Lasten pitkien entero- ja adenovirusten jälkeen pääsee nauttimaan syksystä. Metsästä mökiltä, saaresta ja lähimetsästä löytyy tuttujen kanttarellien ja torvisienten lisäksi herkkutatteja, ja nyt on kokeiltu sienikuivuria.
Eilinen ilta kuunneltiin tytön haitaribussi-nokkahuilua, kun ope oli antanut sen soittokoeläksyksi, tosin mielummin tyttö olisi sen soittanut okariinalla (keskiaikaisella unkarilaisella savisoittimella, jota tyttö harjoitteli keskiaikapäivillä). Tyttöjen piano ja kannelkin on alkanut taas näkyä.
Odotan, koska pojan musiikkiterapiasta tulee ilmoitus, että nyt olisi aika hankkia kunnon rummut: vaihtoehtoina oli piano ja kitara vanhempien toivomuksesta, mutta rummut kiinnostaa enemmän.
Syksy on saapunut taas perheen aikatauluineen, läksyineen, harrastuksineen ja tuonut mukanaan oppimisen iloa. Jokaisesta päivästä ei ihan löydy kultareunusta, mutta ei sitä arjen harmauttakaan, sillä joka päivä on erilainen ja arvokas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti