Kohtuutalous

Serge Latouche oli 2007 julkaissut panfletin Jäähyväiset kasvulle. Kasvun palvonnasta ja kasvuriippuvuudesta voi vielä vapautua. Onneksi Kasvu murroksessa -seminaarissa oli myös käytännön esimerkkejä siitä, kuinka eturivin taloustieteilijä Peter Victor oli palkattu laatimaan Kanadaan ohjelmaa, jolla kasvua voi rajoittaa:talousmalleissa on uskallettu jopa ennustaa ongelmia, kuten työttömyyttä ja köyhyyttä, jotka tulee olemaan jatkuvan kasvun negatiiviset puolet, ja joihin valtio joutuu puuttumaan joka tapauksessa. Koska ihmisen jalanjälkeä voi oikeasti pienentää teollisuusmaissa, niin kasvulle on laitettava piste, jotta kaikki 9 miljardia ei seuraa kulutuskasvua lännen perässä.
Kuinka tämä oikeasti tehdään?
USA:n ja Irlannin esimerkin pelottamana pitäisi lopettaa halpa lainotus kulutusta varten, ja elää varojen mukaisesti. Lähituotannollekin saataisiin oma arvo, jos verotettaisiin halpatuontimaista tuotujen tuotteiden "oikea" saaste- ja kuljetusmaksu, ja lähellä asuvien ihmisten sosiaalisuudelle ja auttamisellekin laskettaisiin oikea arvo. Luonnosta otettavia "ilmaisia" hyödykkeitä pitäisi verottaa.

Mikään jatkuvan kasvun malli tai kasvun rajoittamisen malli ei lupaa täystyöllisyyttä, mutta työtä jakamalla ja kulutusta vähentämällä voidaan saada aikaan kansantalouden malli, jossa myös "ei-kaupallinen" arvokas työ, kuten kotityö tai toisten auttaminen olisi arvostettua. Keskustelussa oli kyllä kommentteja downsiftaamisen olevan täysin kannattamatonta, kun valtio ei saisi enää tuloveroa hyvätuloisten ihmisten jakaessa työnsä.
Jäin pohtimaan, että olisihan se ajatuksena hienoa, että vähitellen progressio tekisi tässä mallissa itsensä turhaksi, sillä kenenkään ei tarvitse tehdä työtä niin paljon, että palkasta menisi esimerkiksi 51% veroa. Työn jakamiseen on siis oikeasti olemassa jo on kannuste hyvä- ja keskituloisilla duunareilla, mutta miten se toimii pienempipalkkaisella tai sillä elämäntapaihmisellä, joka ei ole töissä ollenkaan, ja jonka työpanos olisi todella arvokas esimerkiksi hoiva-alalla?

Teitä on yhtä monta kuin toteuttajaakin. Suomessa on helppo luoda mainonnalle rajoituksia, kehittää investointeja ympäristöystävälliseen suuntaan, suojella harvinaisia lajeja ja puhdasta luontoa sekä pyrkiä lähiruoan tuotantoon, kun pinta-alaa on paljon ja ihmisiä vähemmän. Samoin verotuksen uudistaminen on vasta aluillaan. Suomessa voidaan ehkäistä köyhyyttä, kouluttaa ihmisiä ajattelemaan ympäristöystävällisesti ja luoda tasa-arvoa.

Mutta rajoja ei voi sulkea täysin, vaikka kanadalainen Victor oli sitä mieltä, että väestön stabiliteetti helpottaa kansantalouden suunnittelua. Myöskään pääoman liikkeitä ja osakeyhtiölakia ei Suomi yksin voi muuttaa, vaan siihen tarvitaan EU:n ja kansainvälisiä ohjauskeinot ja rajoitukset. Myös ajattelu, että tämä ei ole meidän ongelma, ei onnistu, koska ihmiset liikkuvat: siksi kasvun rajoittaminen, lähiruoan tukeminen sekä ilmaston ja luonnon eteen tehtävä työ on parasta rauhanajattelua ja turvallisuuspolitiikkaa, jotta ihminen pysyisi kotiseudullaan.