lauantai 23. lokakuuta 2010

kirkko ei ole tuhatvuotinen linnake

Kirkko on yhtä kuin sen jäsenet. Kirkon sisällä saa olla erilaisia mielipiteitä, eikä kannata älähtää siitä, jos kaikki ei ajattele samalla tavalla. Meidät on luotu erilaisiksi, ja erityisryhmiä pitää myös huomioida.
Päämäärä kaikilla on kuitenkin yhteinen, se on lähimmäisenrakkauden korostaminen ja toisista välittäminen alkuseurakunnan esimerkin mukaisesti. Seurakunta ei ole syrjivä, vaan myös syrjittyjen puolella. Se ei ole lähes 2000 vuotta vanha, vaan jatkuvasti uudistuva. Se ei ole ahdas, vaan armahtava ja välittävä.
Hiljentyäkseen ei tarvitse erota seurakunnasta, vaan rauhan kiireiseen arkeen voi löytää myös kirkkoon kuulumalla. Ihmisen perustehtävä on viljellä ja varjella maata, ja luontoa ja sen monimuotoisuutta kunnioittamalla voi löytää luomistyön. Myös jokainen ihminen on Jumalan luoma, ja ihminenkin on osa luontoa - ihmisen tulee kuunnella itseään ja hiljentyä välillä kiireen keskellä vailla tehokkuusajattelua. Kirkko voi myös tukea pyrkimystä, ettei jatkuva talouskasvu ole mahdollista.

Ei kommentteja: