keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ydinvoimavastaisuus

Ydinvoimavastaisuus on tervettä. Se on huolta tulevista sukupolvista. Se on huolta siitä, että saadaanko me ydinsäteilylle altistettua ruokaa, sieniä, kaloja, marjoja, viljaa, lihaa. Se on huolta siitä, että voidaanko me tuottaa jotain uusiutuvilla luonnonvaroilla ja saada aikaan energiatehokkuutta. Se on huolta siitä, että miten käy inhimillisen erehdyksen sattuessa.

Mutta on totta, että vanha polvi on kasvatettu Neuvostoliiton ja Suomen välisen YYA-sopimuksen hengessä. Opetin juuri historiassa oppilaille vuoden 1978 YYA-sopimuksen 30-vuotisjuhlajulkaisun avulla, miten Suomi teki yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa: avattiin hienoin menoin ensimmäinen Loviisan ydinvoimala ja tehtiin kulttuuri- ja taloudellista yhteistyötä. Neuvostoliiton mallin mukainen ydinvoimala oli silloin hienointa tekniikkaa. Ei silloin ajan hengen mukaan puhuttu, että jotain huonoa tai säteilevää olisi voitu rakentaa.

Tässä samassa hengessä eletään osin vieläkin Suomessa. Arvostelu tuntuu olevan välillä kielletty, ja puhutaan vain saavutuksesta: pitää saada mahdollisimman monta ydinvoimalaa. Nyt ei ole edes kielletty rakentamasta ydinvoimalaa, joka tekee rikastettua ydinjätettä, jota voi käyttää ohjuksissa tai ydinaseissa. Tähän varmaan eräs elinkeinoministeri viittasi joskus puheessaan, että uuden ydinvoimalan ydinjäte ei ole ongelma, se voi olla bisnes. Sanoisin ehkä, että pikemminkin turvallisuusriski tuleville polville.

Siksi minulta saattaa saada kampanjanappien lisäksi ei atomivoimaa -napin. Ihan vain merkiksi, että voi ajatella ja olla eri mieltä.

Ei kommentteja: