Terveyden edistäminen kunnissa osataan. Nyt se aiotaan viedä soten mukana pois. Rajapintaan jää paljon hyviä käytäntöjä, joissa yhteistyökumppaneina on kolmas ja neljäs sektori, kunta ja sosiaali- ja terveyspiiri. Vihreillä kuntapäivillä syksyllä luennoiva tutkija sanoi, että äänestettiin tutkijaporukassa, pitääkö valtion kompensoida tai kustantaa osa hytestä eli hyvinvoinnin edisyämisestä. Tulos oli, että ei pidä, koska menestyvä kunta hoitaa hyten joka tapauksessa, koska arvostaa hyvinvoivia asukkaita. Kahtiajako kunnilla tulee siis olemaan jatkossa siinä, mikä kunta pystyy huolehtimaan kuntalaisten hyvinvoinnista, eikä jättäydy vain maakunnallisen soten ja kalliiden pahoinvointipalvelujen varaan. Olen eri mieltä: kyllä kaikkien kuntien yhteinen huoli on siitä, miten me ennaltaehkäisemme ongelmat matalan kynnyksen työllä: ei voi olla niin, että toisten kuntien jättäessä hyte hoitamatta se kaatuu koko maakunnan maksettavaksi. Kyllä kuntien tässä tulee olla tasa-arvoisessa asemassa. Hollola pitää huolen hyvinvoinnin edistämisestä: satsaa erityisopetukseen, aktivoi kolmatta sektoria,ylläpitää mestaa, suosii perheiden matalan kynnyksen palveluja sekä edistää terveyttä liikuntaryhmillä uimahallilla ja ylläpitää yhteistyökumppanien kanssa mestaa nuorille. Ruoan kotimaisuus ja terveellisyys ovat tärkeitä ja jokaiselle tulisi löytyä harrastus. Eri potilasjärjestöt tulisi ottaa mukaan paremmin kuntoutuksedn ja aktivointiin. Meillä on työllistämisessä eri polkuja ja aktivointikeinoja sekä Hollola-lisä. Paljon on vielä tehtävää, mutta Hollola haluaa auttaa myös hyvinvoinnissa ja terveydessä kuntalaisiaan. Siihen tulee satsata jatkossakin.

Olisiko aika kymmenen vuoden päästä kypsempi tuulivoimalle? Uusiutuva energia, muukin kuin maalämpö ja kalliolämpö sekä bioenergia, tekevät tuloaan. Olisi hienoa saada aurinkopaneleita kunnan kiinteistöjen katoille. Olisi myös hyvä saada imagoa nostettua tuulivoimalamyönteisemmällä asenteella niihin paikkoihin, joissa sitä voidaan kohtuullisin ympäristövaikutuksin rakentaa.
Kunnassa on kehittynyt järjetön pelko tuulivoimalle. Jo edellinen telan johtaja piti järjettömänä kunnan määräämää kahden kilometrin tuulivoimalarajaa asutuksesta. Jälkikäteen tämä oivallus, jota ajoin parinkymmenen muun valtuutetun kanssa, osoittautui oikeaksi. Se osoitettiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa muualla vääräksi perusteluksi, mutta meillä se jäi kumoamaan monta tuulipuistoaluetta niin maakuntakaavassa kuin strategisessa yleiskaavassa.
Perussuomalainen kansallinen väite liito-oravien keuhkoista ja ylipaineaalloista sekä muuttolinnuista on saanut paikalliset maanviljelijät ja metsänomistajat ilmiantamaan liito-oravareitistöjä ja tarkkailemaan reitistöjä. Hyvä niin. Ei niinkään tuulivoimalan ehkäisemisen vuoksi, vaan lajin säilymisen kannalta. Jotain hyvääkin tästä jupakasta on.
Innolla odotan, koska tuulivoimasta päästään oikeasti keskustelemaan oikeilla termeillä. Varmaan sitten kun puun ja öljyn hinta nousee pilviin.

Miksi jotkut haluavat, että rantatontti taajamassa on alle 10 metriä rannasta ja 20 senttiä järven pinnasta? Ei meidän rakennusmääräyksetkään salli edes uudisrakennussaunaa niin lähelle. Hämeenkoskella meinasi käydä niin, että rakennustontti Valkjärven kaavassa olisi päätynyt yhteissaunasta liki 200 neliön tontiksi. Lisäksi kunta olisi joutunut lunastamaan tien katualueeksi, vetämään kunnallistekniikan ja viemärin ja vedet ja pohtimaan hulevedet. Tonttikin oli osin tehty virkistysalueesta. Mutta siis, ei Hollolassa ihan kaikkeaa voi rakennusmaaksi hyväksyä.

Vetovoimatekijät. Kyllä niihin kuuluu myös kaunis luonto ja ulkoilureitistöt sekä pitkospuut. Joskus on mentävä tarpeeksi kauas, että osaa nauttia paikallisesti tärkeistä asioista ja puolustaa sitä lähivirkistysmetsää siinä lähikoulun vieressä, ettei tuhannelta lapselta viedä sitä opetus- ja suunnistusmaastoa pururadan vierestä vain siksi, että sinne saisi pari omakotitaloa lisää hyvältä paikalta läheltä koulua. Strateginen yleiskaava vie lähimetsät pois ja tiivistää asuinalueita. Vaikka sain osayleiskaavavelvoitteen tiivistettäville alueille sekä kaavamerkinnän, jossa pitää ottaa suunnittelussa lähivirkistysalueet Kartano-Kumpulan alueella huomioon, ei se silti ole sama kuin vanhan osayleiskaavan lupaus alueista.

Tänään taivaankannen päälle nousi revontulet, kohti Otavaa loimotti vihreät tulet. Vähän sitä ennen kävelin auringonlaskua ihailemaan kuusi kilometriä Särkitunturin laelle. Koira juoksi edelle ja perhe perässä. Ei maltettu jäädä kodalle tai laavulle kuin evästauolle. Oli jätetty lumikengät, joten kahlattiin loppumatka tunturissa tykkylumikäkkyräpuiden seassa. Hiljainen kiitos tästä kaikesta. Kuinka kaunis on kansallismaisema: näkyi Ylläs, Pallas, Levi, Keimiö ja Olos samalta paikalta. Tällaisia maisemia ja tunnelmia tarvitaan.

rakennusbuumissa oleva Hollola

Kun lasketaan kaikki budjettikirjan liikevaihtona eli vuosittaisina tuloina ja menoina, omistaminen ei kannata. Ei kannata kunnostaa vanhaa, eikä ostaa edes uutta. Omistamiseen liittyy riski: tila voi homehtua ja tai  kone mennä rikki.Siksi pitää liisata elinkaarimallilla kokonaisia kouluja tai liisata tietokone kolmeksi vuodeksi. Joku muu huoltaa ja kantaa riskin tuotteesta. Vanhaa latukonetta ei enää kannata huoltaa, vaan myydä se nettihuutokaupassa, ja ehkä ostaa uusi tai ostaa palveluna muualta. Vanha teknisen varikkokin on liian kallista säilytystilaa, jolloin sen voi purkaa ja rakentaa kerrostaloja, ja myydä tarpeettoman irtaimen nettihuutokaupassa. Ajatellaan vain kuukausi- ja vuosikustannuksia: kuinka edullista on tilata palvelu muualta, jolloin joku kantaa riskin.

ensimmäiset kiinteistöt, joista luovuttiin, oli leirikeskukset, kuten Manskivi ja Laitiala. Kunnan ei kannata ylläpitää huonokuntoisia rakennuksia, joita ei voi käyttää ilman parin miljoonan remontteja. Kun mietitään kaikki korjaustarpeet, saadaan 150.000 sprinklauksen jälkeen kaikki muut remonttikustannukset tulevaisuudesta. Mietittäessä käyttökustannuksia öljykattiloineen, vesihuoltoa, todellista käyttöastetta ja todellista tarvetta on parempi myydä ne 200.000 eurolla pois. Tämän minäkin ymmärsin, että leirikeskuksena voidaan käyttää kesäaikana tyhjillään olevia kouluja, kuten Paimelan koulua, jonne saa nuorisotoimen ja muiden tahojen leirejä kesäisin järjestettyä, jos vain nuoret itse tuo makuualustat, makuupussit ja leiriytyvät lattioilla, eikä kerrossängyissä.

Kun kunta on aloittanut omaisuuden arvioinnin, niin kiinteistöjä on rakennettu vauhdilla lisää. Purkamisen kustannukset ja alaskirjaukset ovat olleet arkipäivää: kerran remontoitu rakennus ei olekaan kestänyt, vaan sisäilmaongelmaiset rakennukset on jouduttu rakentamaan uudestaan. Uudet rakennukset ovat tarkoituksenmukaisia, ja hienoja, mutta ei se poista siivouksen kustannuksia eikä liian vähäistä siivouksen määrää eikä sitä, etteikö rakennuksissa olisi ongelmia. Samoin käyttökustannukset, energiankulutus ja ilmanvaihto pitää toimia paremmin.

 Pölyämättömät uudet pintamateriaalit olisivat olleet 20 -kertaa kalliimpia kuin nyt tilatut materiaalit, niitä on saatavilla, mutta niitä ei tilata. Rakennusvirheitä on ollut liiman ja maton yhteensopimattomuus, joka on vok-yhdisteinä aiheuttanut pahoinvointia. Vaikka korjaukset tilataan laattoina niin siitä huolimatta urakoitsijat suosivat näitä liima + matto-yhdistelmiä. Kummallisia rakentajia. Samoin urakoitsijat eivät tiedä, että ontelolaattaan ei voi laittaa märkää betonia ja sulkea reikää ilman kuivatusta, jolloin paikka pitää repiä auki ja kuivattaa uudelleen. Tätä kuivatusta on tehty kaikilla työmailla Hollolassa sen jälkeen kun Salpakankaan takuukorjausten yhteydessä ongelma havaittiin. Kuivatusta tarvitsisi varmaan 10 vuoden ajalla koko maassa samalla tekniikalla rakennetut sisätilat, koska tämä on ajan tyypillinen rakennusvirhe. Eikä taatusti ole ainoa. Toinen uusi juttu on yläpohjan ongelmat ja vuodot, joita ei rakennusmääräyksissä ole kirjattu, mutta ongelmia uusissa rakennuksissa silti on.

Kunta yrittää ulkoistaa rakentamisen riskejä elinkaarihankkeilla, mutta ei se poista kokonaan kunnan vastuita. Kun palkataan kalliit sisäilmatutkimukset, niin niissä löytyy yleensä kaikenlaista yllättävää: myös sellaista, joka on normaalin sisäilman piirissä ja normaalin rakentamisen piirissä.
Joskus mietityttää, että kenen vika on se, jos oppilas tuo koirankarvaa, hajusteita tai kävelee syksyllä homeenhajuisen metsän halki, ja tuo sen sisäilmaan. Kuinka tarkkaan meillä arvioidaan sisäilma? Tai kun homekoira on löytänyt pölyä, se todetaan huonon siivouksen aiheuttamaksi.

Paras uudistus, mitä tehtiin, oli ilmastoinnin pitäminen päällä jatkuvasti kiinteistöissä. Kun sisäilma myönnetään ongelmana ja siihen reagoidaan, kaikista paras tapa huoltaa on siivota hyvin ja tuulettaa.

Nämä rakennukset ovat syöneet paljon huomiota, mutta nyt pitäisi pohtia niiden käyttökustannuksia. Vihreä energiaremontti toisi koulujen katoille aurinkopaneelit, jotta ne voitaisiin ilmastoida ja käyttää sähköä "maksutta" myös kesällä ja ylijäämän voisi myydä. Hybridituotto saadaan yhdistämällä tähän maalämpö, joka pitää talon peruslämpimänä. Lämmön talteenotto ja matalaenergiaratkaisut ovat jo nykypäivää, mutta maakaasu-aurinkoenergia on laitettavissa jokaiseen kouluun esimerkiksi Hinku-hankkeen kautta.

Maaseudun energiantuotanto ja ruoantuotanto käännekohdassa

Fossiiliset polttoaineet kallistuu, ja maatalousyrittäjien tulot pienenee. Jo nyt yhden ruokakalorin tuottaminen vaatii 9 kaloria verran energiaa, josta yli 80 prosenttia on fossilisia. Työkoneet kuluttavat    22 prosenttia, lämmitys 28, heinän kuivaus 18 ja sähkö loput. Lisäksi lannoitteet kallistuu koko ajan. Miten korvata riippuvuus fossilista kalliista polttoaineista ja saada tuettua suomalaista ruokatuotantoa.

Vastaus on oma tai yhteinen energiantuotanto: biokaasu kelpaa työkoneisiin, paikallisiin öljykattiloihin, lämmitykseen. Samoin tuhkan rakeistaminen eli biojätteen hyödyntäminen lannoitteissa.

Isot energiayhtiöt ovat kaupungeissa osakeyhtiöitä. Niiden tavoitteena on tuottaa voittoa, joten ne eivät edistä paikallista energiantuotantoa kannattavuussyistä. Samoin lietteitä käytetään biokaasuksi, mutta sitä kuskataan pitkiä matkoja jäteverkostossa tai säiliöautolla kalliilla jätemaksulla, kun liete voitaisiin kaasuttaa biokaasuksi paikallisesti.  Nämä pienvoimalat pitäisi ottaa huomioon maakuntakaavassa. Myös syöttötariffit pitäisi muuttaa tuulisähkön osalta, koska tuulienergiaa on vaikea varastoida.

Perinteiset tavat maaseudulla tuottaa energiaa lähtee bioenergiasta, ja myös valtio on tukenut ns risupakettia, millä ostettiin aikanaan ydinvoima hyväksyttyä. Osuuskunnat hakkeen tuotannossa työllistävät, mutta hake ei sellaisenaan sovi sähköksi ja polttoaineeksi. Samon biodieselin tuottamisen hyötysuhde ei ole ollut niin hyvä, kun pelloilla voisi tuottaa myös ruokaa. Nyt pitäisi keksiä uusia energialähteitä, että maaseutu säilyy elävänä.

Ruoantuotantoa voi tehdä myös lähellä kuluttajaa. Kaupunkiviljely ja osuuskunnat pienruoantuotantoon ja nuorten työllistäminen ruoantuotantoon on nykyään muoti-ilmiö. Kotieläinten hoitoa käytetään sekä terapiana että elämyksinä kaupunkien perheille maatilamatkailuna sekä työllistävänä niille, joiden voi olla vaikea työllistyä. Suomalaisen ruoan brandi superfoodina kannattaisi erikoistuotteiden valmistamisena, pitkä valoisa kesä tuottaa ravinteikasta ruokaa.

 Silti ruoantuotannossa on pitkä matka, jotta siitä saataisiin luomua, lähituotantona tuotettuna ja myös uusiutuvalla energialla tuotettuna kohtuuhinnalla.

Nuorisotakuu

Lähteekö nuorisotakuu vasta ysin keväällä? Eikö syrjäytymisen ehkäisy vois lähteä aiemmin, nyt vain korjataan sitä, joka olisi ollut korjattavissa jo 10 vuotta aiemmin.
Onko syrjäytymisvaarassa ainoastaan peruskoulunsa päättävät, joita suositaan yhteishaussa?
Miksi Lahden Salpauksen aloituspaikkoja on vähennetty, vaikka alueella on ikäluokat suurempia? Pitääkö nuoren muuttaa 16-vuotiaana muualle opiskelemaan kuin lähialueelle, esim Heinolaan?

Nuorisotakuu ja mielenterveyskuntoutuksen ulottaminen jo16-vuotiaille on merkittävä saavutus. Nuorison etsiminen ja paikan järjestäminen työharjoitteluun, oppisopimukseen, työpajaan tai kymppiluokalle vaatii paljon kunnan, valtion, 3-sektorin ja yritysten välillä. Aika usein Te-keskukset eivät osaa neuvoa nuorille kaikkia vaihtoehtoja, ja työnantajat ja kunnat eivät hyödynnä työttömien nuorten tukeen tarkoitettuja tukimuotoja. Chanssi-korttiin käytettyjä rahoja jää valtiolta käyttämättä, ja toisaalta kunnat ja yritykset eivät osaa palkata palkkatuella olevia työttömiä töihin.

Oppisopimuksen tarjoaminen nuorelle on usein edullisempi tapa kuin työpaja, mutta se ei ole tehty nykyisellä mallilla 16-vuotiaalle, jossa nuoren pitäisi osata itsenäisesti sekä opiskella ja huolehtia työharjoittelua. Samoin yrityksiä, jotka sitoutuvat nuoren kouluttamiseen, on lama-aikana vähemmän. Siksi esim Vantaalla on siirrytty malliin, jossa oppisopimuksen tarjoaa kunta tai kunnan järjestämä työpaikka ja kunta järjestää nuorille myös jatkotyöpaikan, mikä on toteutunut 95 -prosenttisesti.

Kaikkia nuoria ei saavuteta, vaikka takuu on. Esimerkiksi Vantaalla 900 nuoresta peruskoulun jälkeen ilman paikkaa jääneestä saatiin työpajoihin, harjoitteluun ja 10-luokille sekä peruutuspaikoille 600 pudonnutta, mutta varsinkin maahanmuuttajataustaiset "katosivat" tilastoista. Haaste onkin, että miten edes etsivä nuorisotyö löytää kaikki pudokkaat, myös kotikuntaansa vaihtaneet tai muuttaneet tai esim perheen nuorempia lapsia hoitamaan jääneet nuoret. Voiko nuoren pakottaa ottamaan ei-mielekkään opiskelupaikan? Pitäisikö oppivelvollisuusikärajaa nostaa 18-vuoteen? Viisasten kiveä ei taida löytyä, koska nuoren omat toiveet ja realistiset mahdollisuudet tulisi kuulla, ja ohjata 10-luokalle, jos haluttu opiskelupaikka ei löydy. Silti nuorisotakuu on mahdollisuus, ja nuorille tulee löytää paikkka.

Icehearts eli joukkuelajit ennaltaehkäisevän lastensuojelun välineenä

Vihreillä kuntapäivillä Lahden Sibeliustalossa oli luento Icehearts-toiminnasta. Joukkue, oli se jääkiekkoa, sählyä tai jalkapalloa, kasvattaa, tukee ja auttaa syrjäytymisvaarassa olevia perheitä ja lapsia.
Jos 6-vuotias on syrjäytymisvaarassa, erityistä tukea tarvitseva tai maahanmuuttaja, jolla alkaa kasautua moniongelmaisuutta, pääsee mukaan 12-vuotiseen ohjelmaan, jossa pelataan joukkuelajeja, usean vuoden jälkeen löytää sitoutumisen, ja joukkuehengen ja luottamuksen aikuiseen. Siinä vamhemman tai vanhempien pitää sitoutua lapsen kuntoutukseen, koulun ja sosiaalityön ja joukkueen aikuiset tekevät työtä lapsen kasvun tukemiseksi ja toiminta alkaa leikeillä ja iltapäivätoimintana sekä koulun sisältä.

Tärkeintä on antaa lapselle viesti, että sinut hyväksytään. vaikka lapsi oikuttelisi, niin häntä ei jätetä,vaan annetaan tukea. Aikuinen pysyy samana 12-vuotta, eikä lapsi ole enää heittopussina. Myös vanhemmalle, usein yksinhuoltajalle, on tärkeää, että lapsi saa harrastuksen, esimerkiksi huippusuositun jääkiekon, kohtuullisin kustannuksin ja oppii sen kautta luottamaan toisiin. Ainoastaan leirimaksut ja välipalat iltapäivisin tulee lapsen vanhemmille kustannettaviksi, mikä maahamnmuuttajaperheille on usein tärkeää. Iceheartista tulee yksi suuri perhe, ja tulokset ovat kannustavia.

Rayn rahoitus valtakunnalliselle Ice-hearts järjestölle, ja vapaaehtoisten lahjoitukset esim jääkiekkovarusteiden hankintaan on osoitus siitä, että toiminta on tärkeää ennaltaehkäisevää toimintaa. Suuret kaupungit ovat ottaneet iceheartsin omakseen ja ensimmäiset tyttöporukat ovat lähteneet pkseudulla. Myös Lahdessa toimii ensimmäisen kerran.

Jäin pohtimaan, voisiko kokemuksia pienemmässä mittakaavassa hyödyntää Hollolan mittakaavassa. Aika usein pojilla on se, että jos ei motoriset ja sosiaaliset taidot anna mahdollisuuksia osallistua urheiluun, varsinkaan joukkueurheiluun, he myös jäävät osasta kaveriporukoista. Siksi koulujen iltapäivätoiminta, kerhot ja liikkuva koulu -hankkeet ovat tärkeitä. Urheiluseurat taas harvoin pystyvät tarjoamaan motoristen ja sosiaalisten taitojen harjoittelua, ja syrjäytymisriski siinä, että lapselle viestitään aikuisten taholta ja harrastusten vetäjiltä se, että sinä et kelpaa joukkoon ja sama malli jatkuu vapaa-ajalla.

Vanhusten oikeudet

Vanhuksia tulee kuulla. Jos mennään osin vanhanaikaiseen ajatteluun vain lakisääteisten palvelujen kautta, päädytään joskus vanhusten tahdon vastaisiin, kalliisiin palvelumuotoihin. Siksi tavoitteena on kotiasumisen tukeminen. Suurin osa vanhuksista haluaa asua kotona tai kodinomaisissa tiloissa. Vanhukselle tulisi tehdä palvelukartoitus ja kunnan tulisi vastata laadukkaasta hoidosta. Esimerkiksi toimintakyvyn ylläpito ja parantaminen pitäisi kirjata toimintasuunnitelmaan, mikä lisää hyvinvointia.

 Samoin avio-ja aviopuolisoita ei saisi erottaa toisistaan, mutta subjektiivista oikeutta ei voida edes  toteuttaa. Hoitojärjestelyjen pysyvyys olisi ensisijainen, eli vanhusta ei saisi heitellä edes kilpailuttamisien seurauksena eri paikkoihin.

Eniten keskustelua on herättänyt pitkäaikaishoidettavat joko laitoksessa tai ne, joilla on monia tukimuotoja kotiin, heidän vastuutyöntekijä. JOs yksi siivoaa, toinen tuo ateriat ja kolmas antaa lääkkeet, jonkun pitää kantaa kokonaisvastuu vanhuksen hyvinvoinnista. Samoin pitäisi päästä eroon siitä, että elämä ei ole yhtä yötä sängyssä märissä vaipoissa, vaan olisi oikeus henkilökohtaiseen hygieniaan ja mielekkääseen elämään. Henkilöstömitoitukset tulee olla kunnallansekä laitos-että kotihoidossa.

 Kuntia kannustetaan muuttamaan vanhainkodit palveluasunnoiksi, mikä vähentää laitospaikkoja. Siksi Hollolassakin on muutettu vanhainkoti palveluasunnoiksi, ja uudet asunnot tehdään palveluasumiseen soveltuviksi.

Vanhuksistakin voi tehdä ilmoituksen, että vanhuksesta pitää pitää huolta. Esimerkiksi kotiuttamisen yhteydessä sairaalasta tehdään kotiutussuunnitelma.

vanhuspalvelulakia ei voi tehdä ilman että otetaan huomioon omaishoito.. kuntien tulee suunnitella omaishoito, ja osoitettava riittävät voimavarat sen toteuttamiseksi. Onneksi Hollolassa on kehitetty omaishoitoa ja järjestetty omaishoidettaville ja omaishoitajille palveluita esim Huilissa ja Oivan piirissä.

Ikääntyvien palvelut tulisi olla saavutettavissa ja hyvinvointia edistäviä palveluja tulisi edistää kunnassa, kolmannen sektorin ja yritysten välillä. kunnissa tulisi olla vanhusneuvostot.

Ihan ongelmaton uusi laki ei ole.
Kunnille jää harkintavalta, millaisia laskuja asiakkaille jää. Samoin ne vanhukset, joiden lapset tai omaishoitaja osaa vaatia palveluja, pääsee paremmin hoitojen piiriin. Samoin joillekin75-vuotiaille, joille palvelukartoitus tehdään, eivät yleensä myönnä, että toimintakyky olisi alentunut, tai se saattaa heiketä nopeasti, jolloin putoaa turvaverkosta.

 Samoin osa palveluista on määrärahasidonnaisia, eli ihan kaikki ei-kiireelliset tapaukset ei palvelua saa, jos rahaa ei ole.

Ensimmäinen päivä lomalla- ja valtuustomietteitä

Aamuinen tunne klo kahdeksan, syreenit ja omenapuut kukkivat, mustaviinimarjapensaiden lehtien tuoksu tuntui vahvalta. Istutin pelargonioita kukkaruukkuihin ja kitkin, jotta mansikankukat pääsisivät parempaan kukkaan. Tuntuu kesältä, tuoksuu kesältä. Oppilaat ovat lähteneet luokista kesälomille, ja opettajakin on saanut kätensä multaan omia lapsia paimentaen.
Keskipäivän "lomasuunnitelmiin" kuuluu myös valtuustoseminaari, tutut henkilöt istuvat samassa salissa aivan kuin oppilaat kuuntelemassa uuden talousjohtajan tuuletusta, jossa nettobudjetin takaa löytyi oikeat tulot ja menot. Virkahenkilöstö tekee työtä virkavastuulla, kuten meille sanottiin ja asiantuntevasti. Päästiin taas Oivassa mieliaiheisiin, nuorten ja lasten pahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn (pari-kolme työntekijää lisää), psykologien palkkaukseen, ikäihmisten kotihoidon tukemiseen ja tuettuun palveluasumiseen sekä omaishoitajien ja uupuneiden äitien tukemiseen palvelusetelein ja kotikäynnein. Mallia hiertää hieman Vesikansan ja Asikkalan tilanne, Vesikansan terveysasemasta en ollut valmis luopumaan ennen kuin saadaan mahdollisia uusia tiloja Kalliolan koulun yhteyteen tai mielellään tietenkin omalle paikalleen.
Sivistystoimessa käytiin maltillisesti asiallista budjettineuvottelua, etsivästä nuorisotyöstä. Eniten huolta herätti kiinteistöjen tila. Hälvälän koulun liikuntatilat, se 70-luvun alun rakennus, jonka muistin huonokuntoiseksi ja lisäytin vielä reilu vuosi sitten telan korjauslistoille, on nyt käyttökiellossa. Muutamia muita rakennuksia tutkitaan, ja päätetään asioista vasta sitten. Hyvä kun tutkitaan, koska terveelliset ja turvalliset tilat ovat lakisääteiset, ja ne on vähintä, mitä kunta voi tarjota niin oppilaille kuin muillekin kunnan kiinteistöjä käyttäville. Tilavuokrat toki nousevat, niiden osuus on jo liki 2000 euroa/oppilas eli kaksinkertainen luku verrattuna parin vuoden takaiseen määrään, kun opetukseen kuluu se 3700 euroa/oppilas, siinä summassa ruokahuolto, hallinto ja oppilashuolto on pieniä summia. Oppikirjoista todettiin, että yläkoulun on pakko saada uusia kirjoja, ja sitä rahaa vähän lisättiin. Pohdittavaa riittää, pitääkö jokaiseen kouluun perustaa pienluokkia, kuten Kalliolaan tehtiin, vai voidaanko vaativaa erityisopetusta jatkossakin keskittää sinne, missä osaamiskeskittymää jo on erityyppisten oppimisvaikeuksien kanssa.
Teknisen johtajan kiinteistöstrategiset linjaukset ovat jokaisen kuntalaisen luettavissa telan listoilla. Odotan innnolla energiatehokkuusstrategiaa, jonka kunta aloittaa ensi vuonna, samoin yleiskaavaprosessia ja kiinteistösalkutusta. Jos vielä opettajat saisi ilmoittaa samalla tavalla kuin muu kiinteistöhuolto tarvittavista töistä (esim. vuotaako luokan ikkuna tai tarvitaan uusia tiiviste) wilman kautta tai jonkun muun kännykän kautta psp-työkalun kautta, niin ollaan jo aika pitkällä. Näitä visioita meille esiteltiin telan seminaarissa. Hyvään sisäilmaan pyritään ja kiinteistöjä korjataan tutkimustulosten perusteella, kunhan tutkimukset kunnolla saadaan käytyä läpi. Investointivauhti ja poistojen uusiminen uuden lain mukaiseksi tekee tilavuokrista aina kalliimpia muille hallintokunnille, ja niin tuotetaan kunnan hallintokunnalta toiselle "asevelihintaan" palveluja, joskaan ei tappiolla. Kuntatekniikasta oltiin huolissaan, varsinkin tiestön kunto huolestutti, ja haluttiin oma tiemestari ja oma kilpailutus auraukseen ja tien kunnossapitoon, jotta voidaan tarkastella kulurakennetta paremmin ja tehokkaammin.
Paljon asiaa tuli pohdittua. Vihreille tärkeää on, että joukkoliikennettä tuetaan koulukyydityksiä ja sosiaalisia kuljetuksia yhdistellen, ja saadaan aikaiseksi malli, jossa kunta voi vaikuttaa myös aikatauluihin ja olla yhteistyökumppanina, eikä vain ostaa kaikkea aikatauluineen päivineen liiketaloudellisella periaatteella.
Samoin vihreille on tärkeää säilyttää ja kehittää palveluja, ja keskittää ennaltaehkäisyyn sekä antaa myös pienyrittäjille mahdollisuuksia toimia sekä säilyttää lähidemokratia ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin niin ruohonjuuritasolla kuin kuntatasollakin.

Haaviston mukaan perinteinen jatkuva tavarakysyntään perustuva jatkuva kasvu ei jatku Suomessa.Venäjä, Kiina, Intia ja muut kasvavat taloudet joutuvat vähitellen kääntymään Eurooopan puoleen juuri vihreän talouden, ja ympäristöarvojen vuoksi. Tämän vastauksen Haavisto antoi Lahdessa, kun kysyttiin tätä jatkuvan kasvun ongelmaa. Vastaus on hyvin erilainen kuin Linkolalla, jonka mukaan maailmanloppu on jo alkanut, mutta hyvin tyypillinen Haavistolle. Hän ei epäröi ottaa esiin vaikeita asioita ja esittää niitä siten, että niissä on keino, miten ongelmasta voidaan selvitä.

Fingeporin sarjakuvatripit säestivät Haaviston sujuvaa kerrontaa. Hänen laaja osaaminen kansainvälisessä politiikassa perustuu kokemukseen.
Pioneeriajan vihreänä Haavisto oppi uutta raivaavan, pelottoman ajattelun, vuorovaikutuksen ja suvaitsevaisuuden merkityksen, kansalaisjärjestöjen voiman. Haavisto nousi kansanedustajaksi ensimmäisissä vaaleissaan vuonna 1987 tehtyään äänestäjiin suuren vaikutuksen Ylen suuressa vaalikeskustelussa.
Vuosina 1995–1999 hän toimi Euroopan ensimmäisenä vihreänä ympäristö- ja kehitysministerinä.
Poikkeuksellisen menestynyt ja tunnettu Haavisto on kansainvälisellä areenalla. Toimiessaan YK-tehtävissä vuosina 1999–2005 hän näki henkilökohtaisesti millaista elämä on muun muassa Balkanin, Afganistanin, Palestiinan, Liberian ja Sudanin kriisialueilla.
Johtaessaan YK:n ympäristöjärjestö UNEP:n kenttätutkimuksia Haavisto selvitti esimerkiksi sitä, millaisia tuhoisia vaikutuksia sodilla oli ihmisten elinympäristöön. Haavisto arvelee olevansa eniten maailman miinakentillä kävellyt sivari.
YK-tehtäviä seurasi vastuullinen toimi Euroopan unionin erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa, missä Haavisto osallistui myös rauhanneuvotteluihin.
Vuonna 2007 Haavisto ratkoi Darfurin kriisiä YK:n erityisasiantuntijana. Vaikka vuoden 2007 eduskuntavaalit sitoivat Haaviston jälleen suomalaisen politiikan keskiöön, kansanedustaja on sittemminkin ehtinyt toimimaan muun muassa vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa, luennoitsijana Helsingin yliopistossa, Nato-koulussa Oberammeragaussa ja Bristolin yliopistossa Isossa-Britanniassa sekä lukuisissä muissa kansainvälisissä tehtävissä. Hän on myös julkaissut useita kirjoja ja tutkimuksia, ja toiminut lukuisissa kotimaisissa luottamustehtävissä.
Tällä hetkellä Haavisto toimii Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja ulkoministerin erityisedustajana. Tarkemmin Haaviston uraan voit tutustua esimerkiksi eduskunnan sivuilla.
Kollegat ja ystävät kuvaavat Haavistoa sillanrakentajaksi ja neuvottelijaksi. Hän etsii dialogia ja yhteistyötä, ei vastakkainasettelua ja nokittelua. Haavisto on rohkea, muttei röyhkeä.
Monen mielestä Haavistoa leimaa miltei surumielinen tyyneys. Se ei kuitenkaan ole puuttuvaa energiaa, vaan viisautta, kokemusta ja harkintaa: Haavisto on ihmisistä aidosti välittävä ja lämmin, kuunteleva ja aina ratkaisua etsivä. Kun yhteisymmärryksen löytämiseen tarvitaan mukaan kaikki osapuolet, Haavisto pystyy muistamaan tai kehräämään tarinan, jolla voi havainnollistaa ajatuksiaan. Peräänantamaton sisupussikin Haavisto osaa tarpeen tullen olla. Silloin ei kukaan kävele yli ja ohi.
Haavistossa yhdistyvät niin poliittinen kokemus, vankka sivistys kuin yhteistyökykyisyys. Monipuolinen ja -taitoinen poliitikko on haluttu puhuja kouluissa, armoitettu tarinankertoja ja kirjoittaja. Kokemukset, havainnot ja oivallukset maailmalta ovat kirkastuneet ymmärrykseksi siitä, että neuvottelu, sopiminen ja kuunteleminen ovat aina ensimmäinen, eivät viimeinen vaihtoehto.
Korvan taakse jäi Fingeborin Fellmannin tilaisuudessa jäi mm. työnsä yhteistyössä Suomen piispojen kanssa katolilaisessa Roomassa tai ja vierailu perussuomalaisten luona. Käytännön elämässä toisen kuunteleminen ja ymmärtäminen sekä sovittelu on tärkeää ja kansainvälisessä politiikassa erityisen tärkeää.

Marraskuiset ajatukset bujdetista 2012

Hollola teki tietoisen 2,2 miljoonan budjettialijäämän. Sain viikon sisällä kolme erinäköistä talousennustetta, joista voi ennustaa tulevaa menneen perusteella: kuntaliiton arvion Tammisen valtuustopuheesta, Ilkka Niemen hienot nelivärikäyrät keskimääräisistä ja kunnan arvioista, ja kunnanjohtaja Rahkosen käsityksen, jonka mukaan 6 millin alijäämä on lähes yhtä todennöinen kuin 0-tulos. Yhtään näistä ennusteista ei siirtynyt budjettikirjaan: ei tullut verotulojen arvioitua parempaa kehitystä. Hallitus kyllä laittoi jokaiselta hallintokunnalta karsittavaa 250.000 euroa eli yhden nuorisotyöntekijän palkan, 5 avustajaa, aurauksesta ja siivouksen tasosta. Ainoastaan kirjastotoimen säästömäärärahoista piti äänestää, kirjaston kulttuuri- ja johtomäärärahojen 25.000 säästöstä syntyi vääntö, joka päätyi säästöihin. Asiaa ei kuitenkaan ole päätetty, eli senkin asian valmistelussa voi vielä sanoa viimeisen sanan.

Itse budjettikirja piti sisällään asiaa: Oiva aloittaa etsivän nuorisotyön ja panostus erityisnuorisotyöhön jatkuu. Tuntikehystä ei kouluilta leikattu, eli ryhmäkoot olisi tarkoitus säilyttää. Kouluja ei ole lakkautuslistoilla ja mittavat 11,4 miljoonan investoinnit tehdään nopeutetusti, jotta Salpakankaan koulu saadaan nopeammin valmiiksi ja muutkin investoinnit pysyvät investointiaikataulussa.

Mielestäni Oivan, Telan ja sivistystoimen välinen raja on kuin veteen piirretty viiva: Sivistystoimi siirsi jo Oivaan oppilashuollon, Kankaan koulun iltapäivätoiminnan ja nuyt näyttäisi, että nuorisotoimi alkaa siirtyä ihan itsekseen Oivan alle erityisnuorisotyön ja etsivän nuorisotyön osalta. Hyvä niin, koska silloin niitä on vaikeampi säästää pois, kun Oivan palvelutuotannon puolella ei ole yhtään luottamushenkilöä vahtimassa, että ennaltaehkäisevästä työstä pitäisi tänä vuonna säästää esim. 5 avustajaa ja 1 nuorisotyöntekijä. Eikä silloin yksikkökustannushintaa voida kovin paljon pudottaa, kun on selkeästi näyttää se yhden miljoonan kustannus pudokkaasta tai nuoren eläkepäätöksestä...

Myös tela tekee töitä nuorten ja lasten hyvinvoinnin lisäämiseksi: Kouluisännän palkkaus on osin telan ja osin Oivankin asia ennaltaehkäisevänä ja vahtimestarin roolin vahvistamiseksi. Rakennukset ja niiden kunto sekä hoito on telalla, mutta käyttäjäkunta on sivistystoimi ja kuntalaiset, siksi heitä kuullaan jatkuvasti. Hieman ristiriitaista on, kun siivouksesta pitää säästää, ja samaan aikaan valitetaan huonosta sisäilmasta. Sisäilma on verrannollinen myös pölyn ja siivouksen laatuun. Tarvittaisiin yhteinen yksikkö, joka vastaisi lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Viisikko tai Kankaan koulu olisi jo keränneet eri alojen osaamista samaan paikkaan. Sihti-hankkeen kaltaisilla matalan kynnyksen työllä voisi ehkä paikata sitä koulupsykologivajetta, joka on koko maassa.

Koulutie ja pyörätie

Lapset aloittivat koulutiensä - kaikki itsenäisesti koululaisina. Ekaluokkalaisen reppu tuntui isolta ja vastuu koulumatkan kävelemisestä suurelta, vaikka isosisko osan matkoista kulkeekin samaa matkaa. Sydäntä pysäytti, kun tuli välillä soitto, että oma poika oli kaatunut pyörällä väistäessään kevyen liikenteen väylälle pysäköityä pakettiautoa törmätessään katukiveykseen. Onneksi löytyy Hollolasta auttavaisia ihmisiä, jotka tuovat pojan kotiin asti.
Olen onnellinen, kun lasten koulumatka on vain kilometri, kun on kuunnellut näitä alle 5 kilometrin matkoja. Toisaalta tilastojen mukaan maaseudulla opitaan hyvin nopeasti kulkemaan normaalin liikenteen seassa. Helsingissä tilastot jopa kertovat, että kevyen liikenteen väylät ovat vaarallisia, ja olisi turvallisempaa ajaa nopeasti muun liikenteen seassa.

Mikä näissä suomalaisissa pyöräteissä sitten on vikana, jos niitä on paljon ja ne tuntuu olevan väärässä paikassa?
Vihreät kuntapäivät antoi pyöräilyn kehittämiseen helppoja ratkaisuja, joihin pitäisi satsata: suunnittelun pitäisi lähteä pyörästä liikkeelle ja nopeallakin aikavälillä saa paljon aikaiseksi. Suunnitelmissa ei ole katukiveyksiä, ei liikennevaloja, joissa on nappipainallus, suoria pelkille pyörille tehtyjä väyliä, joissa on kaistat molempiin suuntiin ja kunnon talvikunnossapito. Lastipyörässä lasti on pyörän edessä ja myös lapset voi lastata eteen, niin että pyöräilijä näkee lapset. Suunnittelun pitäisi lähteä siitä, että pyörätie on pääroolissa ja autot joutuu "kiertämään", pyörän pitää olla se nopein ja helpoin vaihtoehto. Myös pyöräparkit, kypärälokerot ja katokset sekä autopaikkojen sijaan rakennetut pyöräparkit taloyhtiöihin edistävät pyörän käyttöönottoa.

Meillä on Hollolassa hyvät runkolinjat pyöräilijälle ja niitä rakennetaan koko ajan lisää. Samoin kauppoihin ja työpaikoille pääsee helposti pyörällä. Usein pyörätie on jopa nopeampi kuin bussi. Keskustaan pääsee nopeasti pyörällä ja talvikunnossapitoonkin on kiinnitetty huomiota. Uusia linjoja rakennetaan koko ajan Kirkolle ja Nostavan suuntaan. Silti satsaus pyöräilyyn saisi olla vielä kovempi. Jos moottoritietä rakentaa pienen pätkän samalla hinnalla kuin satoja pyörätiekilometrejä, niin ELY-keskuksen kannattaisi muutta liikennestrategiaansa pyöräliikenteen suuntaan.

Kesälomilta virkistäytyneenä arkeen

Luovuus lähtee vapaa-ajasta, siitä, että on perheen parissa ja luonnossa. Aivot saa levätä ja toisaalta saa uusia virikkeitä. Meidän perhe suuntasi lomallaan Päijänteen mökkeilyn ja purjehduksen lisäksi Lappiin.

Kansallispuistot Saariselällä UKK-kansallispuistossa, Lemmenjoella, Utsjoki-Kevolla ja Pallaksella sai ajattelemaan eri tavalla. Säät ja luontotyypit vaihtuivat, ja saattoi mennä useampi tunti pitkospuilla, ettei vastaan tullut ketään. Lappi ei ollutkaan karua, vaan väliin mahtui suurimpia lähteitä Siulassa rehevine kasvillisuuksineen ja pitkittäisine harjuineen, Lemmenjoella meander-ilmiötä ja jyrkkiä jokilaaksoja ja vesiputouksia, UKK:n kansallispuistossa monta karua, puutonta "päätä" ja Pallaksella tunturi-Lapin ihmeet.
Teki mieli yhtyä lauluun : Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Kukkaloisto ja tunturipurojen puhtaus sekä sopulien määrä yllättivät lapsetkin. Ei tarvinnut kantaa vettä, vaan vesipullon voi täyttää milloin lähteessä, milloin purossa, milloin joessa. Samoin ötökkähatut unohdettiin - niitä ei keskellä heinäkuuta tarvittu samalla tavoin juhannuksena kotoisalla Päijänteellä. Vaikkei kuukkelit tulleet ihan syömään kädestä, kuten luontokeskuksessa luvattiin, niin elämyksiä matkan varrelle silti mahtui.

Joulupukin pajan lisäksi porot kuuluivat Lapin kokemuksiin. Porot olivat omineet osan reiteistä ja teistä itselleen - katsoimme, kun ne juoksivat erään matkailuauton rinnalla useita minuutteja 50 tuntinopeutta. Kuinka porot voivat olla vaaleanpunaisia sarviltaan, kun uudet sarvet kasvavat.

Arcticumissa Rovaniemellä murrevertailun tuloksena totesin ,että kirjoitettu ja puhuttu saamenkieli olivat erilaisia, mutta sen sijaan ymmärsin parhaiten ruijansaamelaisten tarinoita sekä inarinsaamelaisia, eli niitä, jotka ovat olleet eniten suomalaisten kanssa tekemissä. Saamelaiskulttuuri eli Inarin Siidassa ja Kautokeinossa sekä Altassa vahvasti. Kautokeinossa hopeapajasta löysin keskiaikapukuun sopivan keskiaikaisen Maria-korun, mutta pääasiassa korut olivat tehty saamelaiskulttuurin perusteella hääpukuihin ja kansallispukuihin tai tarve-esineistöön. Saamelaiskulttuuri tuntui vielä elävän, kun Kautokeinon kaupassa näki vielä lapinpukuihin pukeutuneita ihmisiä ja jokaisen talon pihassa oli kota.

Lappi oli muuttunut 30 vuodessa yllättävän vähän. Se oli sellainen kuin lapsuudesta muistin, ja sellaisena halusin sen välittyvän omille lapsilleni. Vaikka lapsilla oli välillä kultaa huuhtoessaan Tankavaaralla 30 asteen helle ja Inarin Siidan ulkoilmamuseossa 6 astetta, Kiilopään luontopolulla pitkospuilta tuli paljain jaloin tikkuja, ja huipulta sai pienen raekuuron, niin lapset tykkäsivät. Se synnytti kipinän - etsiä Suomen kansallisia maisemia ja kokea Suomi eri tavalla.

paluu onnelliseen arkeen vaalien jälkeen

Sormet on laitettu multaan ja piha kaipaa haravointia. Nuorimman kanssa on kierretty kesän ensimmäinen lenkki rullaluistimilla ja kaikki lapset halusivat äidin keinupalloon ja polttopalloon. Leikkimökin edusta on täynnä lasten astioita ja leikkikattiloissa on lehtimuhennoksia. Suuri riemu löytyi, kun löydettiin fasaanilta on kolme poikasta aidanvierustalla tai löydettiin paluumuuttajien lintuaura taivaalta.

Arki saapuu kevään orastavana vihreänä, päivän pidetessä myös valoisuus lisääntyy ja vaalitoreilta jäänyt into ja kannustus on tarttunut ja pusketaan niitä kotiin, perheeseen ja työhön. Kannustus matkan varrelta on hienoa, saatu tuki ja yhteistyö lämmittää ja on oppinut tuntemaan kampanjan aikana erilaisia ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Mieli on nöyrä ja kiitollinen. 854 ihmistä kantoi luottamusta tehtyyn työhön vihreissä ja siihen, että peruspalveluista, syrjäytymisen ehkäisystä ja koulutuksesta löytyy asioita, joita kannattaa puolustaa ja kehittää. Kiitos.

Ydinvoimavastaisuus

Ydinvoimavastaisuus on tervettä. Se on huolta tulevista sukupolvista. Se on huolta siitä, että saadaanko me ydinsäteilylle altistettua ruokaa, sieniä, kaloja, marjoja, viljaa, lihaa. Se on huolta siitä, että voidaanko me tuottaa jotain uusiutuvilla luonnonvaroilla ja saada aikaan energiatehokkuutta. Se on huolta siitä, että miten käy inhimillisen erehdyksen sattuessa.

Mutta on totta, että vanha polvi on kasvatettu Neuvostoliiton ja Suomen välisen YYA-sopimuksen hengessä. Opetin juuri historiassa oppilaille vuoden 1978 YYA-sopimuksen 30-vuotisjuhlajulkaisun avulla, miten Suomi teki yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa: avattiin hienoin menoin ensimmäinen Loviisan ydinvoimala ja tehtiin kulttuuri- ja taloudellista yhteistyötä. Neuvostoliiton mallin mukainen ydinvoimala oli silloin hienointa tekniikkaa. Ei silloin ajan hengen mukaan puhuttu, että jotain huonoa tai säteilevää olisi voitu rakentaa.

Tässä samassa hengessä eletään osin vieläkin Suomessa. Arvostelu tuntuu olevan välillä kielletty, ja puhutaan vain saavutuksesta: pitää saada mahdollisimman monta ydinvoimalaa. Nyt ei ole edes kielletty rakentamasta ydinvoimalaa, joka tekee rikastettua ydinjätettä, jota voi käyttää ohjuksissa tai ydinaseissa. Tähän varmaan eräs elinkeinoministeri viittasi joskus puheessaan, että uuden ydinvoimalan ydinjäte ei ole ongelma, se voi olla bisnes. Sanoisin ehkä, että pikemminkin turvallisuusriski tuleville polville.

Siksi minulta saattaa saada kampanjanappien lisäksi ei atomivoimaa -napin. Ihan vain merkiksi, että voi ajatella ja olla eri mieltä.

Vihreää kasvua maalta ja vihreiden ja MTK:n tavoitteet myötätuulessa

Vihreää kasvua maalta -otsikon alta löytyi paljon vihreitä teemoja: Vihreiden tavoite kasvattaa luomutuotantoa 25%:iin vuoteen 2020 mennessä ja lähiruoan merkityksen korostaminen. Meiltä kyllä kysyttiin, että voiko luomun osuus olla 100%, tosin epäillen, ja sanoin, että jo 25% on hyvä tavoite, Brändityöryhmän 50% vuoteen 2030 voi olla seuraava etappi, mutta se ei tule ihan noin vain.
Sinnemäen Anni on korostanut Reilun kaupan merkitystä myös suomalaisen ruoan tuotannossa, jotta viljelijälle jää reilumpi osuus ja tilakoko voi olla pienempi. ALV on myös liian kova työvoimavaltaiselle pientuottajalle. Ensimmäisen henkilön palkkausta tulisi helpottaa ja tiettyjä vaatimuksia pientiloilla helpottaa, esim. sipulien käsipakkaus.
Vihreillä on monimuotoisuuden periaate myös viljelyssä, mikä näkyy maatiaiskarjan ja erilaisten lajikkeiden rikkautena. Samoin kulttuurimaisema sekä maaseudun elävänä pitäminen vaatii kansallisia tukia: pitämällä laidunkarjaa saadaan ahoja ja perinnebiotooppeja ylläpidettyä paremmin sekä jatkettua perinteistä elinkeinoa. Viljelykasvien suhteen on suuri huoli GMO-rehun viljelystä, koska muokattu geeniperimä voi levitä pölytyksen ja siementen mukana luontoon tai luomutiloille, eikä sen vaikutusta ole riittävästi selvitetty. Siksi vihreät haluavat GMO-vapaita alueita, että luomun viljely ja esim. hunajan kasvatus ja paikallinen luonto säilyisi paremmin monimuotoisena.
Koska kaikki ei luomua hinnan vuoksi käytä, niin tulisi poistaa EU:n tuomat ylimääräiset, kyseenalaiset lisäaineet, esim. atsonivärit, Suomen elintarvikkeista. Samoin rehun laatua tulisi tarkkailla paremmin. Tuontiruoan torjunta-aineissa ja varsinkin elintarvikeaineilla, jotka on lisätty elonkorjuun jälkeen, on myös kovempia pitoisuuksia, jotka tulisi tutkia tarkemmin ja mahdollisesti kieltää. Suomalainen tuote on usein puhtaampi ja siksi ruoan alkuperämerkintä pitäisi olla jokaisessa tuotteessa.

Torilta kuultua.

Toreja kiertäessä kansan suussa sanoma on ollut aika selkeä: Eläkkeellä oleva menettää eläkettään inflaatiolle, ja reaaliansiot pienenee. Tukea ei tule, kun asunto on ostettu ja maksettu, mutta eläminen silti kallistuu. Takuueläkekin koskee vain 65-vuotta täyttäneitä, ei varhaiseläkkeelle jääneitä. Omaan autoon ei ole rahaa, mutta joukkoliikenne ei kyliltä toimi. Samoin asumisen ja energian hinnan nousua on tuskailtu, mutta se on normaali ilmiö.

Fossiilisella energialla tuotetun energian kiristämistä on turha silti haukkkua, koska itse energian hinta, varsinkin fossiilisen polttoaineen, hinta nousee jatkossa kysynnän kasvaessa ja energiavarojen huvetessa. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää panostaa uusiutuvaan energiaan, kun vielä se on mahdollista, ja tukea sitä. Samoin Suomen sähkön hinta ei kilpaile Keski-Euroopan hintojen tasolla: hinta on yhä noin viidenneksen halvempi. Silti energiaverotuksen nousu tulisi kompensoida köyhimmille esimerkiksi verohelpotuksin ja tukea joukkoliikennettä, myös kyliltä kutsutaksein tai palvelulinjoin.

Ihmiset ovat huomanneet, että reaaliansiot ovat pudonneet. Sitä ei huomaa, kun menee ostamaan ulkomaisia Kiinasta tuotuja tavaroita, koska kilpailu ja halpatuonti on pitänyt hinnat edullisina. Myös ruoan hinnan arvonlisäveroa alennettiin, jotta ihmisillä olisi varaa syödä. Sen sijaan asumiskustannukset ovat kallistuneet.

Kun hinnat nousevat tuloja nopeammin, puhutaan inflaatiosta. Indeksikorotukset ja palkankorotukset eivät pysy inflaation perässä, ja sukanvarteen ei kannata säästää. Sen sijaan ne henkilöt, joilla on omaisuutta, huomaavat rikastuvansa: omaisuuden arvo nousee koko ajan hintojen noustessa. Siksi pääomaverotusta tulisi kiristää suuremmissa tuloluokissa nykyisestä, jotta saataisiin tasa-arvoisempi yhteiskunta.

Kohtuutalous - onnellisuustalous

Onnellisuudesta 50% on olotilaa, 40% voi muokata olosuhteilla. Yhteiskunnan tavoite on tehdä mahdollisimman monelle hyvä elämä ja tarjota mahdollisuudet onneen. Tämä periaate löytyy jo antiikin ajalta, ja on monen vihreän pääperiaate. Samoin se, että eletään harmoniassa luonnon kanssa, vaikka meillä on valta sitä hallita, ja otetaan se huomioon.
Hoffrenin taloustieteen mukaan ei kannata tuijottaa liikaa BKT:hen, joka on liikevaihtoa kuvaava mittari, ja uskoa jatkuvaan kasvuun. BKT ei kerro varallisuutta, eikä onnellisuutta. Se on yksi quartaalitalouden symboli: neljännesvuosittain mitattava ilmiö, jota verrataan suhteessa edelliseen neljännekseen. Siitä voi laskea, paljonko tavaraa on tuotettu. Se ei kerro, että maassa on 900.000 köyhää. Se ei kerro, kuinka paljon maassa käytetään pahoinvointilääkkeitä, jotta voitaisiin paremmin. Se ei edes kerro, onko maa vauras vai ei. Liikevaihtomittaria kasvattaa kyllä se, että loistoristeilijä lähtee Masa Yardsin telakalta, mutta ei kerro sitä, paljonko rahaa sen valmistumiseen on mennyt.
Hoffren kertoi kaksi onnellisuusmittaria, joita on käytetty, mutta unohti seuraavat:
On olemassa YK:n inhimillisen kehityksen mittari, joka mittaa, miten maa menestyy tarjoamalla erilaisia ihmiselle välttämättömiä asioita. Sen mittarin mukaan suomalaiset ovat onnellisia, koska miellä on lukutaito, terveydenhuolto, koulutus, puhdasta vettä ja ruokaa sekä rauha maassa. Samoin vihreä BKT kertoo, miten saastunutta maassa on. Sen mukaan me olemme melko onnellisia. Ostovoimapariteetilla korjattu BKT eli "bic mac"-indeksi taas kertoo sen, että Suomen hintataso on aika korkea, ja suomalaisen kannattaisi lähteä halpamaihin elämään vähäksi aikaa. Suomalainen ei silti tee niin, koska siellä ei toimi julkiset palvelut ja se ei ole kotiseutu ja siellä ei ole omia tuttuja, sukua ja ystäviä. Ne ihminen tarvitsee myös ollakseen onnellinen.
Hoffren on tutkimuksissaan päätynyt kysymään, voiko onnellisuutta mitata kysymällä ihmisiltä, ovatko he onnellisia, vai pitääkö onnellisuuskerroin laskea olosuhteiden mukaan?
Toinen kysymys on, miten hiilijalanjälkeä voisi pienentää ja miten vastata haasteeseen, että fossiiliset polttoaineet hupenevat. Voiko tuontitavara ja palvelujen tuottaminen kasvattaa BKT:tä ja samanaikaisesti ollaan onnellisia siitä, että hiilijalanjälki tuotetaan ulkomailla, kuten 1/3 Ruotsin hiilikuormasta tulee tuontitavaroiden myötä? Miten pysyä samanaikaisesti luopumaan fossiilisista jalanjäljistä ja opettaa, että kuluttamalla vähemmän voidaan samanaikaisesti lisätä onnea.
Kun onnen mittari Suomen valtiossa on ollut halpa energia, jolla on taattu työtä savupiipputeollisuudelle, niin energian verotus ja fossiilisten polttoaineiden hupeneminen on vaikeaa ymmärtää. Paluuta vanhaan ei kuitenkaan ole, vaikka demarit sitä haikailevat. Neuvostoliittoakaan ei ole ostamaan kaikkea tuotantoa, jota energian ostorahoilla on sinne viety.
Hoffren näki tämänhetkisen keskustelun muutosvastarinnaksi. Sitä esiintyy useiden puolueiden listalla. Hoffren näkee kuitenkin, että tilanteeseen voi valmistautua: kaikki uusiutuvan energian käyttöönottoa edistävät ratkaisut pitää käyttää nyt, kun se vielä on mahdollista. Se ei tarkoita samanlaista pakkoreaktiota kuin öljykriisin aikaan 1970-luvulla, miltä ajalta meillä on paljon kosteusvaurioisia taloja. Se tarkoittaa kokonaan uudenlaisia tapoja tuottaa energiaa ja säästää sitä.