua, ammattimaista leikkitoimintaa. Sosiaalitoimen ja neuvolan kanssa yhteisprojektilla rakennettiin päiväkodin sisälle matalan tukitoiminnan vertaistukiryhmiä ja erityyppisiä tukiryhmiä. Nämä ryhmät häviävät kokonaan, koska päättäjät eivät oikeastaan tiedä, mistä päättävät.
Se, lisääntyykö päiväkotilasten määrä, jää nähtäväksi. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on kunnille ja myös useille vanhemmille kallis etuoikeus. Rehulan Juhakin puolusti subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kehui kuntien kehittämiä omia kevyempiä järjestelmiä - tosin vielä parempi olisi ollut, jos hän vielä voinut äänestääkin niiden puolesta, kun oli omasta kunnasta kysymys....
Olisi ollut vain parempi saada kotona pitkään olleita lapsia leikkitoimintaan edes kerran viikossa kolmeksi tunniksi, ja samalla heillä olisi ollut myös päivähoidon erikoislastentarhanopettajien palvelut käytössä. Tällä hetkellä kotona olevat lapset ovat "harmaalla alueella", ja heidän kuntoutustarpeita pitäisi arvioida muutenkin kuormitettu neuvola, ja perheiden kuntoutuksessa pitäisi olla muitakin keinoja kuin korjaavat menetelmät lastensuojelun kautta.
On yksi ainoa asia, jota Hämeenlinnan tilaaja-tuottajamallissa olen ihaillut: sektoriajattelun unohtavaa Lasten ja nuorten hyvinvointia tilaavaa yksikköä. Käytännössä se on kimurantti järjestely, jossa mitään avustuksia ei voi hakea kuin valtion joltain erikoismomenteilla, niin hankalaa sektoriajattelu on. Tällä hetkellä sektoriajattelua on murennettu sivistystoimen luopuessa oppilashuollosta, jolloin Oivan lastensuojelu sai paremmat resurssit käyttöönsä ja erityisnuorisotyön yhteisprojekteilla. Harmi, että tämä pienten lasten ja heidän perheidensä hyväksi aloitettu yhteistyö loppui alkumetreillä.
maanantai 16. marraskuuta 2009
perjantai 6. marraskuuta 2009
Yhtenäiskoulusta
Olen istunut Yhtenäisperuskouluinfon Hollolassa, ja oppinut istuessani Vantaalla jäähallin päällä syve-seminaarissa, että yhtenäisperuskoulussa OPPII KAIKKI. Siitä huolimatta kesti hetken tottua ajatukseen.
Muistan sen jännityksen siirtyessäni seiskalle 800 oppilaan ylästeelle joskus 80-luvun alussa, kuinka eri luokka-asteet erotti solun värin avulla, ja ehkä puolet omasta ikäluokasta oppi tunnistamaan ulkonäöltä. Silloin luokkia ei sekoitettu, vaan kaikki yli 30 oppilasta sai jatkaa tasoryhmissä tai puolitetuissa luokissa.
Kun tulin opiskelujen jälkeen Hollolaan opettajaksi 1990-luvun puolivälissä, tasokurssit olivat vielä käytössä, mutta uutena asiana oli jaksojärjestelmä ja erityyppinen valinaisaineiden kirjo sekä se, että erityistä tukea tarvitsevia oli hyvin paljon osana tavallista luokkaa.
Uusi vuosituhat toi yhtenäisperuskoulun ja sen perusajatuksen, että kaikki oppii peruskoulussa. Uusien asuinalueiden isot koulut ovat suoraan yhtenäisperuskouluja, ja vanhat jaot pitäisikin unohtaa. Ahtialassa on Lahden uusin yhteen rakennettu yhtenäisperuskoulu, jota tullaan katsomaan kaukaa. Onhan se totta, että aineenopettajilla on jotain opittavaa luokanopettajilta ja päinvastoin. Tunteja voi pitää myös ristiin, jos pätevyydet riittää ja tunteja jää. Aineenopettajat voivat nauttia 3.-luokkalaisten opettamisesta erityisesti taito- ja taideaineissa sekä kielissä ja uskonnossa ja luokanopettajat voivat kokeilla vaikka 7.-luokan taito- ja taideaineita, jos ovat erikoistuneet ko. aineeseen. Oppilas hyötyy yhteisistä säännöistä ja turvallisista aikuisista sekä pätevästä aineenopetuksesta.Tämän järjestäminen vaatii rehtorilta paljon, mutta vielä enemmän vaatii yhtenäisperuskoulun toimintakulttuurin luominen.
Hollolassa yhtenäisperuskoulua on perusteltu investointien vähenemisellä, mutta tämä ei ole säästökikka. Kyläkoulut ovat heränneet kapinaan, mutta tällä hetkellä niiden toimintaedellytykset paranivat : luotiin eskari ja ilttis omalle koululle ja turvallinen koulupolku taattiin vähintään 4.-luokalle, ja jos tilaa riittää ja oppilaita riittää, pidemmällekin. Omana mielipiteenä siirtäisin Paimelan mallin mukaan vielä pienempiäkin kyläkoululle, kuten toivottavasti Nostavalle saadaan päiväkoti 3-vuotiaasta eteenpäin ja mahdollisesti myös Pyhäniemi-Uskila-suunnalle. Sen sijaan keskustan koulupiirit menevät kyllä uusiksi uudistuksen myötä, ja Hälvälästä 5.-6.-luokkalaisten koulumatka kyllä pitenee, jotta pienemmät pääsevät lähelle kouluun.
Vielä enemmän aikaa vei tottua ajatukseen, että Ylikartanon korttelikoulu ja päiväkoti siirtyisi Salpakankaalle, mutta toki olen vahvasti koko ajan ollut sitä mieltä, että kun rakennus on päässyt elinkaaren päähän, niin sitä ei enää kannata remontoida. Ei se kolmen lapseni päiväkotiuraa ole haitannut, kun kalusteet ja nyt pihatkin on saatu aitoja myöten kuntoon, mutta itse rakennus on nähnyt parhaat päivänsä. Rakennuksen elinkaarimallin mukaan Salpakangas on remontoitava, viiden vuoden päästä Hälvälän 70-luvun tila ja kymmenen vuoden päästä ollaan suurrempan edessä, kun yläaste kokee uuden remontin.
Katsotaan...23.11. on Salpakankaan koululla alueen liikenneturvallisuusvanhempainilta, jossa pohditaan myös lukion ja kankaan koulun piha-alueita. Erittäin tervetullut vanhempien kuulemistilaisuus.
terv. Kristiina
.
Muistan sen jännityksen siirtyessäni seiskalle 800 oppilaan ylästeelle joskus 80-luvun alussa, kuinka eri luokka-asteet erotti solun värin avulla, ja ehkä puolet omasta ikäluokasta oppi tunnistamaan ulkonäöltä. Silloin luokkia ei sekoitettu, vaan kaikki yli 30 oppilasta sai jatkaa tasoryhmissä tai puolitetuissa luokissa.
Kun tulin opiskelujen jälkeen Hollolaan opettajaksi 1990-luvun puolivälissä, tasokurssit olivat vielä käytössä, mutta uutena asiana oli jaksojärjestelmä ja erityyppinen valinaisaineiden kirjo sekä se, että erityistä tukea tarvitsevia oli hyvin paljon osana tavallista luokkaa.
Uusi vuosituhat toi yhtenäisperuskoulun ja sen perusajatuksen, että kaikki oppii peruskoulussa. Uusien asuinalueiden isot koulut ovat suoraan yhtenäisperuskouluja, ja vanhat jaot pitäisikin unohtaa. Ahtialassa on Lahden uusin yhteen rakennettu yhtenäisperuskoulu, jota tullaan katsomaan kaukaa. Onhan se totta, että aineenopettajilla on jotain opittavaa luokanopettajilta ja päinvastoin. Tunteja voi pitää myös ristiin, jos pätevyydet riittää ja tunteja jää. Aineenopettajat voivat nauttia 3.-luokkalaisten opettamisesta erityisesti taito- ja taideaineissa sekä kielissä ja uskonnossa ja luokanopettajat voivat kokeilla vaikka 7.-luokan taito- ja taideaineita, jos ovat erikoistuneet ko. aineeseen. Oppilas hyötyy yhteisistä säännöistä ja turvallisista aikuisista sekä pätevästä aineenopetuksesta.Tämän järjestäminen vaatii rehtorilta paljon, mutta vielä enemmän vaatii yhtenäisperuskoulun toimintakulttuurin luominen.
Hollolassa yhtenäisperuskoulua on perusteltu investointien vähenemisellä, mutta tämä ei ole säästökikka. Kyläkoulut ovat heränneet kapinaan, mutta tällä hetkellä niiden toimintaedellytykset paranivat : luotiin eskari ja ilttis omalle koululle ja turvallinen koulupolku taattiin vähintään 4.-luokalle, ja jos tilaa riittää ja oppilaita riittää, pidemmällekin. Omana mielipiteenä siirtäisin Paimelan mallin mukaan vielä pienempiäkin kyläkoululle, kuten toivottavasti Nostavalle saadaan päiväkoti 3-vuotiaasta eteenpäin ja mahdollisesti myös Pyhäniemi-Uskila-suunnalle. Sen sijaan keskustan koulupiirit menevät kyllä uusiksi uudistuksen myötä, ja Hälvälästä 5.-6.-luokkalaisten koulumatka kyllä pitenee, jotta pienemmät pääsevät lähelle kouluun.
Vielä enemmän aikaa vei tottua ajatukseen, että Ylikartanon korttelikoulu ja päiväkoti siirtyisi Salpakankaalle, mutta toki olen vahvasti koko ajan ollut sitä mieltä, että kun rakennus on päässyt elinkaaren päähän, niin sitä ei enää kannata remontoida. Ei se kolmen lapseni päiväkotiuraa ole haitannut, kun kalusteet ja nyt pihatkin on saatu aitoja myöten kuntoon, mutta itse rakennus on nähnyt parhaat päivänsä. Rakennuksen elinkaarimallin mukaan Salpakangas on remontoitava, viiden vuoden päästä Hälvälän 70-luvun tila ja kymmenen vuoden päästä ollaan suurrempan edessä, kun yläaste kokee uuden remontin.
Katsotaan...23.11. on Salpakankaan koululla alueen liikenneturvallisuusvanhempainilta, jossa pohditaan myös lukion ja kankaan koulun piha-alueita. Erittäin tervetullut vanhempien kuulemistilaisuus.
terv. Kristiina
.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Kuntavisioita ja pieniä tekoja!
Kuntavisioinnissa vihreät korostivat kestävää kehitystä, vanhasta kuntastrategiasta jäi sana "luova". Kuntalaki lähtee jo siitä ajatuksesta, että kestävä kehitys ja ympäristö sekä kuntalaiset tulee ottaa huomioon. Samoin ekoyrityspuisto sopii hienosti vihertyvän kaupunkimiljöön viereen - Lahdessa ympäristöteknologiaan panostetaan ihan oikeasti, mutta Hollolassa sitä ei vielä ole huomattu. Myös kaavoituksella voi ohjata ilmastonmuutoksen ehkäisyä, samoin energiaa säästävillä rakentamisratkaisuilla.
Päädyimme itsenäisen kunnan kannalle, vaikka meidän riveissä saa toki olla eri mieltä, mutta yhteistyötä ei voi sulkea pois. Ihmistä kuullaan pienemmissä yksiköissä paremmin, silloin tulee huomioiduksi ja kokee itsensä tärkeäksi - välitetään toisista. Lähidemokratian ja eri vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä keskustelutilaisuuksia on hyvä lisätä.
Talouslamassakin pitää jaksaa kehittää omaa toimintaa, ennaltaehkäistä ongelmia ja varsinkin pitää normaaleista rutiineista (koulu, työ) kiinni. Lomautusten sijaan voi suunnitella pitkän aikavälin toimintaa, ja katsoa, onko eri toiminnoilla vaikuttavuutta. Talouskasvun hidastuminen lisää yleensä luovuutta, mutta hollolalaiseen tapaan hallintokunnat ovat jo olleet tähän asti varsin luovia...
Päädyimme itsenäisen kunnan kannalle, vaikka meidän riveissä saa toki olla eri mieltä, mutta yhteistyötä ei voi sulkea pois. Ihmistä kuullaan pienemmissä yksiköissä paremmin, silloin tulee huomioiduksi ja kokee itsensä tärkeäksi - välitetään toisista. Lähidemokratian ja eri vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä keskustelutilaisuuksia on hyvä lisätä.
Talouslamassakin pitää jaksaa kehittää omaa toimintaa, ennaltaehkäistä ongelmia ja varsinkin pitää normaaleista rutiineista (koulu, työ) kiinni. Lomautusten sijaan voi suunnitella pitkän aikavälin toimintaa, ja katsoa, onko eri toiminnoilla vaikuttavuutta. Talouskasvun hidastuminen lisää yleensä luovuutta, mutta hollolalaiseen tapaan hallintokunnat ovat jo olleet tähän asti varsin luovia...
Lisälainoitus on asia, jota pitää käyttää harkiten myös investoinneissa. Yksityinen päiväkoti, tilojen joustava käyttö voi auttaa, samoin uusien asukkaiden ohjaaminen palveluiden mukaan.
Näitä ajatuksia työstetään vielä ennen kesää - ajatuksia saa tuulettaa rauhassa.
torstai 26. helmikuuta 2009
kulutusjuhlasta selviäminen?
Helsingin Sanomat otsikoivat 22.2.2009 mielenkiintoisesti, että edessä on taantuman jälkeen "kivulloinen elpyminen". Otsikolla otettiin selkeästi kantaa lainarahalla tehtyyn elvytykseen ja veronkevennyksiin, kasvavaan valtion velkaan, kuntatalouteen sekä väestörakenteen aiheuttamiin ongelmiin.
Tämä on totta: julkinen sektori kärsii aina vielä pitkälle nousukaudella leikkauksista ja lainojen maksusta laman jälkeen. Mielestäni elvyttää voi myös monella tapaa. Se, miten lama-aikana kannattaisi elvyttää, on investoimalla tulevaisuuteen:rakennuspuolella energiansäästöön, yliopistoissa tutkimukseen ja ihmisen jaksamisen kannalta tärkeisiin ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten terveyden ylläpitämiseen, kansalaisopistojen toimintaan, lasten osalta neuvolatyöhön ja vertaistukiryhmiin sekä kuntoutukseen. Rakenteellisesti palveluita voi järjestää monella tapaa.
Hesari näkee myös laman eräänlaisena kulta-aikana: kulutus vähenee, käytetty tavara alkaa kiertää, arvot muuttuvat, kaupoissa on enemmän alennusmyyntejä, matkustus halpenee ja vastuunottaminen raha-asioissa lisääntyy, samoin oma luovuus.
Mitään kulta-aikaa tämä epävarmuuden aika ei ole, mutta epävarmuudessa on yleensä myös uudet mahdollisuudet ja luovuus. Tätä vain harvoin huomaa lama-aikana, ja kulutustottumuksetkaan ei aina muutu:
Rahan puute voi ehkä kirpaista kulutuksesta säästämisen sijaan laadusta:
: kestämättömät polkumyynnillä tehdyt halpatuotteet saattavat edelleenkin syrjäyttää
laadukkaat tuotteet, laatu saattaa kärsiä palveluissa, jos hinta on kokonaistaloudellisuutta tärkeämpi ja kulttuuripalveluista saatetaan säästää. Luomulle ja reilulle kaupalle löytyy kyllä ystävät, arvoja ei lama-aikakaan pysty muuttamaan.
Valtuutettuna tulee pohtineeksi, että kunnissa ei paljon ole löysiä, josta säästää, ja lainaa ei voi ylettömästi ottaa elvytyksen nimissä. Ehkä tärkeintä on pitää ydintoiminnot ja ennaltaehkäisevä toiminta sekä kuntalaisille näkyvå toiminta ennallaan, mitään suureellisia eleitä ei kuntalaiset yleensä verorahojen vastineeksi vaadi, enemmän pitävät sitä verorahojen tuhlauksena. Kun aloitin sivistyslautakunnassa, niin pohdin, kuinka vähän kulttuuritoimi kuluttaa rahaa verrattuna Lahteen.
Kuntalaisilta odotetaan samaan aikaan omavastuuta, kun kunnan odotetaan tukevan lomautusuhan alla olevia ja järjestävän palveluita yhä paremmin. Kunnissa noudatetaan samaan aikaan tehokkuusajattelua, kun työllisyys muutenkin heikkenee: irtisanomisia ei tehdä, mutta tehokkuudella yleensä on tarkoitettu säästöjä henkilöstökuluissa sekä tehtävien niputtamista yhtä suurempiin yksiköihin.
Kulutusjuhlasta aina selviää, kunhan ymmärtää, että taantuma on mahdollisuutta järjestää asioita uudella tavalla ja nähdä asioita uudella tavalla. Ehkä meidän lähipalvelualueneuvostot ja uusiutunut valtuusto auttaa löytämään hollolalaisen sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön suhteen kestävän ratkaisumallin laman hoitoon, ettei siitä tule hölmöläisen tilkkutäkin jatkamista, vaan kokonaistaloudellista ajattelua (hyödyllistä kuntayhteistyötä, ei ajattelua, että yhdistyminen poistaa kaikki ongelmat).
Tämä on totta: julkinen sektori kärsii aina vielä pitkälle nousukaudella leikkauksista ja lainojen maksusta laman jälkeen. Mielestäni elvyttää voi myös monella tapaa. Se, miten lama-aikana kannattaisi elvyttää, on investoimalla tulevaisuuteen:rakennuspuolella energiansäästöön, yliopistoissa tutkimukseen ja ihmisen jaksamisen kannalta tärkeisiin ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten terveyden ylläpitämiseen, kansalaisopistojen toimintaan, lasten osalta neuvolatyöhön ja vertaistukiryhmiin sekä kuntoutukseen. Rakenteellisesti palveluita voi järjestää monella tapaa.
Hesari näkee myös laman eräänlaisena kulta-aikana: kulutus vähenee, käytetty tavara alkaa kiertää, arvot muuttuvat, kaupoissa on enemmän alennusmyyntejä, matkustus halpenee ja vastuunottaminen raha-asioissa lisääntyy, samoin oma luovuus.
Mitään kulta-aikaa tämä epävarmuuden aika ei ole, mutta epävarmuudessa on yleensä myös uudet mahdollisuudet ja luovuus. Tätä vain harvoin huomaa lama-aikana, ja kulutustottumuksetkaan ei aina muutu:
Rahan puute voi ehkä kirpaista kulutuksesta säästämisen sijaan laadusta:
: kestämättömät polkumyynnillä tehdyt halpatuotteet saattavat edelleenkin syrjäyttää
laadukkaat tuotteet, laatu saattaa kärsiä palveluissa, jos hinta on kokonaistaloudellisuutta tärkeämpi ja kulttuuripalveluista saatetaan säästää. Luomulle ja reilulle kaupalle löytyy kyllä ystävät, arvoja ei lama-aikakaan pysty muuttamaan.
Valtuutettuna tulee pohtineeksi, että kunnissa ei paljon ole löysiä, josta säästää, ja lainaa ei voi ylettömästi ottaa elvytyksen nimissä. Ehkä tärkeintä on pitää ydintoiminnot ja ennaltaehkäisevä toiminta sekä kuntalaisille näkyvå toiminta ennallaan, mitään suureellisia eleitä ei kuntalaiset yleensä verorahojen vastineeksi vaadi, enemmän pitävät sitä verorahojen tuhlauksena. Kun aloitin sivistyslautakunnassa, niin pohdin, kuinka vähän kulttuuritoimi kuluttaa rahaa verrattuna Lahteen.
Kuntalaisilta odotetaan samaan aikaan omavastuuta, kun kunnan odotetaan tukevan lomautusuhan alla olevia ja järjestävän palveluita yhä paremmin. Kunnissa noudatetaan samaan aikaan tehokkuusajattelua, kun työllisyys muutenkin heikkenee: irtisanomisia ei tehdä, mutta tehokkuudella yleensä on tarkoitettu säästöjä henkilöstökuluissa sekä tehtävien niputtamista yhtä suurempiin yksiköihin.
Kulutusjuhlasta aina selviää, kunhan ymmärtää, että taantuma on mahdollisuutta järjestää asioita uudella tavalla ja nähdä asioita uudella tavalla. Ehkä meidän lähipalvelualueneuvostot ja uusiutunut valtuusto auttaa löytämään hollolalaisen sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön suhteen kestävän ratkaisumallin laman hoitoon, ettei siitä tule hölmöläisen tilkkutäkin jatkamista, vaan kokonaistaloudellista ajattelua (hyödyllistä kuntayhteistyötä, ei ajattelua, että yhdistyminen poistaa kaikki ongelmat).
perjantai 30. tammikuuta 2009
Lumenaurausta ja talvikelejä
On hienoa, kun luistelukentät on uuden vuoden jälkeen aurattu, luistimet terävät ja koko perhe pääsee luistelemaan. Antti luistelee Ollin vetäessä mailalla, Helena tepsuttaa ja harjoittelee potkua äidin kanssa ja Maria tietenkin on jo ison tytön lailla hippaleikkejä sekä auttaa nuorempia.
Lapset nauttivat lumitunnelien teosta, komeat lumikasat syntyvät lumitöissä.
Ekassa TELA:n kokouksessa opin, että paperit ja todellisuus on eri juttu, eli on olemassa isot linjapaperit ja paikallinen sopiminen. Esimerkiksi lumenaurauksessa Hollola ei noudatakaan 5 ja 10 sentin sääntöjä, kuten Lahdessa ja kuten valtuusto aikanaan asian määritteli hyväksyessään Kuntatekniikan liikelaitoksen, vaan hollolalaisen periaatteen mukaan aurataan kun ehditään -periaatetta( esim. soratiellä aurataan vuorokauden sisällä lumisateen päätyttyä).
Kun tarkemmin asiaa pohtii, niin taitaa olla niin, että meillä ei Lahden Kuntatekniikka oy:n ikävyydet näy, vaan tehdään niin kuin aiemminkin eli joustavasti hollolalaiseen malliin. Kun lahtelaisen koulun pihassa odotetaan, että 5 senttiä tulisi täyteen ja saadaan vasta sitten auraus, niin hollolalaisen koulun pihassa on jo aurattu piha vanhasta tottumuksesta.
Hollolassa on siis hyvä asua edelleenkin, ja vaikka uudet tuulet puhaltavat seutukuvioissa, niin paikallinen sopiminen vielä onnistuu, kun Hollola- niminen kunta ja omat varikon työntekijät tekevät työtä oman kunnan puolesta ja yhteistyö sujuu...
Lapset nauttivat lumitunnelien teosta, komeat lumikasat syntyvät lumitöissä.
Ekassa TELA:n kokouksessa opin, että paperit ja todellisuus on eri juttu, eli on olemassa isot linjapaperit ja paikallinen sopiminen. Esimerkiksi lumenaurauksessa Hollola ei noudatakaan 5 ja 10 sentin sääntöjä, kuten Lahdessa ja kuten valtuusto aikanaan asian määritteli hyväksyessään Kuntatekniikan liikelaitoksen, vaan hollolalaisen periaatteen mukaan aurataan kun ehditään -periaatetta( esim. soratiellä aurataan vuorokauden sisällä lumisateen päätyttyä).
Kun tarkemmin asiaa pohtii, niin taitaa olla niin, että meillä ei Lahden Kuntatekniikka oy:n ikävyydet näy, vaan tehdään niin kuin aiemminkin eli joustavasti hollolalaiseen malliin. Kun lahtelaisen koulun pihassa odotetaan, että 5 senttiä tulisi täyteen ja saadaan vasta sitten auraus, niin hollolalaisen koulun pihassa on jo aurattu piha vanhasta tottumuksesta.
Hollolassa on siis hyvä asua edelleenkin, ja vaikka uudet tuulet puhaltavat seutukuvioissa, niin paikallinen sopiminen vielä onnistuu, kun Hollola- niminen kunta ja omat varikon työntekijät tekevät työtä oman kunnan puolesta ja yhteistyö sujuu...
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Joulu saapuu jokaiselle
Nyt alkaa olla se tunne, että joulu saapuu jokaiselle: joulukortit on laitettu lähtemään ja osa annetaan myös käteen pienen muistamisen kanssa ja jokaisessa lasten harrastuksessa, päiväkodissa ja koulussa sekä omalla työpaikalla on ollut oma joulujuhla, parhaimmillaan samana iltana on parikin joulujuhlaa, kuten tänään. Parasta on kuitenkin nähdä lasten tuotoksia, oli se sitten laulu- ja soittokonsertti kirkossa, balettitonttutanssi tai pienten poroleikki, joulukuvaelma, tanhuesitys tai lumihiutaleleikki tai sirkustrapetsitaiteilua. Kaikilla viimeisin kouluissa on jouluhartaus: oli se ulkona koulun pihalla illalla tai aamulla kirkossa tai seurakuntakeskuksessa, se on muistutuksena, että joulumieli täyttää sydämen.
Hyvää joulua kaikille!
Hyvää joulua kaikille!
tiistai 18. marraskuuta 2008
asukaspalveluneuvostot, vanhempainyhdistykset ja koulu
Opettajan suhde vanhempainyhdistykseen muuttuu heti, kun hänestä tulee vanhempi ja vanhempainyhdistyksen jäsen. Näin kävi minulle, kun liityin oman lapseni vanhempainyhdistyksen hallitukseen ja tulin valituksi Salkin varapuheenjohtajaksi. Näin siitä huolimatta, että olin istunut Hollolan valtuutettuna, sivistyslautakunnan jäsenenä ja Kankaan koulun johtokunnan jäsenenä neljä vuotta ja korostanut koko ajan vanhempainyhdistysten tarpeellisuutta.
Vanhempainyhdistyksen merkityksen ymmärtää vasta osallistuessaan itse yhdistyksen toimintaan. On hyvä fiilis, kun on onnistuneessa kirpputoritilaisuudessa kahvittajana ja näkee lasten innon heidän myydessään tai ostaessa tavaroita vanhempien kanssa. Eri näkökulmia syntyy kokouksessa, jossa käydäään läpi lasten varhaisella puuttumisen malleja. Voidaan pohtia yhdessä, minkälaisia iltapäiväkerhoja voidaan koululla järjestää ja mitä raha-anomuksia voidaan tämän edistämiseksi tehdä. Samoin saa tietoa eri lailla oppilaiden arjesta ja osallisuushankkeista, kuten Salkin Dynamon, perustamista ja toiminnasta.
Viime kokouksessa päätimme, että tuemme kouluisäntätoiminnan jatkamista Salpakankaalla projetimme päättymisen jälkeen ja haemme iltapäivätoimintaan lisärahoitusta.
Samoin työksemme oli annettu Salpakankaan koulupiirissä aluepalveluneuvoston sitoutumattomien jäsenten kokoaminen sen jälkeen kun alueen omakotiyhdistysten ja kyläyhteisöjen puheenjohtajista kukaan ei kiinnostunut tehtävästä. Kun olemme soitelleet yhdistyksiä, niin erityisen kiinnostuneita kyllä löytyy, mutta ei välttämättä asukasyhdistysten puheenjohtajista. Pidän asukasraateja tärkeinä, koska ne ovat ainoita elimiä, jotka voi antaa vähintään kaksi kertaa vuodessa palautetta kaikille kunnan osa-alueille, myös Oivaan, tekniseen lautakuntaan ja sivistystoimeen sekä hallitukselle. Niiden merkitystä ei vain nyt ole vielä ymmärretty. Lisäksi ne voi koota alueen ihmisiä järjestämällä tiedotustilaisuuksia ja muita tilaisuuksia niin usein kuin asukaspalveluneuvosto haluaa sen tehdä.
Vanhempainyhdistyksen merkityksen ymmärtää vasta osallistuessaan itse yhdistyksen toimintaan. On hyvä fiilis, kun on onnistuneessa kirpputoritilaisuudessa kahvittajana ja näkee lasten innon heidän myydessään tai ostaessa tavaroita vanhempien kanssa. Eri näkökulmia syntyy kokouksessa, jossa käydäään läpi lasten varhaisella puuttumisen malleja. Voidaan pohtia yhdessä, minkälaisia iltapäiväkerhoja voidaan koululla järjestää ja mitä raha-anomuksia voidaan tämän edistämiseksi tehdä. Samoin saa tietoa eri lailla oppilaiden arjesta ja osallisuushankkeista, kuten Salkin Dynamon, perustamista ja toiminnasta.
Viime kokouksessa päätimme, että tuemme kouluisäntätoiminnan jatkamista Salpakankaalla projetimme päättymisen jälkeen ja haemme iltapäivätoimintaan lisärahoitusta.
Samoin työksemme oli annettu Salpakankaan koulupiirissä aluepalveluneuvoston sitoutumattomien jäsenten kokoaminen sen jälkeen kun alueen omakotiyhdistysten ja kyläyhteisöjen puheenjohtajista kukaan ei kiinnostunut tehtävästä. Kun olemme soitelleet yhdistyksiä, niin erityisen kiinnostuneita kyllä löytyy, mutta ei välttämättä asukasyhdistysten puheenjohtajista. Pidän asukasraateja tärkeinä, koska ne ovat ainoita elimiä, jotka voi antaa vähintään kaksi kertaa vuodessa palautetta kaikille kunnan osa-alueille, myös Oivaan, tekniseen lautakuntaan ja sivistystoimeen sekä hallitukselle. Niiden merkitystä ei vain nyt ole vielä ymmärretty. Lisäksi ne voi koota alueen ihmisiä järjestämällä tiedotustilaisuuksia ja muita tilaisuuksia niin usein kuin asukaspalveluneuvosto haluaa sen tehdä.
lauantai 25. lokakuuta 2008
syysloma, ja lapsuuden maisemat
Lapset leikkivät kolme tuntia tuulen tuiverruksessa ja pienessä tihkusateessa ulkona. Leikkialueiden liepeillä heitä viehätti eniten ne samat paikat, joista minäkin olin pitänyt siihen aikaan, Kartanon alue oli osin peltoa ja ryteikköä ja joka paikkaan sai ihan rauhassa tehdä oman sopen tai majan. Lapsista on yhä mukava puron varsilla uittaa laivaa ja tehdä patoja, pienessä metsäsaarekkeessa voi kertoa satuja mörrimöykystä ja mörripoluista tai kuvitella puun alle majoja, ja kun kerroin upeimmasta pulkkamäestä, niin lapset kierivät koko rinteen alas. 9-, 7-, ja 4-vuotiaat viihtyvät keskenään hyvin ulkona, eikä kovimmasskaan tuulessa halua kotiin.
Kotipihassa viimeiset sipulit tuli istutettua ja haravoitua, pihanlaittoa jää kyllä ensi vuodeksikin ihan tarpeeksi. Tytöt auttoivat talvikukkien laittamisessa ja varastoon laitettavien puutarhahuonekalujen pesemisessä.
Kotipihassa viimeiset sipulit tuli istutettua ja haravoitua, pihanlaittoa jää kyllä ensi vuodeksikin ihan tarpeeksi. Tytöt auttoivat talvikukkien laittamisessa ja varastoon laitettavien puutarhahuonekalujen pesemisessä.
perjantai 17. lokakuuta 2008
poniajelua ja maaseutuvihreys
Tänään järjestimme poniajelua. Tulimme paikalle vähän myöhemmin, kun kaikki Otto-ponin omat heppatytöt ja tilalle yrittäneet olivat menneet Helsinkiin isoon viikonlopun kestävään hevosnäyttelyyn, ja kuljetimme itse hevoskuljetusperäkärryillä ponin ja rattaat. Oikeastaan ponin valjastaminen ja ohjaus ei ollutkaan vaikeaa: Huhdan Pena, Mikkolan Raimo ja tietenkin Matti osasivat vanhasta muistista jo hevosten hallitsemisen ja minä opin nopeasti.
Lapsille hevonen tuo paljon iloa ja vähän isommatkin tulivat silittämään ponin lämmintä, hienoksi harjattua turkkia ja harjaa. Shetlanninponi oli pieni ja hyvin koulutettu, ja niille, jotka veikkasi hevosen ikää, tiedoksi, että ikää ponilla oli jo 20 hevosen vuotta.
Meitä muistutettiin vaalitorilla, että Suomi oli hevosajassa muutama vuosikymmen takaperin, jolloin maaseutua arvostettiin ja tuettiin eri tavalla kuin nykyään. Tiesin kyllä, että silloin pontimena oli omavarainen ruoantuotanto, ja niin ensimmäisen kuin toisenkin maailmansodan kokemukset, ja valtion tuki oli erilainen kuin nyt EU-aikaan.
Nykyään vihreistä löytyy hevosihmisiä ja eläinten ystäviä. Lisäksi paljon niitä, jotka ovat reilun kaupan lisäksi luomun ja lähiruoan ystäviä. Oikeastaan Suomessa tuotettu ja tai luonnosta kerätty ruoka on jo arvo sinänsä, vaikkei sitä marketin hyllyjen välissä vielä oikein huomaakaan: aika paljon luotamme siihen, että marketit valikoivat jo ostaessaan parhaat ruokatarvikkeet kauppaan varsinkin tuoretiskeille kuluttajan puolesta, ja niille, jotka haluavat muualla tuotettuja, on marketin halppismerkit erikseen. Luomu on erikoistuote, jonka voi löytää hyvistä kaupoista imagotuotteena. Sen sijaan lähiruoan merkitsemisessä voisi vielä petrata, olisi kiva tietää, mistä ruoka on lähtöisin. kaikilla ei myös luomu- tai reilun kaupan tuotteen imagomerkkeihin ole varaa, siksi muutkin vapaaehtoiset merkinnät voisi olla hyviä.
Lapsille hevonen tuo paljon iloa ja vähän isommatkin tulivat silittämään ponin lämmintä, hienoksi harjattua turkkia ja harjaa. Shetlanninponi oli pieni ja hyvin koulutettu, ja niille, jotka veikkasi hevosen ikää, tiedoksi, että ikää ponilla oli jo 20 hevosen vuotta.
Meitä muistutettiin vaalitorilla, että Suomi oli hevosajassa muutama vuosikymmen takaperin, jolloin maaseutua arvostettiin ja tuettiin eri tavalla kuin nykyään. Tiesin kyllä, että silloin pontimena oli omavarainen ruoantuotanto, ja niin ensimmäisen kuin toisenkin maailmansodan kokemukset, ja valtion tuki oli erilainen kuin nyt EU-aikaan.
Nykyään vihreistä löytyy hevosihmisiä ja eläinten ystäviä. Lisäksi paljon niitä, jotka ovat reilun kaupan lisäksi luomun ja lähiruoan ystäviä. Oikeastaan Suomessa tuotettu ja tai luonnosta kerätty ruoka on jo arvo sinänsä, vaikkei sitä marketin hyllyjen välissä vielä oikein huomaakaan: aika paljon luotamme siihen, että marketit valikoivat jo ostaessaan parhaat ruokatarvikkeet kauppaan varsinkin tuoretiskeille kuluttajan puolesta, ja niille, jotka haluavat muualla tuotettuja, on marketin halppismerkit erikseen. Luomu on erikoistuote, jonka voi löytää hyvistä kaupoista imagotuotteena. Sen sijaan lähiruoan merkitsemisessä voisi vielä petrata, olisi kiva tietää, mistä ruoka on lähtöisin. kaikilla ei myös luomu- tai reilun kaupan tuotteen imagomerkkeihin ole varaa, siksi muutkin vapaaehtoiset merkinnät voisi olla hyviä.
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Pajulahdessa liikuntaa - tai ainakin liikuntaluento
Valtuustoseminaarissa ehtii ohjattuun taukojumppaan, omatoimiseen taukojumppaan - ja peilaamaan omia käsityksiä kunto- ja terveysliikunnasta. Samaan aikaan kun kädet nyrkkiin ja auki ja ylös ja alas, ehtii pohtimaan erilaisia keinoja kunnan alijäämäistä ensi vuoden bujdetin paikkaamista pitkällä aikavälillä (kunnanjohtajan mieliaihe jostain syystä, onneksi vaihtoehtoja saa keksiä ihan omasta päästä, ihan heti ensimmäisenä en koulujen tuntikehystä tai avointa ennaltaehkäisevää työtä avoimessa päivähoidossa ja seurojen avustuksista lähde karsimaan). Sen sijaan Oivaa pohdittaessa ei ehdottamaani kävelykokousta voitu pitää, ryhmän sihteerinä kun en ehtisi kirjoittaa pohdintapaperia. Paljon niitä kehittämisideoita löytyi.
Päätin tulla vielä Pajulahteen uudelleen - katselin kateellisena, kun nuoret melojaharjoittelijat harjoittelivat kajakeilla eskimokäännöstä. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, mutta omalla käytetyllä oranssinvärisellä ja tarroin koristellulla 70-luvun Ripatti-nimisellä nuorisokajakilla en ole uskaltanut vielä eskimokäännöstä kokeilla, vaikka aukkopeite onkin hyvä.
Päätin tulla vielä Pajulahteen uudelleen - katselin kateellisena, kun nuoret melojaharjoittelijat harjoittelivat kajakeilla eskimokäännöstä. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, mutta omalla käytetyllä oranssinvärisellä ja tarroin koristellulla 70-luvun Ripatti-nimisellä nuorisokajakilla en ole uskaltanut vielä eskimokäännöstä kokeilla, vaikka aukkopeite onkin hyvä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
