sunnuntai 6. helmikuuta 2011

veropolitiikkaa

Hämeenlinnassa perjantaina 4.2.2011 kuuntelin Sinnemäen Annin selostusta siitä, kuinka Vihreiden UusiSuomi on tasa-arvoisempi ja tuloeroiltaan pienempi. Olen samaa mieltä Annin kanssa, että suuret rahat ei takaa onnellisuutta, vaan maissa, joissa tuloerot on pienemmät, ollaan onnellisempia.

Vihreiden idea on ollut keventää verotusta matalalla tulotasolla, jotta työnteko
kannattaa. Mielestäni olisi reilua sanoa, että voidakseen laskea verotusta pienituloilta tulotason keski- ja yläosasta pitää kiristää verotusta hiukan. Anni on kuitenkin oivaltanut hyvin, että osa hyvätuloisista ei tienaa rahaa palkkatulojen muodossa, vaan pääomatuloina, ja siksi myös sieltä on nipistettävä.

Samoin monilapsisten perheiden ja yksinhuoltajien köyhyysloukku on pahentunut. Siksi heidän asemaansa on parannettava. Samoin Kelan ja toimeentuloviidakossa seikkaileville ihmisille olisi helpotusta saada jonkunlainen minimitoimeentulo, joka inhimillistäisi "köyhyyden kokemusta" ja vapauttaisi energiaa eheytymiseen, kuntoutumiseen ja työnhakuun. Avittamaan tätä olisi laadittava yhä henkilökohtainen kuntoutussuunnitelma, miten työelämään pääsisi takaisin.

Oma kokemus yhteiskuntaopin ja taloustiedon opettajana sekä arkielämästä on se, että vaikka verottaja vie, niin se myös palkitsee erilaisin vähennyksin keski- ja hyvätuloisia. Kaikkia vähennyksiä ei pidä poistaa, mutta muutamiin epäkohtiin voisi puuttua.
1. Asuntolainan korkovähennysoikeuteen pitäisi laittaa katto.
2. Eläkevakuutuksiin tulee puuttua, vaikka tavoite on hyvä. Vapaaehtoisen eläkkeen nimissä voidaan rahastoida valtion tuella rahoja 79 vuoteen asti, ja siirtää ne sitten joskus lapsenlapsille perintönä.
3. Perintöveroa tulisi inhimillistää. Osinkoverotuksen ja pääomatulojen verotuksen kanssa on pohdittava, miten verotus kohdistuisi oikeudenmukaisesti.
4. Pienyrittäjien alv-käytäntöä pitäisi helpottaa, kun vähennettävää ei ole niin paljon.
4. Kotitalousvähennykseen tulisi saada katto, ja omavastuuosuuden voisi ottaa pois.
5. Asunnon myyntivoitoista saatavaa arvonlisäverotonta aikaa pidentäisin kolmesta vuodesta viiteen vuoteen, poislukien henkilökohtaiset syyt.
6.Tuotevastuulaki tulisi äkkiä saattaa voimaan.

Ei kommentteja: