Omenapuiden istutuspuuhiin päästiin, kun mieheni vaihtaa rehtorin virkaa Lammilta Orimattilaan: kylien lahjat ovat pysyviä. Kukkaloistoa, kirjoja, tauluja, käyttölahjoja ja koriste-esineitä sekä lahjakortteja toki löytyi, samoin amppeleita, onhan 13 vuotta yläkoulun rehtorina pitkä työrupeama maalaiskunnassa. Olo tuntui hieman tyhjältä, paljon yhteisiä muistoja, juhlia ja retkiä lammilaisten opettajien ja hämeenlinnalaisten virkamiesten kanssa on tullut vietettyä.
Kesälomalla päästiin kääntämään Ollin kanssa maata: se, mikä näyttää nurmikolta, on itse asiassa kaikkea muuta : kukkapenkin viereinen nurmikko osoittautui pensaikon kotipaikaksi, ja kaivamme innolla juurakkoa ylös. Toinen omenapuu löysi paikan keskeltä vuorenkilpiä, jotka olisi pitänyt joka tapauksessa siirtää, ja kirsikkapuu pääsi helpoimpaan paikkaan eli entisen kompostin paikalle pehmeään multaan.
Parasta puiden istutusinnossa on se, että meidän ensimmäiset tontin rajoille jättämät vaahteran ja koivunalut ovat reilussa kymmenessä vuodessa kasvaneet niin vahvoiksi, että niihin sai ensimmäistä kertaa lapsille laitettua riippumaton. Kolmesta kuusesta ei ole enää jäljellä kuin yksi iso, joka on kaikkien lasten paras kiipeilyteline. Pienestä taimesta istutetut tammet ovat nyt jo komeita, ja odotamme, ja sireenitkin tuntuu pieniltä niiden rinnalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti